Kirkon Ulkomaanapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu

Osoite

Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki

Puhelinnumero

020 787 1200

Kotisivut

http://www.kua.fi

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä 300 miljoonaa euroa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä 300 miljoonaa euroa

"Tulee mieleen se synkkä ajatus, että niiltä, jotka ovat kaukana, on helppo leikata", toteaa Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

Nepalin opettajille tukea lasten auttamiseen

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Nepalin opettajille tukea lasten auttamiseen

Kirkon Ulkomaanapu lähettää Nepaliin erityisopettaja Johanna Kurjen. Hän osallistuu opettajankoulutuksen ja psykososiaalisen tuen järjestämiseen maanjäristysten tuhoamilla alueilla.

Suomalaisinsinööri ohjaamaan väliaikaiskoulujen rakentamista Nepalissa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Suomalaisinsinööri ohjaamaan väliaikaiskoulujen rakentamista Nepalissa

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa Nepaliin yhteensä 300 väliaikaista koulutilaa. Rakentamista ohjaamaan ja valvomaan lähtee rakennusinsinööri Tuomas Väisänen.

Epätoivoiset nuoret tekevät epätoivoisia tekoja

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Epätoivoiset nuoret tekevät epätoivoisia tekoja

Välimeren-laivaan kapuava nuori unelmoi ihan tavallisista asioista, kirjoittaa Elisa Vepsäläinen.

Terrorismin vastainen sota kovenee Keniassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Terrorismin vastainen sota kovenee Keniassa

Kenian johto on ryhtynyt koviin toimiin huhtikuun alussa tapahtuneen tuhoisan yliopistoiskun jälkeen. Maa on avuton terrorismin edessä ja haluaa rauhoitella kansaa, arvioi Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija.

Koulutus ehkäisee väkivaltaista ääriajattelua

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Koulutus ehkäisee väkivaltaista ääriajattelua

Se­kä Eu­roo­pas­sa et­tä krii­si­alueil­la on kes­ki­tyt­tä­vä toi­sia us­kon­to­ja ja kult­tuu­re­ja kos­ke­van tie­don li­sää­mi­seen, kirjoittaa Aaro Rytkönen.

Sisäministeriö ja Kirkon Ulkomaanapu yhteistyöhön radikalisaation ehkäisemiseksi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Sisäministeriö ja Kirkon Ulkomaanapu yhteistyöhön radikalisaation ehkäisemiseksi

Tavoitteena on lisätä viranomaisten ja paikallisten yhteisöjen välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja luottamusta.

Miksi fiksut koulutytöt lähtevät terroristien matkaan Syyriaan?

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Miksi fiksut koulutytöt lähtevät terroristien matkaan Syyriaan?

Syrjintä ja taloudellinen turvattomuus voivat saada Isisin kuulostamaan houkuttelevalta. Radikalisoitua voi kuitenkin myös rauhanomaisesti, muistuttaa Taina Värri.

Tilaa aihepiirin Kirkon Ulkomaanapu RSS-syöte