Kirkon Ulkomaanapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu

Osoite

Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki

Puhelinnumero

020 787 1200

Kotisivut

http://www.kua.fi

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Etelä-Sudanin konflikti kärjistyi etniseksi puhdistukseksi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Etelä-Sudanin konflikti kärjistyi etniseksi puhdistukseksi

Kapinalliset tappoivat satoja kirkkoon, sairaalaan ja moskeijaan paenneita siviileitä.

Keski-Afrikan tasavallan uskonnolliset johtajat tuomitsevat maan väkivaltaisuudet

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Keski-Afrikan tasavallan uskonnolliset johtajat tuomitsevat maan väkivaltaisuudet

Keski-Afrikan tasavallan merkittävät, kristittyjä ja muslimeja edustavat uskonnolliset johtajat tuomitsivat yhdessä maan väkivaltaisuudet ja ihmisoikeusloukkaukset Kirkon Ulkomaanavun ja Yhdysvaltain hallinnon isännöimässä kansainvälisessä kokouksessa Banguissa.

Nenäpäivän tuotto Sierra Leonen pitoemännille ja Haitin koululaisille

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Nenäpäivän tuotto Sierra Leonen pitoemännille ja Haitin koululaisille

Ylen Hyvä säätiön Nenäpäivä-kampanja keräsi vuonna 2013 yli kolme miljoonaa euroa kehitysmaiden lasten hyväksi. Ennätyksellinen keräystulos kasvoi vuodesta 2012 lähes miljoona euroa.

Se pahin ongelma: sota

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Se pahin ongelma: sota

Pakolaisleireillä elämään joutuville suurin ongelma eivät ole leiriolosuhteet, vaan itse sota, kirjoittaa Ulla Kärki.

Toimittaja Reetta Meriläinen luotsaamaan Naisten Pankkia

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Toimittaja Reetta Meriläinen luotsaamaan Naisten Pankkia

Naisten Pankin uusi puheenjohtaja haluaa etsiä pikavoittojen sijaan kestävää kehitystä.

Kirkon Ulkomaanapu laajentaa rauhantyötään Keski-Somaliaan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kirkon Ulkomaanapu laajentaa rauhantyötään Keski-Somaliaan

Onnistuneet esimerkit rauhansovittelusta Somalimaassa antoivat kimmokkeen toiminnan laajentamiseen, mutta järjestö myöntää pohjoista huomattavasti epävakaamman Keski-Somalian asettavan työlle omanlaisensa haasteet.

Pakolaisleirin kireä ilmapiiri unohtuu sirkusteltassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pakolaisleirin kireä ilmapiiri unohtuu sirkusteltassa

Za'atrin sirkusohjaaja haaveilee palaavansa kotiin ja perustavansa Syyriaan maan ensimmäisen sirkuksen, kirjoittaa Terhi Kinnunen.

Etelä-Sudanin siviilit entistä ahtaammalla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Etelä-Sudanin siviilit entistä ahtaammalla

Konflikti ei ole vielä lähellekään ohi. Nyt myös sairaaloista on tullut sotatoimien kohteita, sanovat järjestöt.

Tilaa aihepiirin Kirkon Ulkomaanapu RSS-syöte