Suomen Lähetysseura | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen Lähetysseura

Osoite

Maistraatinportti 2a, PL 56, 00241 HELSINKI

Puhelinnumero

(09) 129 71

Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Ulkomaisessa työssä sen toimintamuotoja ovat seurakuntatyö ja kristillinen kasvatus, diakonia- ja sosiaalityö, terveydenhuolto, koulutus ja yhteisönkehittämishankkeet. Seuran kotimaisessa työssä painopiste on lähetyskasvatuksessa sekä seurakuntien lähetystyön tukemisessa.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajat vetoavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaan ja hallituspuolueiden puheenjohtajiin maailman köyhimpien puolesta ja muistuttavat, että suomalaiset tekevät järjestöissä arvokasta työtä kaikkein köyhimpien hyväksi.

Sadat nuoret eri puolilla maailmaa valmistuvat suomalaisten kummien tuella

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Sadat nuoret eri puolilla maailmaa valmistuvat suomalaisten kummien tuella

Vuosittain lähes 400 Suomen Lähetysseuran kummilasta valmistuu lukiosta tai ammattikoulusta eri puolilla maailmaa.

Nepalin maanjäristyksestä voi seurata hyvääkin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Nepalin maanjäristyksestä voi seurata hyvääkin

Sodasta toipuva köyhä Nepal joutuu ponnistelemaan päästäkseen jaloilleen maanjäristyksen jäljiltä. Suomalaisten avustusjärjestöjen asiantuntijoiden mukaan järistys voi omalla tavallaan olla kuitenkin myös mahdollisuus.

Lähetysseura lähetti 150 000 euroa katastrofiapua Nepalin yhteistyökumppaneille

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Lähetysseura lähetti 150 000 euroa katastrofiapua Nepalin yhteistyökumppaneille

Lähetysseura on lähettänyt neljälle Nepalin yhteistyökumppanilleen katastrofiapua yhteensä 150 000 euroa. Näistä kolme toimii Gorkhan ja Dhadingin lääneissä, jotka sijaitsevat Kathmandun länsipuolella maanjäristyksen keskuksessa.

Paralympiavoittaja lähti mukaan Lähetysseuran Tasaus-kampanjaan

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Paralympiavoittaja lähti mukaan Lähetysseuran Tasaus-kampanjaan

Vammaisten lasten kouluunpääsyä tukevaa kampanjaa tähdittää menestynyt vammaisurheilija Leo-Pekka Tähti.

Kansanedustajat samanmielisinä kehitysteemoista

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kansanedustajat samanmielisinä kehitysteemoista

Sirpa Paatero (sd) ja Maria Lohela (ps) väittelivät ihmisoikeuksista, mutta suurta vääntöä ei järjestöpaneelissa syntynyt.

Näkökulma: Kehitys on moniottelu

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Näkökulma: Kehitys on moniottelu

Oleellinen kysymys ei ole, tarvitaanko kehitysyhteistyötä, vaan miksi sitä tarvitaan edelleen, kirjoittavat Annu Lehtinen ja Katri Leino-Nzau.

Tilaa aihepiirin Suomen Lähetysseura RSS-syöte