Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen somalialaisten liiton blogissa.

Parhaimmillaan uskonto tarjoaa ihmiselle vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, sisäistä rauhaa ja tunnetta kuulumisesta. Pahimmillaan sitä voidaan käyttää väkivallan ja sorron oikeuttajana.

Suomen yksilönvapautta suojeleva lainsäädäntö takaa ihan perustuslakitasolla (§11) ja erikseen vielä uskonnonvapauslaissa (6.6.2003 453 §3) jokaisen ihmisen oikeuden harjoittaa uskontoa tai olla sitä harjoittamatta; liittyä, kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Näihin kuuluu myös islam.

On toki luonnollista pelätä tuntematonta. Erinäisten ääriryhmittymien katkoessa uutisvirrassa päitä julistaen tekevänsä sitä sen ainoan islamin nimessä olisi kummallista, ellei tämä vaikuttaisi ihmisten käsityksiin kyseisestä uskonnosta. Olisi kuitenkin tärkeää edes yrittää muistaa, etteivät nämä ääriliikkeet missään nimessä edusta kaikkia muslimeja. Muutenhan he eivät taistelisi näitä liikkeitä vastaan, pakenisi niiden jaloista tai joutuisi niiden hirmutekojen uhreiksi?

Käytännössä kaikki järjestäytyneet uskonnot perustuvat ajatukselle eksklusiivisuudesta: siitä, että ainoastaan heidän edustamansa tie vie pelastukseen. Siitä, että se oma uskonto koetaan ainoaksi oikeaksi, seuraa luonnollisesti se, että tällöin kaikki muut uskonnot ovat väärässä. Väittely siitä, mikä on harhaoppia ja mikä ei, tai mille ei esimerkiksi Suomessa ole tilaa, ei täten lähtökohtaisesti johda mihinkään. Etenkin kun kyse on uskonnosta; empiirisen havainnoinnin ulkopuolisesta ilmiöstä. Minkään uskonnon ei voida tieteellisin perustein aukottomasti todistaa olevan oikeassa.

Väittelyn sijaan tulisikin etsiä keinoja elää yhdessä, toinen toistaan ja tämän vakaumusta kunnioittaen. Se näyttääkin sitten olevan vähän hankalampi juttu.

"Olisi tärkeää edes yrittää muistaa, etteivät ääriliikkeet missään nimessä edusta kaikkia muslimeja."

Viime aikoina on käyty paikoin kiivastakin keskustelua Helsinkiin suunnitellusta moskeijasta ja kaupungin mahdollisesta osallisuudesta siihen. Tontin lahjoittamisen uskonnollisten yhteisöjen tarpeisiin kun ei katsota olevan kaupungin tehtävä. En ole edes kuullut, että kukaan moskeijahankkeesta olisi tätä vaatinut, mutta huomautettakoon, että esimerkiksi Helsingin synagoga on rakennettu Helsingin kaupungin lahjoittamalle tontille.

Eroa kirkosta- palvelusta puolestaan raportoidaan eroilmoitusten kääntyneen nousuun evankelis-luterilaisen kirkon asetuttua tukemaan hanketta.

Eikö tuo ole juuri sellaista siltojen rakentamista ja rauhalliseen rinnakkaiseloon pyrkimistä, jota nyt kaivataan? Eikö tuo ole juuri sellaista lähimmäisen auttamista, josta uskonnoissa pitäisi olla kysekin?

Toimii se solidaarisuus toisinkin päin: Yhdysvalloissa nähtiin kesä-heinäkuussa valkoista ylivaltaa julistavien ryhmittymien tekemä sarja mustien kirkkoihin kohdistuneita iskuja. Mitä tekivät maan muslimit? Keräsivät 100 000 dollaria auttaakseen kirkkojen uudelleenrakentamisessa.

Kirjoittaja on Suomen somalialaisten liiton tiedottaja.