Suomen Lähetysseura | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen Lähetysseura

Osoite

Maistraatinportti 2a, PL 56, 00241 HELSINKI

Puhelinnumero

(09) 129 71

Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Ulkomaisessa työssä sen toimintamuotoja ovat seurakuntatyö ja kristillinen kasvatus, diakonia- ja sosiaalityö, terveydenhuolto, koulutus ja yhteisönkehittämishankkeet. Seuran kotimaisessa työssä painopiste on lähetyskasvatuksessa sekä seurakuntien lähetystyön tukemisessa.

Lähetysseuran joulukeräys vammaisten lasten hyväksi

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Lähetysseuran joulukeräys vammaisten lasten hyväksi

Suomen Lähetysseuran joulukeräys tukee tänä vuonna kehitysmaiden vammaisia lapsia.

Orjuus ei ole vain historiaa

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Orjuus ei ole vain historiaa

Monet Laosista Thaimaahan töihin värvätyt jonottavat rajatarkastuksissa täysin tietämättöminä siitä, että perillä odottaa palkaton pakkotyö, kirjoittaa Hannu Pesonen.

Palestiinalaisäiti Laila Khader: Haikeus hiipii vain iltaisin

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Palestiinalaisäiti Laila Khader: Haikeus hiipii vain iltaisin

Laila Khader on työmyyrä, joka ahkeroi päivät keittiötöissä Suomen Lähetysseuralle Jerusalemissa ja hoitaa vapaa-aikanaan rakasta puutarhaansa Beit Jalassa.

Nenäpäivä Nepalissa

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Nenäpäivä Nepalissa

Yle kävi kuvaamassa Suomen Lähetysseuran Nepalin kehitysyhteistyöhankkeita Nenäpäivää varten.

Elisabeth Rehn tukee Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaista Tasaus-kampanjaa

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Elisabeth Rehn tukee Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaista Tasaus-kampanjaa

Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaisen työn tavoitteena on uhrien turvallinen kotiinpaluu, yhteisöihinsä kotiutuminen ja uusien toimeentulomahdollisuuksien löytäminen.

Ruokakriisi kärjistyy eteläisessä Afrikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ruokakriisi kärjistyy eteläisessä Afrikassa

Esimerkiksi Zimbabwessa on jo pahin ruokapula sitten kriisivuoden 2009.

Suositus: Uskonnonvapaus tuotava ulkopolitiikan valtavirtaan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suositus: Uskonnonvapaus tuotava ulkopolitiikan valtavirtaan

Pitkään marginaalissa pidetty uskonnonvapaus pitäisi nostaa ansaitsemalleen paikalle, sanotaan suomalaisten kehitysjärjestöjen uudessa selvityksessä.

"Vuoropuhelu avain uskonnollisten konfliktien ehkäisyyn"

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

"Vuoropuhelu avain uskonnollisten konfliktien ehkäisyyn"

Suomessa vieraillut YK:n uskonnonvapauden erityisraportoija pitää ennaltaehkäisevää työtä tärkeänä osana uskonnollisten konfliktien välttämiseksi.

Namibiassa pahin kuivuuskausi 30 vuoteen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Namibiassa pahin kuivuuskausi 30 vuoteen

Moni ruokapulasta kärsivä namibialainen turvautuu hedelmien syöntiin, sillä seuraava sato on odotettavissa vasta ensi keväänä.

Tilaa aihepiirin Suomen Lähetysseura RSS-syöte