Dollari päivässä

Tee köyhyydestä historiaa -kampanja valkoisine muovirannekkeineen tuli viime vuoden aikana monille varmaankin tutuksi. Valkoisen nauhan päiviä vietettiin pitkin kesää ja syksyä, ja tv-spoteissa suuren maailman näyttelijät, huippumallit ja laulajat Hugh Grantista Claudia Schifferiin ja Kylie Minogueen napsauttivat sormiaan merkiksi siitä, että kampanjan mukaan joka kolmas sekunti jossain päin maailmaa lapsi kuolee absoluuttisen köyhyyden takia.

Köyhyyden poistamiseksi maailman rikkaimpien teollisuusmaiden G8-huippukokoukselta vaadittiin oikeudenmukaista kauppaa, lisää ja parempaa kehitysapua ja kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa.

Lontoossa ilmestyvän, Afrikan asioihin ja uutistaustoihin keskittyneen New African lehden tammikuun numeron pääjutussa sambialaistoimittaja Regina Jere-Malanda pureutuu kriittisellä otteella Live 8 konserttien ja köyhyydenvähentämiskampanjoinnin muutamiin perusoletuksiin.

Jere-Malandaa näyttää kismittävän erityisesti se, että sekä järjestöjen kampanjoissa että maailman poliittisten tai talousjohtajien juhlapuheissa köyhyydestä puhutaan usein rankasti yleistäen kuin köyhyys olisi yhtä kuin Afrikka (vaikka itse asiassa köyhyystilastojen mukaan suurin osa maailman absoluuttisesti köyhistä elää kansantuotemittareilla katsottuna niin nopeasti kehittyvässä Aasiassa).

Mutta mitä ylipäänsä tarkoitetaan köyhyydellä, Jere-Malanda kysyy, ja millä keinoilla köyhyyttä ollaan poistamassa? Ja ennen kaikkea, mistä johtuu Afrikan köyhyys?

"Jotkut ihmiset ovat aina valmiita osoittamaan, että korruptio, sodat ja kyvyttömät johtajat ovat pääasialliset syyt Afrikan köyhyyteen. Ja nämä samat ihmiset suhtautuvat yleensä lähinnä pilkallisesti ajatukseen, että Afrikan ongelmat voisivat johtua vuosisatoja jatkuneesta epäoikeudenmukaisuudesta ja riistosta. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää sitä tosiasiaa, että orjuus, Afrikan jakaminen siirtomaavaltojen kesken, kolonialismi, apartheidjärjestelmä, rasismi, länsimaiden sanelemat niin sanotut talousuudistukset, epäreilu kauppapolitiikka sekä ulkomaanvelka ovat kaikki osaltaan vaikuttaneet Afrikan köyhyyteen, pakottaneet Afrikan kansat polvilleen, lamauttaneet tai estäneet Afrikan kehittymisen ja lietsoneet konflikteja."

"Näyttäisikin siltä, että tästä köyhyyden historiasta halutaan tehdä historiaa - eikä itse köyhyydestä."

Regina Jere-Malanda toteaa, että jos köyhyyttä halutaan todella ryhtyä poistamaan, tulisi ensi sijassa puuttua maailmantalouden rakenteellisiin epäkohtiin. Mutta globaaleista talouspoliittisista linjauksista päättävien teollisuusmaiden johtajien ja näistä maista tulevien suuryhtiöiden etujen mukaista näyttäisi päinvastoin olevan maailmantalouden säilyttäminen sellaisena kuin se on.

Kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston, käsitys kehityksestä puolestaan perustuu lähinnä talousmittareilla todettavaan kasvuun, johon uskotaan päästävän avaamalla kehitysmaiden markkinoita, lisäämällä vientiä ja yksityistämällä julkisia palveluja. Niinpä esimerkiksi Afrikan köyhimpien ja pahiten velkaantuneiden maiden ulkomaanvelan vähentämisen ehtona vaaditaan taas terveydenhuollon ja koulujen määrärahojen leikkaamista sekä vesilaitosten, sähkölaitosten ja julkisen liikenteen yksityistämistä.

Peruspalvelujen yksityistämisen luvataan kohentavan Afrikan maiden taloutta, kirjoittaa Regina Jere-Malanda, mutta todellisuudessa on kuitenkin käynyt aivan päinvastoin.

"Yksityistäminen on nostanut kaikkien peruspalvelujen hinnat niin korkeiksi, ettei suurimmalla osalla ihmisistä ole enää varaa näihin palveluihin. Käytännössä yksityistäminen on tarkoittanut sitä, ettei Afrikan maiden hallituksilla ole enää mahdollisuutta kehittää tai parantaa peruspalveluja. Niinpä kouluihin ei saada koulukirjoja tai riittävästi opettajia, eikä uusia kouluja rakenneta. Lääkkeistä on pulaa, eikä hallitus pysty palkkaamaan lisää lääkäreitä ja terveydenhoitajia. Veden ja sähkön jakelussa on suuria puutteita, joille hallitus ei voi enää tehdä mitään, sillä nämä palvelut on yksityistetty."

"Länsimaiden ja Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatima yksityistäminen on siis lisännyt Afrikan köyhyyttä, jota nämä samat tahot nyt niin kiivaasti lupaavat lievittää."

Regina Jere-Malandan mukaan mikään ei estäisi pohjoisen rikkaita maita auttamasta Afrikkaa ylös ahdingosta. Sambialaistoimittaja muistuttaa, miten 80-luvulla silloinen Euroopan yhteisö tuki uusia jäsenmaita Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia massiivisella suoralla lahja-avulla tarkoituksenaan nopeuttaa näiden maiden kehittymistä, korottaa palkkoja, parantaa työturvallisuus- ja ympäristöstandardeja ja ylipäänsä kohentaa ihmisten elintasoa.

Mutta Afrikalle ei Jere-Malandan mukaan ole tarjottu vastaavanlaista ilman ehtoja annettua välitöntä apua, ei edes Afrikan maiden itsenäistymisen aikoihin. Ranskan entisen siirtomaan Guinean itsenäistyessä kuulemma ranskalaiset ottivat lähtiessään mukaansa jopa toimistojen pöydät ja kalusteet?

Jere-Malandan mukaan köyhyyden poistamisesta puhuttaessa täytyy muistaa erottaa toisistaan köyhyyden eri muodot. Kun monissa Afrikan maissa ihmisiltä varastettiin siirtomaavallan aikana heidän viljelymaansa (tai guinealaisilta vieläpä hallintorakennusten kalusteet), kyse oli materiaalisen menetyksen ja aktiivisen poisottamisen aiheuttamasta puutteesta, mikä taas on aivan eri asia kuin vaikkapa omavaraistaloudessa pienellä maatilkullaan elävän maaseutuperheen yksinkertainen ja kestävä elämä, jota tietysti länsimaiden mittapuilla voidaan helposti kutsua köyhyydeksi.

Intialaistutkija Vandana Shivaa mukaillen Regina Jere-Malanda toteaa, että ihminen ei kuitenkaan kuole tulojen tai länsimaisten tuotteiden puutteeseen, vaan siihen, ettei hän syystä tai toisesta pääse hyödyntämään mahdollisesti aiemmin käytössään olleita voimavaroja.

Jere-Malanda huomauttaa vielä samaan hengenvetoon, että taloudellisen köyhyyden rinnalla on myös muita, vähintään yhtä vakavia köyhyyden muotoja, kuten kulttuurin köyhyys, sosiaalisten suhteiden köyhyys tai moraalinen ja ekologinen köyhyys, jotka taitavatkin olla etenkin pohjoisten teollisuusmaiden ongelmia.

Mutta silti varmaan melkein kaikkien viime kesän G8-kokouksen ja Live 8 tempausten yhteydessä Afrikan köyhien kohtaloa surkutelleiden silmissä köyhyys tarkoitti yksinkertaisesti vain puutetta länsimaisista tavaroista, ruuasta tai peräti länsimaisista arvokäsityksistä.

Regina Jere-Malandan mielestä tällaisella kampanjoinnilla voi olla hyvin kauaskantoiset vaikutukset.

"Köyhä mies ei istu kunniavieraiden pöydässä, vaan takarivissä, tai salin ulkopuolella. Köyhä ei juuri saa osakseen kunnioitusta. Oli hän sitten kuinka viisas tahansa, hänen neuvojaan ja näkemyksiään ei yleensä huomioida. Köyhä mies on myös tietoinen omasta tilanteestaan ja saattaa tuntea itsensä alempiarvoiseksi rikkaiden keskellä. Tämä alemmuuskompleksi puolestaan estää häntä osallistumasta täysivaltaisena jäsenenä päätöksentekoon yhteisistä asioista - niin paikallistasolla, valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Köyhyydestä tai köyhäksi julistetuksi joutumisesta tuleekin siis eräänlainen toiminnallinen rajoite ja hallintamekanismi."

"Kysymys kuuluukin: Mikähän näistä oli Maailmanpankin tavoitteena, kun se vuonna 1990 otti käyttöön dollari päivässä köyhyysmittapuun, jolla Afrikan ja afrikkalaisten arvokkuutta tänä päivänä virallisissa piireissä määritellään?"

Maailmanpankin julkaiseman Maailman kehityksen indikaattorit nimisen vuosiraportin mukaan alle dollarin tuloilla päivässä elävien afrikkalaisten määrä lähes kaksinkertaistui vuodesta 1981 vuoteen 2001 mennessä 164 miljoonasta 313 miljoonaan ihmiseen. Osittain tämä kasvu johtuu yksinkertaisesti väestönkasvusta maaseudulla, missä suuri osa ihmisistä elää yhä joko osittain tai miltei kokonaan rahatalouden ulkopuolella tai ainakin vailla tilastoituja palkkatuloja.

Regina Jere-Malandan selvittäessä New African lehden jutussaan dollari päivässä mittarin historiaa ja perusteita köyhien afrikkalaisten määrän kaksinkertaistuminen ei kohta tunnukaan niin kamalan kohtalokkaalta, vaan lähinnä tilastolliselta kikkailulta, jolla ei ole paljoakaan tekemistä todellisen maailman köyhyyden tai hyvinvoinnin kanssa.

Maailmanpankin määrittelemä absoluuttinen köyhyysraja, alle dollarin tulot päivässä, perustuu pankin konsulttien 33 eri maassa vuonna 1985 laatimiin köyhyysselvityksiin. Tuolloin kymmenen köyhimmän maan köyhyysrajojen mediaani sattui olemaan 1,08 dollaria, joka sitten vuonna 1990 päätettiin pyöristää yhdeksi dollariksi, maailmanlaajuiseksi absoluuttiseksi köyhyysrajaksi.

Regina Jere-Malanda ihmettelee sitä, voiko köyhyyden määritelmä hänen kotimaassaan Sambiassa perustua osittain siihen, miten paljon hyödykkeitä yhdellä Yhdysvaltain dollarilla saattoi ostaa New Yorkissa tai Washingtonissa vuonna 1985.

Sanomattakin on selvää, ettei tänä päivänä yhden dollarin eli hieman alle euron päivätuloilla elä kovinkaan pitkään Yhdysvalloissa tai missään muussa pohjoisen teollisuusmaassa, mutta Regina Jere-Malanda toteaa, että Sambian pääkaupungissa Lusakassa yhden dollarin verran paikallisia kwachoja voi olla ihan riittävä summa ruokaostoksilla laitakaupungin torilla, sillä hintataso on siellä päin niin paljon alhaisempi.

"Tässähän ei ole mitään järkeä. Jos olisi, niin suurin osa afrikkalaisista ei olisi (eivätkä he tosiasiassa olekaan) köyhiä, sillä oikeasti heillä on käytettävissään paljon enemmän kuin dollari päivässä!"

"Tilastojen mukaan 75 prosenttia afrikkalaisista elää edelleen maaseudulla, missä he kasvattavat omilla pienillä maatiloillaan luonnonmukaisesti viljeltyä ruokaa, poimivat hedelmänsä kotipihansa hedelmäpuista, saavat luomulihaa, maitoa, kalaa ja muuta proteiinipitoista ravintoa omasta karjastaan, siipikarjastaan tai joista, järvistä ja metsien riistaeläimistä."

"Me kaikki tiedämme, kuinka paljon luomutuotteet maksavat länsimaiden supermarketeissa. Joten jos nämä maaseudulla asuvat afrikkalaiset laittaisivat ostoskoriin kaiken sen ruuan, minkä he hankkivat perheelleen joka päivä ilmaiseksi omilta maatiloiltaan, joista tai metsistä, arvaan, että Lontoon Tesco-kauppojen tai Yhdysvaltojen Wal-Martien hyllyistä poimittuina noiden tuotteiden hinnaksi tulisi varmasti yli 200 dollaria, tai peräti puntaa, päivässä."

Regina Jere-Malanda ei ole Maailmanpankin köyhyysmääritelmän kritiikissään yksin. Kuuluisa globalisaatiokriitikko, kanadalainen taloustieteen professori Michel Chossudovsky toteaa Jere-Malandan kirjoituksessa, että dollari päivässä määritelmä on tautologinen, sillä köyhyys määritellään täysin irrallaan ihmisten todellisista elinkustannuksista.

New Yorkin Columbian yliopiston tutkijat Sanjay Reddy ja Thomas Pogge arvostelevat myös sitä, että Maailmanpankin soveltamissa ostovoimavertailuissa köyhyyden määrää arvioidaan sellaistenkin tuotteiden ja palvelujen kulutuskehityksen perusteella, joita köyhät ihmiset eivät käytä tai tarvitse. Regina Jere-Malanda mainitsee tällaisina esimerkkeinä vaikkapa lentoliput tai Niken uusimmat lenkkitossut.

Brittilehti Guardianin kolumnisti George Monbiot puolestaan kysyy Jere-Malandan artikkelissa, miten voidaan kuvitella maailman asioista päättävien miesten olevan oikeasti kiinnostuneita vähentämään globaalia köyhyyttä, kun he eivät edes vaivaudu kehittämään mielekkäitä mittausmenetelmiä köyhyyden todellisen määrän arvioimiseksi.

Parempien mittausten puutteessa sambialaistoimittaja Regina Jere-Malanda esittää lopulta itse oman näkemyksensä köyhyyden määrästä. Jere-Malandan mielestä Maailmanpankin raporteissa Afrikan maaseudun köyhien määrää on rajusti liioiteltu ja vähäisten tulojen merkitystä ihmisten hyvinvoinnin kannalta ylikorostettu, mutta kaupungeissa, etenkin peruspalvelujen yhä ankaramman yksityistämisen vuoksi, vähätuloisimpien tilanne voi olla sitäkin hankalampi.

"On toki muistettava, ettei kaikilla afrikkalaisilla tietenkään ole omaa maatilaa. 25 prosenttia afrikkalaisistahan asuu tätä nykyä kaupungeissa. Suurimmalla osalla näistä kaupunkilaisista afrikkalaisista on kuitenkin käytettävissään huomattavasti enemmän kuin dollari päivässä, eivätkä he siten ole Maailmanpankin määritelmän mukaan köyhiä. Afrikan maiden kaupunkien kaikkein köyhimmät asukkaat saattavat sen sijaan olla juuri niitä afrikkalaisia, joita Maailmanpankin köyhyysmääritelmät ihan aidosti koskevat."

"Mutta koko Afrikan 800-miljoonaisen väestön julistaminen köyhiksi sillä perusteella, että pieni prosenttiosuus heistä 'elää alle dollarilla päivässä', on kyllä niin älytöntä että älyttömämpää saa hakea."

Peik Johansson / Kolmannen maailman puheenvuoroja 31.1.2006 / YLE Radio 1

Julkaisija: YLE Radio1