Kaikki tuntevat vertauksen sammakosta, joka ei ymmärrä hypätä pois kattilasta ennen kuin vesi on kiehuvan kuumaa ja on liian myöhäistä pelastautua.

Angela Muriithin mukaan vertauskuva sopii hyvin myös Afrikan sarven tämänhetkiseen ruokakriisiin, joka on kehittymässä nälänhädäksi. Hän työskentelee lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin itäisen ja eteläisen Afrikan aluejohtajana.

Kaikkea ei toki ole vielä menetetty. Ihmishenkiä voidaan yhä pelastaa, ja sitä Plan tekeekin, mutta varsinaista ennaltaehkäisy- tai varautumisaikaa ei enää ole.

”Tällä hetkellä olemme reaktiomoodissa. Autamme niitä ihmisiä, joita pystymme, jotta he saisivat ruokaa, vettä ja hoitoa”, Muriithi kertoo.

Yhteensä noin 45 miljoonaa ihmistä kärsii kuivuuden aiheuttamasta ruokapulasta Somaliassa, Etiopiassa, Keniassa sekä myös Etelä-Sudanissa, jonka ei aina lasketa kuuluvan Afrikan sarveen.

Neljä viimeistä sadekautta on epäonnistunut käytännössä täysin. Myös viidennen sadekauden – jonka pitäisi olla meneillään kuta kuinkin nyt – pelätään epäonnistuvan.

”Tilanne on epätoivoinen. Joet ovat kuivuneet. Alueella on paljon kuolleita eläimiä. Ihmiset kulkevat ympäriinsä etsimässä ruokaa ja vettä. Heitä on pakkautunut myös leireille odottamaan ruoka-apua”, Muriithi kertoo.

Etenkin lasten nälkäkuolemia nähdään hänen mukaansa jo paljon, ja pelkästään Somaliassa 250 000 ihmisen pelätään menettävän henkensä.

Kriisiin ei varauduttu

YK, kriisimaiden hallitukset ja avustusjärjestöt ovat käynnistäneet massiivisen avustusoperaation nälkäkuolemien ehkäisemiseksi.

Plan jakaa ruokaa, ostokuponkeja ja myös käteistä siellä, missä markkinat yhä toimivat. Järjestö antaa kouluaterioita, toimittaa ravintolisiä ja tarjoaa vesi-, sanitaatio- ja hygieniapalveluita sekä suojelua.

Järjestö on tavoittanut noin 200 000 ihmistä, mutta tarkoituksena on auttaa yhteensä yli miljoonaa – mikäli rahoitusta vain saadaan tarpeeksi. Budjetti on noin 36 miljoonaa euroa, mutta vasta noin kolmannes on kasassa. 

Muiden avustusjärjestöjen tavoin Plan saa rahoituksensa käytännössä valtioilta, YK:lta, EU:lta ja tavallisilta kansalaisilta. Muriithin mukaan tällä kertaa avunantajat ovat kuitenkin reagoineet kriisiin liian hitaasti, vaikka avustusjärjestöt ovat varoittaneet asiasta jo yli vuoden ajan.

Hän uskoo, että kriisi olisi nyt pienempi, jos sitä olisi ryhdytty ehkäisemään aiemmin.

”Kuivuus kehittyy hitaasti, samoin nälänhätä. Siksi on vaikea vakuuttaa hallituksia ja institutionaalisia lahjoittajia. Kaikki odottavat nähdäkseen, miten pahaksi tilanne menee. Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.”

Mediahuomio ratkaisee

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen yhteisö viivyttelee avun antamisessa. Esimerkiksi vuosina 2010–2011 Somaliassa koettiin nälänhätä, jossa kuoli noin 260 000 ihmistä. Jälkikäteen tehtyjen selvitysten mukaan avunantajien hidastelu maksoi ihmishenkiä. Monien avustusjärjestöjen arvion mukaan tilanne on nyt pahempi.

Avunantajien heräämisen edellytyksenä on Muriithin mukaan mediahuomio. 

”Esimerkiksi syklonit saavat medialta tavallisesti paljon huomiota, ja silloin hallitustenkin on helpompi reagoida. Tavalliset ihmiset voivat jopa vaatia, että hallitus auttaa. Mutta jos kriisi ei saa riittävästi huomiota mediassa, reaktiot ovat vähäisiä ja ihmiset kuolee”, hän huokaa.

Tänä vuonna tilanne on erityisen vaikea, sillä Ukrainan sota on hallinnut otsikoita. Siksi Afrikan sarven lisäksi moni muukin kriisi on jäänyt ilman huomiota. Esimerkiksi Mosambikin pohjoisosissa on paha ruokapula aseellisten ryhmien hyökkäysten vuoksi.

Mediahuomion kanssa tasapainoilu on ollut Muriithille yksi ammatillisesti suurimmista haasteista.

”Olen miettinyt, mitä asialle oikein voisi tehdä. Kyseessä ei ole kilpailu siitä, kenen kriisi on pahin. Asian ratkaiseminen vaatisi kuitenkin paljon korkeamman tason keskusteluita. Hallitusten pitäisi keskustella keskenään ja sitoutua kriisien pysäyttämiseen”, hän sanoo.

Yksi haaste ovat kriisimaiden omat hallitukset, jotka eivät aina halua tunnustaa ongelmia. Esimerkiksi Somaliaan on odotettu YK:n nälänhätäjulistusta koko syksyn, mutta sitä ei ole tullut. Maan hallituksen on kerrottu vastustavan julistusta, sillä se olisi myös merkki sen omasta epäonnistumisesta.

”Monissa tapauksissa kuitenkin juuri se, että hallitus sanoo tarvitsevansa apua, avaa myös rahavirrat”, Muriithi muistuttaa.

Tytöt syövät viimeisenä

Afrikan sarven ruokakriisi on monen tekijän summa. Koronapandemia kuritti alueen maiden talouksia, ja Ukrainan sota on nostanut ruuan hintaa kaikkialla. Esimerkiksi Somalia toi aiemmin jopa 90 prosenttia vehnästään Ukrainasta ja Venäjältä, joten sodan seuraukset ovat katastrofaaliset. Ruokaturvaa heikentävät myös konfliktit, joista kaikki neljä maata kärsivät. 

Yksi keskeisimmistä tekijöistä on ilmastonmuutos, joka pahentaa sään ääri-ilmiöitä. Afrikan sarvessa kuivuus on tehnyt paimentolaiselämäntavasta lähes mahdottoman. Miljoonittain eläimiä on kuollut, eivätkä ihmiset voi turvautua edes perinteiseen selviytymiskeinoonsa, karjan myymiseen. 

”Koko alue tuottaa hyvin pienen osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Esimerkiksi Somalian osuus on 0,08 prosenttia, mutta vaikutukset ovat valtavat. Tämä kriisi on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun päästöjä ei vähennetä”, Muriithi toteaa.

Hän on erityisen huolissaan kriisin vaikutuksista naisiin ja tyttöihin. Tutkimusten mukaan kriisiaikoina naiset ja tytöt kärsivät yleensä suhteettomasti erilaisista kielteisistä selviytymisstrategioista, joihin perheet turvautuvat. Tytöt otetaan herkemmin pois koulusta ja naitetaan taloudellisen taakan lievittämiseksi. Myös perheväkivalta saattaa perheiden stressin takia lisääntyä.

Samoja ilmiöitä nähdään nyt myös Afrikan sarvessa. Esimerkiksi Unicefin mukaan lapsiavioliitot ovat jo yleistyneet.

Naiset ja tytöt kärsivät myös ruokakriisien suorista vaikutuksista miehiä ja poikia enemmän. Esimerkiksi avustusjärjestö Care Internationalin arvion mukaan nälästä kärsiviä naisia on noin 150 miljoonaa enemmän kuin miehiä.

Afrikan sarven kriisin tarkkoja vaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta on todennäköistä, että naiset saavat vähemmän syödäkseen kuin miehet, Muriithi sanoo. Perinteisiin tapoihin kuuluu, että perheen isä syö ensin.

”Humanitaarinen kriisi ei tarkoita, että ihmiset hylkäisivät perinteiset tapansa. Siksi naiset ja tytöt syövät vähemmän, viimeisenä tai eivät ollenkaan.”