Vammainen nainen haluaa oman kodin
Vammaisella naisella on haave. Hän haluaa oman kodin, jossa päättää itse, kuka tulee ovesta sisään ja kuka ei, kirjoittaa Heini Saraste.
Tämä artikkeli on ilmestynyt alun perin Kynnys-lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.
Sosiaaliministeriön virkamies Mekdes Tensay kohtasi kadulla amputoidun naisen 1990-luvun alussa: "Näin miten ylpeästi nainen nousi autoon, eikä piitannut ympäröivien ihmisten säälin ilmaisuista. Nainen oli kaunis, itsevarma ja loistava. Häneltä vain puuttuivat jalat. Sain pian tietää, että hän ei ollut kotoisin Etiopiasta. Miten hän säilytti arvokkuutensa?"
"Sitten heräsin kysymään, missä kaikki meidän yhteiskuntamme vammaiset naiset oikein piileksivät? Onko heitä yleensä olemassa? Ja miten minä en näe heitä juuri koskaan?"
Etiopialainen tapa osoittaa sääliä on naksauttaa suullaan. Nyt naksautukset satoivat tämän naisen perään, mutta hän ei piitannut. Hän oli silminnähden ylpeä itsestään.
Noihin aikoihin Mekdes Tensay meni hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin palvelukseen. Siellä syntyi idea lähteä etsimään vammaisia naisia. "Kiersin kuulopuheitten mukaan kaduilla ja kujilla ja menin taloihin, joissa jonkun vammaisen naisen sanottiin asuvan. Ja elämässäni seurasi eräänlainen valaistuminen."
"Löysin uskomattomia elämänkohtaloita. Löysin epätoivoa ja surkeutta, kaipuuta ja täyttymättömiä toiveita." Vammaiset olivat usein eläneet eristäytyneisyydessä ja täysin vailla sivistystä vuosikausia. Useimmat eivät osanneet lukea tai kirjoittaa. Monet ajattelivat olevansa ainoita vammaisia maailmassa.
Vammaiset naiset ovat myös seksuaalisesti haavoittuvia. Toisinaan heidät on raiskattu tai he ovat olleet satunnaisessa suhteessa johonkuhun mieheen, mistä on seurauksena lapsi. Tässä tilanteessa heidät heitetään kadulle tai suku ottaa lapsen hoitaakseen.
Vammainen äiti on joka tapauksessa on hylkiö.
Lievästi vammaisista naisista tulee helposti kodin piikoja, jotka hoitavat pikkusisaruksia, laittavat ruokaa tai siivoavat.
Myös väärät uskomukset elävät syvällä. Vammaisuus on Jumalan rangaistus, joka perheen on kärsittävä ja josta selvitessään se voi maksaa syntivelkansa. "Parhainta on ottaa Jumalan antama rangaistus vastaan sellaisena kuin se tulee ja yrittää selvitä siitä parhaansa mukaan."
Naiset ovat syyllisiä, jos syntyy vammainen lapsi
Jos perheeseen syntyy vammainen lapsi, äidit kantavat syyllisyyttä, mutta miehet jättävät perheen. Äitiä syytetään lapsen vammaisuudesta aina.
Toisaalta Tensayn mielestä perheissä saattaa olla myös paljon rakkautta.
"Moni äiti ilmaisee, että jos vammainen lapsi sairastuu ja kuolee, hän haluaa kuolla yhdessä lapsen kanssa. Kiintymys on varauksetonta ja rakkaus käsin kosketeltavaa. Tässä kulttuurissa vammaista lasta harvemmin hylätään."
Tensay tutustui Keniassa vammaisten naisten järjestön toimintaan ja sai siitä idean, että samanlainen järjestö pitäisi perustaa myös Etiopiaan. Myöhemmin hän perusti vammaisten ystäviensä kanssa yhdistyksen, joka oli tarkoitettu nimenomaan vammaisille naisille. "Tärkeintä on nostaa tietoisuutta itsestä ja omista oikeuksista."
EWDNA on ensimmäinen yhdistys, joka keskittyy nimen omaan vammaisten naisten asiaan ja jota pyörittämässä ovat vammaiset naiset itse.
Miehet päätyvät kerjäläisiksi useammin kuin naiset
Berhane Daba, EWDNA:n nykyinen johtaja, puolestaan kertoo, että vammaiset miehet menevät kadulle kerjäämään useammin kuin naiset.
Vammainen nainen kohtaa kadulla enemmän vaaroja: raiskatuksi tulemisen, väkivallan ja ryöstetyksi tulemisen vaaran.
Naiset haluavat myös opiskella ja työskennellä. Vaikka päinvastaisia tarinoita on, sillä kerjääminen voi olla joskus parempi bisnes kuin esimeriksi käsitöitten tekeminen.
Daba kertoo esimerkin naisesta, jonka naisten järjestö olisi kouluttanut ompelijaksi, mutta joka yksiselitteisesti halusi palata takaisin kirkon rappusille kerjäämään. Siellä ansiot olivat paremmat.
Mistä vammaiset naiset sitten haaveilevat?
"Naiset haluavat oman pienen talon" , Daba ja Tensay kertovat. Se on yleispätevä haave, oma talo, oma pirtti, omat rajat, oma päätösvalta siitä, kuka saa tulla ovesta sisään ja kuka ei.
Myös Berhane Daba puhuu muun muassa seksuaalisesta väkivallasta, jota vammaiset naiset joutuvat kohtaamaan. "Naiset eivät uskalla koskaan kertoa, mitä heille on tapahtunut kodin seinien sisäpuolella. Monesti raiskaaja voi olla omasta suvusta, naapurista tai koulusta. "Jos kerrot tapan sinut", kuuluu uhkaus.
Oma koti, jossa nainen saa päättää omista asioistaan, on tässä suhteessa paitsi konkreettinen suoja myös symboli. Se tarkoittaa, että ihminen itse päättää, mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu.
Silti, Berhane Daba ja Mekdes Tensay ovat toiveikkaita. Naiset, jotka saavat apua kriittisessä vaiheessa, voivat kasvaa uskomattomasti.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia