Kirkon Ulkomaanapu
Osoite
Eteläranta 8, 00120 Helsinki / PL 210, 00121 Helsinki
Puhelinnumero
020 787 1200
Kotisivut
http://www.kua.fi
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava ja toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Se kuuluu Suomen suurimpiin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöihin. Kotimaassa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.
Kirkon Ulkomaanavun keräys tuottanut 300 000 euroa
Kirkon Ulkomaanavun keräys tuottanut 300 000 euroa
Suomalaisten into auttaa Filippiinien hirmumyrskyn uhreja on säilynyt hyvänä. Kirkon Ulkomaanavun katastrofikeräys on viikossa tuottanut 301 240 euroa.
Suomesta satojen tuhansien eurojen hätäapu taifuunin uhreille
Suomesta satojen tuhansien eurojen hätäapu taifuunin uhreille
Järjestöt arvioivat Filippiineille perjantaina iskeneen taifuunin aiheuttavan avun tarvetta vielä pitkään katastrofin jälkeen.
Heikko taloustilanne kiristänyt vyötä myös järjestökentällä
Heikko taloustilanne kiristänyt vyötä myös järjestökentällä
Taantuma tuntuu muun muassa rekrytoinneissa ja yritysten halukkuudessa yhteistyöhön, järjestöistä kerrotaan.
Burmassa kehitysyhteistyö on haasteita täynnä
Burmassa kehitysyhteistyö on haasteita täynnä
Ennakoimattomuus, koordinaation puute ja epäjohdonmukaisuus luonnehtivat Burmassa työskentelyä, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Kaarina Nieminen.
Julkkikset ja järjestöt hyötyvät toisistaan
Julkkikset ja järjestöt hyötyvät toisistaan
Näyttelijöiden, laulajien ja silmäätekevien harkittu osallistuminen kehy-järjestöjen kampanjoihin hyödyttää molempia osapuolia, arvioivat järjestöt.
Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu haastavat seurakuntia mukaan Reiluun kauppaan
Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu haastavat seurakuntia mukaan Reiluun kauppaan
Reilua kauppaa tukemalla seurakunta osallistuu kehitysmaiden pienviljelijöiden ja viljelmätyöntekijöiden toimeentulon turvaamiseen.
Jesse Kaikuranta Sierra Leonesta: Ihmiset jaksavat hymyillä kaiken koetun kauheuden jälkeen
Jesse Kaikuranta Sierra Leonesta: Ihmiset jaksavat hymyillä kaiken koetun kauheuden jälkeen
Kohtaamiset Sierra Leonessa antavat perspektiiviä omaankin elämään, sanoo maasta palannut Jesse Kaikuranta.
Lipaskeräys Syyriaan saa seurakunnat liikkeelle
Lipaskeräys Syyriaan saa seurakunnat liikkeelle
Kirkon Ulkomaanavun nopean toiminnan joukot suomalaisissa seurakunnissa ovat aloittaneet lipaskeräyksen Syyrian sodan uhrien auttamiseksi.
Uteliaisuutensa säilyttänyt kosmopoliitti
Uteliaisuutensa säilyttänyt kosmopoliitti
Miten saada ihmiset parhaiten auttamaan itse itseään, Sylvia Raulo pohti Haitin maanjäristystä seuranneen humanitaarisen kriisin keskellä.