Kirkon Ulkomaanapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu

Osoite

Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki

Puhelinnumero

020 787 1200

Kotisivut

http://www.kua.fi

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto ylitti 2,2 miljoonaa euroa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto ylitti 2,2 miljoonaa euroa

Vuonna 2022 Yhteisvastuukeräyksen teemana oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen teemalla Lahjoita mulle huominen. Keräys toteutettiin jo kolmatta kertaa peräkkäin haastavissa poikkeusolosuhteissa, joihin vaikuttivat sekä pandemian rajoitukset varainhankinnalle että tilan antaminen Ukrainan sodan uhrien auttamiselle.

YK ennustaa Somaliaan nälänhätää, joka voidaan kuitenkin vielä torjua – ”Tämä on viimeinen varoitus”

Mies lähikuvassa.

YK ennustaa Somaliaan nälänhätää, joka voidaan kuitenkin vielä torjua – ”Tämä on viimeinen varoitus”

YK:n hätäapukoordinaattori Martin Griffiths vetosi voimakkaasti kansainväliseen yhteisöön, jotta Somaliaan saataisiin lisää apua. Vuonna 2011 nälänhädässä kuoli 250 000 ihmistä.

Miljoonat ihmiset ovat taas nälänhädän partaalla Afrikan sarvessa – Yhä useammin toistuvaa kriisiä ei ratkaista vain hätäavulla

Nainen pakolaiskylän telttojen välissä.

Miljoonat ihmiset ovat taas nälänhädän partaalla Afrikan sarvessa – Yhä useammin toistuvaa kriisiä ei ratkaista vain hätäavulla

Ilmastonmuutos ja globaali hintojen nousu ovat ajaneet Afrikan sarven maat vaikeaan ruokakriisiin. Avustusjärjestöt vaativat pitkäjänteisempiä ratkaisuja, sillä pelkkä hätätilaan reagoiminen ei riitä.

Ukrainan sota kiihdyttää Itä-Afrikan ruokakriisiä

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Ukrainan sota kiihdyttää Itä-Afrikan ruokakriisiä

Ruokapulaa Afrikan sarvessa aiheuttavat pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen, Ukrainan sodan kiihdyttämä inflaatio ja ongelmat tuontiviljan saatavuudessa. Ruokakorin hinta on lyhyessä ajassa noussut Somaliassa 36 prosenttia.

Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan

Avustustyön uusin vaihe panostaa koulutukseen Pohjois-Ukrainassa

KUA laajentaa avustusoperaatiota tukeakseen Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättäneitä

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

KUA laajentaa avustusoperaatiota tukeakseen Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättäneitä

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) lähettää henkilökuntaa Ukrainaan ja sen naapurimaihin sekä laajentaa avustusohjelmiaan tarjoamaan muutakin kuin välitöntä hätäapua.

KUA toimittaa hätäapua Lvivissä, avuntarve Ukrainassa kasvanut valtavaksi

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

KUA toimittaa hätäapua Lvivissä, avuntarve Ukrainassa kasvanut valtavaksi

Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid (HIA) aloitti KUA:n tukemana avustusoperaatiot sodasta kärsivien tukemiseksi Ukrainassa Lvivin kaupungissa ja Taka-Karpatian alueella.

KUA myönsi ensimmäiset puoli miljoonaa euroa konfliktista kärsineiden perheiden auttamiseen

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

KUA myönsi ensimmäiset puoli miljoonaa euroa konfliktista kärsineiden perheiden auttamiseen

Ensimmäinen keräysviikonloppu tuotti yli miljoona euroa Ukrainan sodasta kärsivien perheiden auttamiseksi. KUA tukee hätäaputyötä ensivaiheessa Ukrainassa ja Unkarissa, minkä jälkeen tukea suunnitellaan myös muille alueille.

Yhteisvastuukeräys 2022 käynnistyy: Keräysvaroilla tuetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuukeräys 2022 käynnistyy: Keräysvaroilla tuetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria

Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Sunnuntaina 6. helmikuuta alkaneen keräyksen tuotosta 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

Tilaa aihepiirin Kirkon Ulkomaanapu RSS-syöte