Anna Autiota kiinnostivat jo esiteini-ikäisenä suuret kysymykset: maailmanpolitiikka, globaalit ongelmat, YK. Hän tutki maailmankarttoja ja luki sanomalehtiä pienestä pitäen. Huomio kiinnittyi uutisiin sodista, ihmisoikeusloukkauksista ja kehitysmaiden ihmisten hädästä.

Autio alkoi haaveilla työstä ulkomailla kansainvälisissä järjestöissä tai vaikkapa YK:ssa.

”Seurasin paljon mediaa, ja siitä on kyllä pakko kiittää Suomen koulutusjärjestelmää. Balkanin sodat jylläsivät, kun olin yläasteella 1990-luvun puolivälissä. Muistan, kuinka meille opetettiin medialukutaitoa: analysoimme sotauutisia ja pohdimme, ollaanko niissä jonkun puolella”, Autio, 42, kertoo.

Lapsuuden kiinnostuksen kohteista on sittemmin tullut Autiolle työ. Hän on työskennellyt muun muassa YK:n ympäristöohjelmassa ja johtanut YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon Tunisian toimistoa sekä Maailmanpankin ihmisoikeusrahastoa.

Nykyisin hänen tehtävänään on arvioida EU:n Kosovon-operaation toimista jätettyjä ihmisoikeusvalituksia, jotka liittyvät esimerkiksi sodan aikaisiin katoamisiin.

Suoraan ristituleen

Autio suuntasi maailmalle heti valmistuttuaan ylioppilaaksi porilaisesta lukiosta vuonna 1997. Hän pääsi lukemaan maantiedettä Oxfordin yliopistoon. Valmistuttuaan hän työskenteli ensin uutistoimisto Reutersin markkina-analyytikkona. Hän halusi kuitenkin jatkaa opintojaan ja alkoi opiskella oikeustiedettä Australian Sydneyn yliopistossa. Myöhemmin hän täydensi opintojaan eurooppalaisissa yliopistoissa.

”Oikeustieteen tutkinnolla voi tehdä asioita, joita monella muullakin tutkinnolla voi: perehtyä kansainvälisiin suhteisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Siinä saa kuitenkin myös juristin pätevyyden. Sillä taas voi tehdä paljon sellaisia asioita, joita muilla tutkinnoilla ei voisi.”

Autio työskenteli ensin asianajajana Brysselin kansainvälisissä lakifirmoissa. Siellä hän törmäsi jälleen lapsuuden kiinnostuksen kohteeseen, ihmisoikeuskysymyksiin. Vielä lähemmäksi ne tulivat vuonna 2010, kun hän pääsi YK:n ympäristöohjelman UNEPin toimistoon Geneveen apulaisasiantuntijaksi. Työ liittyi muun muassa ympäristöjuridiikkaan ja kestävyysvaatimuksiin ja sitä kautta työoikeusnormeihin ja konkreettisiin ihmisoikeuskysymyksiin.

”Ymmärsin, miten akuutteja ihmisoikeusloukkaukset ja -kärsimykset ovat konfliktimaissa ja miten konfliktien syyt ja ratkaisut liittyvät juuri ihmisoikeuksiin”, Autio sanoo.

Juristina Autiota kiinnostaa se, että ihmisoikeuskysymysten taustalla on aina selkeä tukiranka: kansainväliset sopimukset, lainsäädäntö ja oikeusvaltioperiaatteet, joita kaikkien maiden pitäisi noudattaa. Silti samaan aikaan ihmisoikeuskysymykset ovat hyvin herkkiä ja osittain poliittisiakin.

”En pelännyt ristiriitoja vaan halusin mennä suoraan ristituleen kaikkein vaikeimpien kysymysten äärelle. Ehkä oikeustieteellinen koulutus vaikutti siihen, että halusin mennä selvittämään asioita, joita on todella vaikea selvittää ja joista kaikki eivät ole samaa mieltä”, hän pohtii.

Ihmisoikeuskortti toimii kaikkialla

Autio pääsi kaipaamiensa ristiriitojen äärelle vuonna 2013, kun hänet valittiin koordinaattoriksi YK:n tiede-, kasvatus- ja kulttuurijärjestö Unescon sananvapaushankkeeseen, jota toteutettiin Egyptissä, Jemenissä, Libyassa, Marokossa, Syyriassa ja Tunisiassa.

Tavoitteena oli muun muassa vahvistaa naisten ja nuorten sananvapautta, parantaa toimittajien ja bloggarien osaamista ja turvallisuutta sekä edistää kansalaisten oikeutta saada tietoa.

Autio työskenteli enimmäkseen Tunisiassa, jossa hän myös johti Unescon toimistoa. Aikakausi oli otollinen: Tunisiassa oli tapahtunut rauhanomainen vallankumous vuonna 2011, ja maa oli palaamassa demokratiaan. Siksi se on ollut Autiolle yksi uran merkittävimmistä kokemuksista.

”Vallankumouksen jälkeen Tunisiaan tulvi osaamista, kun monet ihmiset palasivat takaisin. Siellä haluttiin säätää uusi edistyksellinen perustuslaki, panostaa sananvapauteen ja luoda jotain, mikä pysyy. Haasteita oli ja on edelleenkin, mutta oli etuoikeutettua olla siellä juuri silloin, sillä tuollaista tilannetta ei välttämättä monta kertaa satu kohdalle.”

Yksi osa hanketta oli lisätä turvallisuusjoukkojen ja toimittajien ihmisoikeusosaamista ja parantaa heidän tulehtuneita välejään. Heille järjestettiin koulutuksia, joiden viestinä oli, että kaikilla osapuolilla on tärkeä rooli sananvapauden edistämisessä ja että ihmisoikeudet ulottuvat kaikille elämänalueille.

”Poliisit ymmärsivät, että samalla tavoin kuin toimittaja voi käyttää ’sananvapauskorttia’, myös poliisi voi yksilönä vaatia ihmisoikeuksiaan muilla elämän saroilla. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten ihmisoikeuksille voidaan lämmetä, kun huomataan, miten relevantteja ne ovat myös omassa elämässä ja että kyse ei ole vain vastakkainasettelusta”, Autio sanoo.

Kadonneiden omaisten tukena

Tunisian rupeaman jälkeen Autio johti neljä vuotta Maailmanpankin ihmisoikeusrahastoa Washingtonissa.

Viime vuonna hänet valittiin jäseneksi EU:n Human Rights Review Panel -paneeliin (HRRP). Lähettävänä tahona toimii sisäministeriön alainen Kriisinhallintakeskus, joka lähettää suomalaisia siviilikriisinhallinnan asiantuntijatehtäviin.

HRRP:n päätösistunnot järjestetään Kosovon pääkaupungissa Pristinassa, mutta korona-aikana Aution työ on ollut kokonaan etätyötä.

HRRP on itsenäinen elin, joka arvioi EU:n EULEXin toiminnasta jätettyjä ihmisoikeusvalituksia. EULEX on operaatio, joka on ohjannut Kosovon oikeusvaltiokehitystä maan itsenäistymisestä, vuodesta 2008, alkaen. Silloin, kun se ei ole siviilien mielestä hoitanut ihmisoikeusvelvoitteitaan, he voivat jättää valituksia sen toiminnasta.

Valitukset käsittelevät esimerkiksi vuosina 1998–1999 käydyn sodan aikana tapahtuneita katoamisia ja sitä, onko EULEX tehnyt riittävästi niiden selvittämiseksi.

Juristin näkökulmasta työ on Aution mukaan erityisen mielenkiintoista, sillä siinä todella pääsee soveltamaan kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä.

Paneelin lausunnoista ei seuraa varsinaista rangaistusta tekijälle eikä vahingonkorvauksia uhreille, mutta Aution mukaan työ on silti merkityksellistä myös käytännössä: monelle valituksen jättäjälle on tärkeää tulla kuuluksi ja saada asiastaan edes jonkinlainen päätös.

”Kosovossa on kadonneita yhä yli 1 600, ja heidän perheensä kärsivät vielä 20 vuotta sodan päättymisen jälkeenkin”, hän muistuttaa.

Ihmisoikeustyössä olisi helppo muuttua kyyniseksi, varsinkin, kun maailman konfliktit tuntuvat muuttuvan vain julmemmiksi ja monen maan oikeusvaltiokehitys on pysähtynyt tai jopa taantunut. Autiolle niin ei ole käynyt.

”Matkan varrella ehkä jonkinlainen realismin osuus on kasvanut, mutta motivaatio on vuosien varrella vain vahvistunut. Tärkeää on se, että vaikka ei saa mitään mullistavaa aikaan, on silti mukana edes pieneltä osin ihmisoikeuksien edistämisessä.”