Kirkon Ulkomaanapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu

Osoite

Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki

Puhelinnumero

020 787 1200

Kotisivut

http://www.kua.fi

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Pakolaiskriisi innosti suomalaiset lahjoittamaan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pakolaiskriisi innosti suomalaiset lahjoittamaan

Kirkon Ulkomaanapu on saanut pakolaisten auttamiseksi enemmän lahjoituksia kuin Nepalin maanjäristyksen uhreille. Lähellä oleva kriisi vetoaa lahjoittajiin enemmän kuin kaukaisemmat, järjestöistä kerrotaan.

Kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua kanavoitava turvapaikanhakijoiden lähtöalueille

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua kanavoitava turvapaikanhakijoiden lähtöalueille

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimeenpaneva komitea kokoontuu täksi viikoksi pohtimaan ratkaisuja maailman pakolaistilanteen helpottamiseen.

Nepalin mahdoton urakka: tehtävä suoritettu

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Nepalin mahdoton urakka: tehtävä suoritettu

Väliaikaisten koulujen rakentaminen maanjäristyksen runtelemalle maaseudulle ei ole yksinkertainen tehtävä.

Kirkon Ulkomaanapu tukee tiedotuskampanjaa vastaanottokeskuksissa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanapu tukee tiedotuskampanjaa vastaanottokeskuksissa

Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt 20 000 euron tuen Pakolaisneuvonta ry:lle käytettäväksi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin suunnattavaan tiedotus- ja koulutuskampanjaan.

Näkökulma: Pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Näkökulma: Pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan

On arvokas asia olla hengissä ja asua vapaassa maassa, muistuttaa Unkarissa pakolaisia tavannut Eriikka Käyhkö.

Kehitysyhteistyötä ajetaan alas Suomen leikkausten seurauksena ympäri maailman

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kehitysyhteistyötä ajetaan alas Suomen leikkausten seurauksena ympäri maailman

Muun muassa järjestöjen vammais- ja nuorisotyötä jää tekemättä. "Kenen tarpeet ovat arvokkaampia kuin toisten – se on kauhea dilemma", toteaa Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö.

Järjestöjen ja yksityissektorin kehitysyhteistyö tukevat toisiaan

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Järjestöjen ja yksityissektorin kehitysyhteistyö tukevat toisiaan

Ajatus siitä, että yritysten tekemä kehitysyhteistyö olisi jotenkin irrallaan muusta kehitysyhteistyöstä, on harhakuva, josta on syytä päästä eroon, kirjoittaa Jussi Ojala.

Olisitko elossa Kongossa?

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Olisitko elossa Kongossa?

Miksi on niin vaikeaa auttaa muita, vaikka oma elämä on meilläkin kiinni sattumasta; siitä, että olemme syntyneet vaurauden keskelle, pohtii Tuuli Hongisto.

Kirkon Ulkomaanapu auttaa pakolaisia Euroopassa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanapu auttaa pakolaisia Euroopassa

Kirkon Ulkomaanapu ryhtyy auttamaan Eurooppaan paenneita ihmisiä Unkarissa, Serbiassa ja Kreikassa toimivien kumppaneidensa kautta.

Tilaa aihepiirin Kirkon Ulkomaanapu RSS-syöte