Suomen Rauhanliitto
Osoite
Rauhanasema, Veturitori 3, 00520 Helsinki
Puhelinnumero
040 717 1575
Kotisivut
http://www.rauhanliitto.fi
Suomen Rauhanliitto - Finlands Fredsförbund on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton rauhantyön kattojärjestö. Sen jäseninä on yli kymmenen suomalaista rauhanjärjestöä. Rauhanliitto haluaa rakentaa maailmaan rauhaa tukemalla konfliktien ennalta ehkäisyä, väkivallatonta rauhanturvatoimintaa, joukkotuhoaseiden täydellistä kieltoa ja aseidenriisuntaa.
Aseteollisuus lobbaa EU:ssa – järjestöt huolissaan
Aseteollisuus lobbaa EU:ssa – järjestöt huolissaan
Aseteollisuuden lobbareilla oli suuri valta, kun EU:n uudesta puolustusrahastosta päätettiin, sanotaan tuoreessa raportissa.
Nobel ydinaseita vastustavalle ICANille – ”toivottavasti myös suomalaiset tiedostavat nyt ydinaseiden seuraukset”
Nobel ydinaseita vastustavalle ICANille – ”toivottavasti myös suomalaiset tiedostavat nyt ydinaseiden seuraukset”
Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan ICAN-verkosto on muuttanut ydinaseisiin liittyvää ajattelua. Hän toivoo, että näin tapahtuu myös Suomessa.
EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun
EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun
EU:n uuden kehityspoliittisen linjauksen virallinen tavoite on köyhyyden poistaminen. Suomalaiset asiantuntijat kuitenkin pelkäävät, että kauniista sanoista huolimatta linjauksella ajetaan muutakin kuin köyhien asiaa.
Ruotsi saa kiitosta ydinasepolitiikastaan – kanelipullilla
Ruotsi saa kiitosta ydinasepolitiikastaan – kanelipullilla
Ruotsi äänesti ainoana Pohjoismaana ydinasekiellon puolesta.
Atomipommien uhreja muistetaan eri puolilla Suomea sunnuntaina 6.8.
Atomipommien uhreja muistetaan eri puolilla Suomea sunnuntaina 6.8.
Atomipommien uhreja muistetaan Helsingissä kansainvälisenä Hiroshima-päivänä sunnuntaina 6.8.
Joukkorahoitus houkuttaa järjestöjä – tukileikkauksia se ei korvaa
Joukkorahoitus houkuttaa järjestöjä – tukileikkauksia se ei korvaa
Kansalaisjärjestöt ovat saaneet joukkorahoituksella tukea muun muassa veronkierron tutkintaan, Rauhanaseman korjaukseen ja ihmisoikeustyöhön. Tuen saaminen pitkäjänteisempään työhön on kuitenkin haastavaa, sillä tukijat kaipaavat repäiseviä hankkeita.
Ydinasekieltoneuvottelut jatkuvat – Suomi poissa
Ydinasekieltoneuvottelut jatkuvat – Suomi poissa
130 maata aloittaa tällä viikolla toisen kierroksen neuvotteluissa ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Rauhanjärjestöjen mukaan sopimus saatetaan saada aikaan jo tänä kesänä.
EU haluaa tiivistää puolustusyhteistyötä – rauhanjärjestöt kritisoivat militarisoitumista
EU haluaa tiivistää puolustusyhteistyötä – rauhanjärjestöt kritisoivat militarisoitumista
EU haluaa ohjata lähivuosina satoja miljoonia euroja puolustusteollisuudelle ja -yhteistyölle. Järjestöjen mukaan se hyödyttäisi lähinnä asevalmistajia.