73 000 ihmisen kyselytutkimus paljastaa kasvavan ilmastohuolen: Yli puolet ajattelee ilmastokriisiä vähintään viikoittain
Suurin osa maailman väestöstä kannattaa vahvempia ilmastotoimia ja siirtymistä pois fossiilisista polttoaineista. Ilmastokriisi huolettaa etenkin kehittyvien maiden asukkaita.
Ilmastomielenosoitus Australian Adelaidessa keväällä 2023. Kuva: Matt Hrkac / CC BY 2.0 DEED.
Peräti 80 prosenttia maailman väestöstä haluaa, että heidän maansa hallitus ryhtyy voimakkaampiin toimiin ilmastokriisiin puuttumiseksi.
Tämä käy ilmi 77 maassa tehdystä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin ihmisten ajatuksia ilmastonmuutoksesta.
Kyselyn mukaan vahvempia ilmastotoimia perättiin etenkin vähiten kehittyneissä maissa, joissa osuus oli peräti 89 prosenttia väestöstä. Alueellisesti kannatus oli suurinta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Esimerkiksi Etiopiassa, Tansaniassa ja Beninissä lähes sata prosentia vastaajista vaati vahvempia ilmastotoimia.
Huomionarvoista on, että ilmastotoimia kannatti vankka enemmistö myös niissä 20 maassa, jotka tuottavat eniten päästöjä.
Tutkimuksen tekivät YK:n kehitysohjelma (UNDP), Oxfordin yliopisto ja Geo Poll-yhtiö. Mukana olevissa maissa elää 87 prosenttia maailman väestöstä.
”Tutkimustulokset paljastavat yksimielisyyden, joka on todella hämmästyttävä. Vaadimme johtajia ja päättäjiä huomioimaan tämän, etenkin, kun maat kehittävät seuraavia ilmastolupauksiaan Pariisin sopimuksen mukaisesti. Tämä on asia, josta lähes kaikki, kaikkialla voivat olla samaa mieltä”, sanoo UNDP:n johtaja Achim Steiner tiedotteessa.
72 prosenttia kaikista vastaajista oli myös sitä mieltä, että oman maan pitäisi siirtyä mahdollisimman nopeasti pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Fossiilisten polttoaineiden tuottajavaltioissa hajonta tosin oli melko suurta: Nigeria ja Saudi-Arabia ovat öljyvaltioita, mutta niissä 89 ja 75 prosenttia ihmisistä halusi silti eroon fossiilisista. Yhdysvalloissa osuus taas oli vain 54 prosenttia. Venäläisistä vain 16 prosenttia luopuisi fossiilisista.
Ilmastonmuutos on myös ihmisten mielissä. Yli puolet vastaajista sanoi olevansa ilmastonmuutoksesta enemmän huolissaan kuin viime vuonna. Vähiten kehittyneissä maissa osuus oli suurempi. Esimerkiksi Afganistanissa 78 prosenttia ihmisistä sanoi huolen kasvaneen.
Yli puolet vastaajista myös sanoi ajattelevansa ilmastonmuutosta vähintään viikoittain. Yleisintä ilmastonmuutoksen ajattelu oli Ugandassa, Sudanissa ja El Salvadorissa. Ugandassa 62 prosenttia ihmisistä kertoi ajattelevansa ilmastonmuutosta päivittäin.
Vähiten ilmastonmuutos oli ihmisten mielissä Jordaniassa, Saudi-Arabiassa ja Yhdysvalloissa. Niissä noin neljäsosa ihmisistä ei ajattele ilmastonmuutosta koskaan.
Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina. Maatason virhemarginaali on kolme prosenttia suuntaansa. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa; ainoa tutkittu Pohjoismaa oli Ruotsi.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia