Artikkeli on julkaistu alun perin Ydin-lehden numerossa 2/2015. Tilaa lehti täältä.

Lähes joka toisessa asiantuntija-artikkelissa Venäjän kehityksestä kirjoittaja varmistaa asemaansa mahdollista kritiikkiä vastaan lainaamalla Tjuttševin aforismia "Venäjää ei voi järjellä ymmärtää". Jos ei voi ymmärtää niin turhaan siinä sitten on ylimääräisiä viisauksia kirjoittaa.

Venäjän pitkäaikaisena haasteena on ollut pysyä lähiympäristönsä kehitysvauhdissa mukana. Hyvä mittari haasteista ovat maan logistiikkaongelmat. Esimerkiksi Saksassa on 90 metriä rautatiekilometrimäärä neliökilometriä kohden, Venäjällä 5 metriä. Samansuuntaisia vertailuja voidaan tehdä tietiheyden suhteen. Saksassa teitä on 180 km neliökilometriä kohden. EU keskiarvo on 121, Ruotsin vastaava luku on 94, Suomen 23, Venäjän 5,46.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Venäjällä ole mahdollisuuksia kehittää kuin murto-osaa pinta-alastaan. Tästä seuraa tietenkin poliittisia haasteita: miten pitää ihmiset tyytyväisinä olemassa olevaan?

Maan kilpailukyvyn yleinen mittari on korkean teknologian osuus viennistä. Suomi vie vuosittain kansalaista kohden 740 dollarin edestä korkeatasoista teknologiaa. Venäjän vastaava luku on 60 dollaria. Se osoittaa että ulkomaankaupan hyöty (terms-of-trade) on todennäköisesti ensi vuonna huonompi kuin tänä vuonna, ja ensi vuosikymmenellä vielä paljon huonompi.

"Venäjä on suuntaamassa umpikujaa kohti, ja umpikujassa se voi muuttua vaaralliseksi sekä itselleen että ympäristölle."

Voidaan siis ottaa melkein mikä tahansa talouden mittari, ja tulevaisuus näyttää synkältä. Synnyttämisiässä olevien naisten lukumäärä on jyrkässä laskussa. Työikäinen väestö supistuu nopeasti. Erityisen ongelmallinen on miesten kuolleisuus, joka karkasi melkein hallitsemattomaksi Neuvostoliiton loppuvaiheessa ja sen sortumista seuranneessa kriisissä.

Vastaavanlaisia laskelmia on varmasti tehty myös Kremlissä, vaikka Vladimir Putin lehdistötilaisuuksissaan vakuuttaa, että ongelmat ovat hallinnassa. Suurin kysymys onkin, mitä poliittinen johto tekee tietoisena siitä, että horisontin takana sitä odottaa mittavat ja monimutkaiset haasteet. Yltiöpäinen kansallismielisyys voi tuntua hyvältä strategialta kansan enemmistön poliittisen luottamuksen ylläpitämiseksi, mutta mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun todellinen kriisi on käsillä ja yltiöisänmaalliset iskulauseet eivät tuo leipää?

Ja mikä on EU:n rooli tässä? Venäjä on suuntaamassa umpikujaa kohti, ja umpikujassa se voi muuttua vaaralliseksi sekä itselleen että ympäristölle. Juuri siitä syystä EU:n tehtävä on houkutella Venäjää pois uhkaavasta umpikujasta. Sitä me emme juuri tällä hetkellä tee.

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen, sekä entinen YLE:n kirjeenvaihtaja Moskovassa ja Washingtonissa.