Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Fifi-verkkosivustolla. Voit lukea artikkelin myös täältä.

Yleisessä tieteellisessä sivistyksessä on valtava aukko: tieteen sosiologiaa ja politiikkaa ei juuri opeteta.

Sivistynyt ihminen ajattelee yleensä, että luonnontiede on politiikan yläpuolella. Varsinkin tieteellisen koulutuksen saanut ja järkiperäisen maailmankuvan omaksunut uskoo luonnontieteiden olevan arvoista ja yhteiskunnallisista päämääristä riippumattomia toisin kuin yhteiskuntatieteiden.

Sivistyksen valosta osattomaksi jäänyt kansa ei kuitenkaan tätä tahdo uskoa. Sen viisaus sanoo: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat." Ja jostainhan myös luonnontieteilijä leipänsä saa. Mutta eihän tällaista arkaistista viisautta voi soveltaa moderniin tieteeseen! Miksi nyt jotkut tahot haluaisivat vaikuttaa tieteeseen? Eikö kaikkien etu ole tietää, miten asiat todella ovat ja antaa tieteilijöiden tehdä työnsä rauhassa ilman ulkopuolista painostusta?

"Monissa tutkimuksissa todettiin jatkuvan mikroaaltosäteilyaltistuksen aiheuttavan unettomuutta, päänsärkyä, sydämen rytmihäiriöitä ja muita vakavia oireita."

Olennaista on kuitenkin muistaa, ettei luonnontieteellinen tutkimus ole vain makro- ja mikromaailman yleistä havainnointia ja niissä vallitsevien säännönmukaisuuksien etsimistä. Käytännössä se liittyy useimmiten tuotannolliseen toimintaan: toisaalta vanhan teknologian hiomiseen, uuden teknologian kehittämiseen ja tuotekehittelyyn, toisaalta teknologian, tuotannon ja teollisuustavaroiden erilaisten vaikutusten selvittämiseen.

Haittatiedon haitat

Teknologian ja tuotteiden kehittämisessä liikkuu suuri raha. Useimmiten ensisijaisena tavoitteena on saada sijoitukset takaisin moninkertaisina. Tai sitten pyrkimyksenä on kehittää uusia aseita tai muita sotilasteollisen kompleksin haluamia sovellutuksia. Kaikkia uuden tai uudistetun teknologian vaikutuksia ei tiedetä etukäteen eikä niitä usein edes voi tietää ennen laajaa käyttöönottoa. Toisaalta vaikutusten tutkimiseen ei yleensä edes panosteta.

Ennemmin tai myöhemmin kielteisiä vaikutuksia osoittavia tutkimuksia valmistuu. Useimmiten tuotanto ja myynti eivät näiden seurauksena lopu eivätkä edes vähene. Sen sijaan kyseessä olevan alan tutkimus politisoituu. Teollisuuden palkkaamat tutkijat vähättelevät kriittisiä tuloksia ja löytävät niistä joukon virheitä. Yhtiöt tekevät tai rahoittavat tutkimuksia, joissa haittoja ei löydy.

Lisäksi PR-firmat palkataan ohjaamaan tilanteen hahmottamista niin, että tutkimuksen esiin nostamat riskit näyttävät epätodennäköisiltä tai vähäpätöisiltä. Jos tämä ei riitä ja kielteisiä vaikutuksia havainneiden tutkijoiden ääni alkaa kantaa, otetaan käyttöön järeämpiä keinoja: kriittisiä tutkijoita ja heidän rahoittajiaan ja esimiehiään aletaan painostaa ja uhkailla.

Tämä tuntuu monesta varmaan täysin uskomattomalta. Niille, jotka ovat seuranneet pitkään erilaisia ympäristö-, työsuojelu- ja ihmisoikeuskysymyksiä, yhtiöiden ja muiden valtaapitävien puuttuminen tutkimuksen kulkuun on kuitenkin niin perin tuttua. Asian vieraus johtuu vain siitä, että yleisessä ja korkeammassatieteellisessä sivistyksessä on valtava aukko: tieteen sosiologiaa ja politiikkaa ei juuri opeteta.

Tutuimpia tapauksia ovat tupakka ja fossiiliset polttoaineet. Näiden kohdalla näyttö vakavista haitoista on muodostunut vähitellen kuitenkin niin vahvaksi, etteivät yhtiöt ole pystyneet juurikaan vaikuttamaan yleisen tieteellisen näkemyksen muodostumiseen. Sen sijaan ne ovat voineet PR-toimistojen avulla nostaa esiin monenlaista valetiedettä ja vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten tieteen tulokset välittyivät maallikoille ja poliitikoille.

Kännykät turvaan säteilytiedolta

Tyypillisempi tapaus on kännykät. Niiden käyttämän mikroaaltosäteilyn haitallisuudesta tiedettiin jo ennen ensimmäistäkään matkapuhelinta: samantapaista säteilyä lähettivät muun muassa tutkat. Monissa tutkimuksissa todettiin jatkuvan mikroaaltosäteilyaltistuksen aiheuttavan lyhyellä aikavälillä monille ihmisille unettomuutta, päänsärkyä, sydämen rytmihäiriöitä ja muita vakavia oireita. Pidemmällä aikavälillä altistuneet saivat muita useammin syöpää.

Esimerkiksi Korean sodan aikana tutkittiin sotilaita, jotka altistuivat vuosien ajan tutkasäteilylle. Hengityselinten kasvainten ja kuolleisuuden havaittiin korreloivat säteilyaltistuksen määrän kanssa. Tällaisia tuloksia saaneilta tutkijoilta vietiin kuitenkin nopeasti tutkimusrahat ja tulosten julkistamista viivytettiin.

Niinpä kännyköiden käytön alkaessa 1980-luvulla, vaaroista tiesivät vain ani harvat. Yhdysvalloissa sähkömagneettisen säteilyn käytön valvonnasta on vastannut FDA eli Elintarvike- ja lääkevirasto, jolla on suuri vaikutus maailmanlaajuisten normien muodostumiseen. Se totesi vuonna 1993, että useiden tutkimusten mukaan mikroaaltosäteily lisää syöpävaaraa.

Kuitenkin FDA jo seuraavana vuonna päätti, että kännykät voidaan ottaa yleiseen käyttöön ilman mitään turvallisuustestausta. Päätökseen vaikutti FDA:ssa alan asiantuntijana työskennellyt Mays Swicord. Kohta päätöksen jälkeen Swicord siirtyi silloisen johtavan kännykkäyhtiön Motorolan palvelukseen.

Myös Suomessa ja EU:ssa sääntely onnistuttiin supistamaan minimiin. Yleensä ennen vähänkin suuremman hankkeen toteuttamista on tehtävä ympäristövaikutusanalyysi eli YVA. Sellainen vaaditaan esimerkiksi ennen voimajohtojen, sikaloiden tai kanaloiden rakentamista. Kännykkämastoista YVAa ei tarvitse tehdä.

1990-luvulta lähtien on saatu valtavasti lisää tutkimustuloksia, jotka osoittavat kännyköiden ja kännykkämastojen aiheuttavan syöpää ja muita sairauksia. On myös paljon tutkimuksia, joiden mukaan mikroaaltoteknologia on vaaratonta.

Washingtonin yliopiston tutkija Henry Lai kävi läpi vuosina 1990–2006 tehdyt 326 tutkimusta, jotka käsittelivät mikroaaltosäteilyn vaikutuksia. Puolessa niistä havaittiin kielteisiä biologisia vaikutuksia, puolessa ei. Niistä tutkimuksissa, jotka olivat kännykkäteollisuuden rahoittamia, vain 30 prosenttia löysi negatiivisia vaikutuksia. Riippumattomista tutkimuksista sen sijaan 70 prosentissa havaittiin kielteisiä vaikutuksia.

Analysoidessaan rahoituksen ja tutkimustulosten yhteyttä sveitsiläistutkijat Martin Röösli ja Mattias Egger Baselin yliopistosta päätyivät suurin piirtein samaan tulokseen kuin Lai. Samankaltaisen rahoitusvaikutuksen havaitsi myös Seung-Kwon Myungin Clinical Oncology -lehdessä vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa.

Seung-Kwonin artikkelin mukaan riippumattomien tahojen rahoittamat, syöpävaikutuksen havainneet tutkimukset olivat sitä paitsi käytettyjen menetelmien suhteen parempia kuin teollisuuden rahoittamat.

Suomen säteilyturvakeskuksessa on pitkään vaikuttanut puolalaissyntyinen tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski. Hän on monissa tutkimuksissaan havainnut kännykkäsäteilyn kielteisiä vaikutuksia, mutta julkisissa esiintymisissään hän on ollut hyvin varovainen. Ympäristönsuojelussa yleisesti käytettyä varovaisuusperiaatetta hän on soveltanut enemmin teollisuuden kuin ihmisten terveyden hyväksi.

Kuitenkin Leszczynski lausui Tiede-lehden haastattelussa vuonna 2011: "Kaikki tietävät, että jos tekee tutkimusta, joka osoittaa säteilyllä olevan vaikutusta, rahavirta kuivuu." Vuonna 2012 säteilyturvakeskus päätti lopettaa kännyköiden biologisten vaikutusten tutkimisen ja irtisanoi Leszczynskin.

Paras vai sopivin argumentti?

Tiede ei eroa muusta tiedosta siksi, että sen edustajat olisivat älykkäämpiä tai viisaampia tai heidän käytössään olisi enemmän kirjoja ja kalliimpia tutkimusvälineitä kuin muilla. Olennainen ero on se, että tieteellinen tieto ei perustu auktoriteettiin, perinteeseen, taloudellisten etujen ajamiseen tai joidenkin valtahierarkian huipulla olevien ihmisten mieltymyksiin ja intuitioihin.

Tiedonmuodostusta säätelee sen sijaan parhaimman argumentin pakoton pakko, joka vaikuttaa tieteellisessä yhteisössä käytävässä keskustelussa. Kaikki, mikä näyttäytyy tieteenä, ei todellisuudessa ole sitä, vaan kyse on tuosta samasta organisaatioiden sovinnaistiedosta, johon Galilei ja muut tieteen pioneerit törmäsivät 400 vuotta sitten katolisen kirkon oppineiden esittämänä: argumentin paremmuuden sijasta ratkaisee sen sopivuus valtajärjestelmän etuihin.

Kun taloudelliset intressit jonkin tuotteen vaarattomuususkon levittämiseen ovat valtavat, tiede korruptoituu lähes väistämättä. Tiedeyhteisö tarvitsee silloin tuekseen kansalaisliikkeitä, jotka helpottavat toisinajattelevien tutkijoiden asemaa ja auttavat nostamaan tuon kuuluisan tieteen soihdun ylös voitontavoittelun ja valtakamppailun suosta.