Kirkon Ulkomaanapu
Osoite
Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki
Puhelinnumero
020 787 1200
Kotisivut
http://www.kua.fi
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.
Saippua ja sosiaalinen eristäytyminen ovat luksustuotteita – Pakolaiset erityisen haavoittuvia koronaviruksen vaikutuksille
Saippua ja sosiaalinen eristäytyminen ovat luksustuotteita – Pakolaiset erityisen haavoittuvia koronaviruksen vaikutuksille
Koronaviruksen leviämisen estämisessä tärkeässä osassa ovat käsien peseminen ja ihmiskontaktien välttäminen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kaikki ihmiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, mitä tulee edes käsienpesuun tai ihmiskontaktien välttelemiseen, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila.
Koronavirus on uhka etenkin pakolaisleireillä – Kirkon Ulkomaanapu aikoo jakaa Keniassa tietoa radion avulla
Koronavirus on uhka etenkin pakolaisleireillä – Kirkon Ulkomaanapu aikoo jakaa Keniassa tietoa radion avulla
Kenia sulki koulunsa koronavaaran takia maanantaina. Virus on suuri riski etenkin ahtailla pakolaisleireillä, mutta myös koulutuksen ulkopuolelle jääminen on pakolaislapsille uhka. Etäopetus puhelimilla ei onnistu, mutta radio voi olla mahdollisuus, kertoo Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja John Bongei.
Afrikan nuorissa ainekset menestystarinaan
Afrikan nuorissa ainekset menestystarinaan
Suomi laatii tänä vuonna oman Afrikka-strategian. Nuoret kannattaa nostaa Suomen ja Afrikan välisen kumppanuuden ja yhteistyön keskiöön, sillä heissä on valtavasti potentiaalia muun muassa rauhan rakentajina ja konfliktien ennaltaehkäisijöinä, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Katri Suomi.
Naisten Pankilla ennätystulos, 2 miljoona euroa vuonna 2019
Naisten Pankilla ennätystulos, 2 miljoona euroa vuonna 2019
Naisten Pankki ylsi ennätystulokseen 2019. Viime vuonna kerättiin yhteensä yli 2 miljoonaa euroa. Kasvu mahdollistaa uusien kehitysyhteistyöhankkeiden aloittamisen.
Köyhyys ja vanhanaikaiset menetelmät vaikeuttavat oppimista Ugandan kouluissa – Erityisluokanopettaja Saara Turunen lähti kouluttamaan maan opettajia
Köyhyys ja vanhanaikaiset menetelmät vaikeuttavat oppimista Ugandan kouluissa – Erityisluokanopettaja Saara Turunen lähti kouluttamaan maan opettajia
Ugandalaisissa kouluissa opetus on usein passivoivaa ja kouluruuan puute vaikeuttaa oppimista entisestään. Suomalainen Saara Turunen oli mukana Opettajat ilman rajoja -verkoston hankkeessa, jossa kehitettiin paikallisten opettajien kanssa muun muassa oppilaita osallistavaa opetusta ja ryhmän hallintaa positiivisin keinoin.
Bangladeshiin paenneet rohingya-lapset pääsevät 2,5 vuoden odotuksen jälkeen kouluun
Bangladeshiin paenneet rohingya-lapset pääsevät 2,5 vuoden odotuksen jälkeen kouluun
Bangladesh on aiemmin kieltänyt maahan paenneilta rohingya-pakolaisilta koulutuksen, koska se on pelännyt näiden jäävän maahan. Uusi pilottihanke tavoittaa 10 000 koululaista.
Yhteisvastuu 2020: Tukea vanhemmuuteen Suomessa ja maailman katastrofialueilla
Yhteisvastuu 2020: Tukea vanhemmuuteen Suomessa ja maailman katastrofialueilla
Yhteisvastuu 2020 tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tukemalla vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Keräys käynnistyy sunnuntaina 2.2.2020. Suomessa vanhemmuutta tuetaan yhteisvastuuvaroilla yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Maailman katastrofialueille avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.
Toisenlaisen Lahjan tuloksessa näkyvät ilmastokysymykset ja tyttöjen koulutuksen tärkeys
Toisenlaisen Lahjan tuloksessa näkyvät ilmastokysymykset ja tyttöjen koulutuksen tärkeys
Puuntaimet oli jälleen suosituin Toisenlainen Lahja. Viime vuoden uutuuslahja Hygieniapaketti tytölle oli viidenneksi suosituin.
Miljoonilta kehittyvien maiden nuorilta puuttuu ammatillinen koulutus – suomalaiset opettajakorkeakoulut ratkomaan ongelmaa
Miljoonilta kehittyvien maiden nuorilta puuttuu ammatillinen koulutus – suomalaiset opettajakorkeakoulut ratkomaan ongelmaa
Suomen ammatilliset opettajakorkeakoulut ja Kirkon Ulkomaanapu ovat aloittaneet yhteistyön suomalaisen koulutusosaamisen tarjoamiseksi kehittyviin maihin.