Heinäkuun alussa Iltalehden toimittaja Ida Erämaa kirjoitti Iltalehteen näkökulmakolumnin Perussuomalaiset patistamassa toimittajia takaisin Kekkosen ruotuun. Hän sai somessa päälleen valtavan kampanjan henkilöön menevää häirintää. Nimekkäät poliitikot sekä sometrollit nostivat toimittajan tikunnokkaan. Itse kolumnin sisältöä kritisoitiin vähän. Hyökkäyksen kohteena olivat erityisesti Erämaan sukupuoli, ikä ja ulkonäkö. 

Tässä ei ole maailmalla mitään uutta. YK:n Tiede-, koulutus- ja kulttuurijärjestön Unescon ja kansainvälisen journalistijärjestön ICFJ:n globaalin, vuoden 2020 tutkimuksen mukaan 73 prosenttia haastatelluista naistoimittajista kertoi kokeneensa verkkoväkivaltaa työhönsä liittyen.

Naisjournalisteihin kohdistettu häirintä on voittopuolisesti sukupuolittunutta. Elementteinä ovat esimerkiksi ulkonäköön tai siviilisäätyyn liittyvä kommentointi tai raiskausuhkaukset. Erityisesti ihmisoikeusaiheista kirjoittaviin naisiin kohdistetaan vaiennuskampanjoita, jotka ovat silkkaa vainoa ja häirintää. 

Suomessa laajamittaisten ja vuosia kestäneiden kampanjoiden kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi äärioikeistoa ja Venäjää kritisoineet toimittajat Johanna Vehkoo ja Jessikka Aro. Maailmalla esimerkiksi filippiiniläinen Maria Ressa, srilankalainen Sharmila Seyyid ja nigerialainen Kiki Mordi. 

Unescon Latinalaisen-Amerikan vuoden 2021 Twitter-raportti toteaa, että toisin kuin miesjournalisteista, naisjournalisteista tehdään häirintäkampanjoissa lapsenomaisia. Esimerkiksi heidän häirintäänsä varten perustetuissa hashtageissa eli tunnisteissa heidän nimistään väännetään lapsellisia lempinimiä, diminutiivejä. Erämaata vastaan hyökättiin muun muassa ”pissis”-nimityksellä, jonka tarkoitus oli halventaa häntä turhanpäiväisenä tytönheitukkana.

Erämaata vastaan hyökättiin muun muassa ”pissis”-nimityksellä, jonka tarkoitus oli halventaa häntä turhanpäiväisenä tytönheitukkana.

Unescon ja ICFJ:n raportti analysoi toimittajanaisiin kohdistuvaa sukupuolittuneen verkkoväkivallan trendejä. Sieltä nousee esiin kaksi erityistä kohtaa, jotka erottavat naisjournalistit osittain muista naisihmisoikeuspuolustajista. 

Toimittajiin kohdistunut sukupuolittunut verkkoväkivalta linkittyy usein disinformaatioon. Samalla, kun disinformaatiokampanjat käyttävät aseenaan naisvihaa vaiennuskeinonaan, myös disinformaatiosta raportoiminen kiihdyttää naisvihalla höystettyjä hyökkäyksiä. 

Toinen huomionarvoinen seikka raportissa oli, että verkkohyökkäykset naistoimittajia kohtaan olivat usein poliittisesti motivoituneita. Poliittiset toimijat, ääriverkostot ja puoluepoliittinen media toimivat usein naistoimittajiin kohdistuvan väkivallan aloittajina ja kiihdyttäjinä. Molemmat sopivat myös Erämaan tapaukseen.

Kuten palkittu brasilialainen toimittaja Patricia Campos Mello sanoo raportissa: ”Verkkoväkivalta on uudenlaista sensuuria.” Se vaikuttaa vakavasti sananvapauteen kaventaen demokratian toteutumista. Vuodet vierivät ja kehitys kehittyy, mutta suunsa avaavien naisten väkivalloin vaientavat löytävät aina uusia lain rajamailla olevia keinoja. Koko mediakenttään kohdistuva hyökkäys on vakava, ja naisjournalistien häirintä on osa sitä. 

Erämaan tapauksessa kuitenkin jotain uutta tai ainakin erittäin harvinaista tapahtui. Hän ei jäänytkään yksin. Kantaa ottivat raivokkaasti vapaan media puolesta ja häirintää vastaan niin instituutiot Journalistiliitosta Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettuun kuin kansalaisetkin. Erämaa itse kommentoi somessaan tuen vaikuttaneen erittäin positiivisesti omaan jaksamiseensa.

Myrskyn silmässä oleva jää yksin, vaikka juuri sillä hetkellä tarvitsisi tukea uskoakseen, että myrsky itsessään on väärin.

Hyökkäyksen kohteeksi joutunut naisihmisoikeuspuolustaja saa usein osakseen kyseenalaistamista ja epäilyä siitä, että hän jotenkin ansaitsee hyökkäyksen. Häneltä odotetaan helposti täydellisyyttä tai myrskyn laantumista, jotta pystytään arvioimaan, mitä kaikkia nyansseja tapauksesta voikaan löytää. Myrskyn silmässä oleva jää yksin, vaikka juuri sillä hetkellä tarvitsisi tukea uskoakseen, että myrsky itsessään on väärin.

Tuen osoittamisella on merkitystä. Somessa ja kaikkialla. Ei se voi pyyhkiä pois kaikkea saastaa, jota hyökkäyksen kohteeksi joutunut kokee, mutta se saattaa suojata saastan pahimmilta vaikutuksilta. Antaa perspektiiviä myrskyn silmässä olevalle. Kun on kyse ammattilaisista – toimittajista tai vaikkapa tutkijoista – oikeus ja tila näkökulmien esittämiseen on keskeistä kaikkialla maailmassa.

Kaikki me voimme löytää oman paikkamme ihmisoikeuksien puolustamisessa ja vaikkapa rasismin vastustamisessa. Kaikkien ei tarvitse olla etulinjoilla suurimman tulituksen alla, kuten journalistit usein ovat, mutta kaikki me voimme tukea niitä, jotka ovat.

Ei anneta taantuneiden voimien vaientaa naisten kriittisiä ääniä mediakentällä Suomessa ja maailmalla. Kritiikki, virheiden myöntäminen ja korjaukset ovat osa journalismia. Henkilöön menevä häirintä ja uhkailu eivät siihen kuulu. 

Kirjoittaja on tasa-arvoasiantuntija ja konsultti, joka on tehnyt pitkään töitä erityisesti naisiin kohdistuvaa verkkoväkivaltaa vastaan.