Suomen UNICEF | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen UNICEF

Osoite

Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki

Puhelinnumero

(09) 584 501

Suomen UNICEF on perustettu vuonna 1968. Se on yksi 37:stä kansallisesta komiteasta, jotka edustavat UNICEFia teollisuusmaissa. Suomen UNICEFin tehtävä on edistää lasten oikeuksien toteutumista keräämällä varoja UNICEFin pitkäkestoisiin kehitysohjelmiin ja hätäapuun sekä tiedottamalla lasten oikeuksista ja maailman lasten tilanteesta suomalaisille.

Unicef: Turvapaikanhakijalapsia pitää kuulla muissakin kuin uskonasioissa

Risti

Unicef: Turvapaikanhakijalapsia pitää kuulla muissakin kuin uskonasioissa

Maahanmuuttovirasto aikoo kuulla myös alle 12-vuotiaita lapsia, mikäli nämä ovat kristinuskoon kääntyneestä perheestä. Unicefin mukaan tärkeämpää olisi kehittää lasten kuulemista yleensä.

Afganistanissa koettiin vähälumisin talvi vuosikausiin – kuivuus voi vaikuttaa miljoonien elämään

Vuori ja hiekkakasoja Afganistanissa

Afganistanissa koettiin vähälumisin talvi vuosikausiin – kuivuus voi vaikuttaa miljoonien elämään

Osa Afganistanin maakunnista on saanut alle kolmanneksen tavallisesta sademäärästään. Se uhkaa lisätä aliravitsemusta jo valmiiksi vaikeissa oloissa.

Aseelliset ryhmät vapauttivat lapsisotilaita Etelä-Sudanissa

Ilman kasvoja kuvattuja lapsia rivissä koulutarvikkeet käsissään

Aseelliset ryhmät vapauttivat lapsisotilaita Etelä-Sudanissa

Yli 200 lasta pääsi tällä viikolla pois aseistettujen ryhmien riveistä. Tuhansien alaikäisten arvellaan yhä olevan taistelijoina.

Järjestöt: Ei enää vuoden pätkälupia turvapaikanhakijoina tulleille nuorille

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Järjestöt: Ei enää vuoden pätkälupia turvapaikanhakijoina tulleille nuorille

Lapsi- ja perhejärjestöt vaativat yhteisessä kannanotossaan, että Maahanmuuttovirasto luopuu käytännöstä myöntää ilman huoltajaa tulleille nuorille oleskelulupia vain vuodeksi kerrallaan.

Onko yrityksillä vastuuta pakkopalautuksista ja aseiden myynnistä?

Lentokoneen siipi

Onko yrityksillä vastuuta pakkopalautuksista ja aseiden myynnistä?

Suomessa on viime aikoina keskusteltu muun muassa siitä, ovatko lentoyhtiöt osaltaan vastuussa turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista. Suomen Unicefin yritysvastuuasiantuntijan Irene Leinon mukaan yksinkertaisia vastauksia ei ole, mutta yritykset voivat silti pohtia esimerkiksi sisäisiä toimintaohjeita.

Konflikti on romuttanut koulutuksen Jemenissä – useimmat opettajat eivät saa palkkaa

Koulutyttöjä ylhäältä päin kuvattuna

Konflikti on romuttanut koulutuksen Jemenissä – useimmat opettajat eivät saa palkkaa

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Saudi-Arabian johtama liittouma alkoi pommittaa Jemeniä. Miljoonien lasten koulutus on sodan seurauksena vaarassa tai keskeytynyt.

YK:n lastenjärjestö moittii Suomea turvapaikanhakijalasten huonosta kohtelusta

Teddykarhu

YK:n lastenjärjestö moittii Suomea turvapaikanhakijalasten huonosta kohtelusta

Yksikään Pohjoismaa ei ole onnistunut varmistamaan turvapaikanhakijalasten oikeuksien toteutumista, sanoo YK:n lastenjärjestö Unicef tuoreessa tutkimuksessaan. Suomea kritisoidaan muun muassa siitä, ettei se ymmärrä lapsen oikeuksien sopimuksen ylittävän kansallisen lainsäädännön.

Aiempaa harvempi tyttö joutuu alaikäisenä naimisiin – Intia johtaa hyvää kehitystä

Tyttöjä piirissä

Aiempaa harvempi tyttö joutuu alaikäisenä naimisiin – Intia johtaa hyvää kehitystä

Muun muassa valistus on vähentänyt lapsiavioliittojen määrää. Edistys on kuitenkin ollut liian hidasta, sanoo Unicef.

Raportti: Jodin puute uhkaa aiheuttaa aivovaurioita lähes 19 miljoonalle vastasyntyneelle vuosittain

Suolaa astiassa

Raportti: Jodin puute uhkaa aiheuttaa aivovaurioita lähes 19 miljoonalle vastasyntyneelle vuosittain

Suolan jodiointi maksaisi vuosittain vain muutaman sentin lasta kohti. Silti 14 prosenttia maailman vastasyntyneistä uhkaa saada pysyviä aivovaurioita jodinpuutteen takia, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.

Tilaa aihepiirin Suomen UNICEF RSS-syöte