Helena Ranta puolustaa elävien ja kuolleiden ihmisoikeuksia

Tietokoneruudulla välittyy kuva Haagin tuomioistuimesta videoidusta todistajanlausunnosta, jossa Helena Ranta todistaa Milosevicia vastaan.

Juuri Kosovon kriisin aikana Helena tuli viimeistään suuren yleisön tietouteen. Vuonna 1999 Racakin kaupungista Kosovosta löydettiin 45 ihmisen ruumiit. Tapaus herätti suurta kansainvälistä huomiota ja sitä tutkimaan EU nimitti suomalaisen asiantuntijaryhmän, joka koostui muun muassa patologeista ja hammaslääkäreistä. Helena Rannan johtaman ryhmän tehtävänä oli selvittää miten uhrit olivat kuolleet ja keitä he olivat.

Helena arvioi, että, ryhmä oli helppo hyväksyä kaikkien osapuolten, myös Milosevicin, taholta ennen kaikkea siksi, että se oli suomalainen. Suomi ei kuulu NATOon, mutta kylläkin Euroopan Unioniin ja siksi se tuntui poliittisesti turvalliselta vaihtoehdolta. Ratkaisevaa oli myös se, että ryhmän jäsenet olivat siviilejä ja johtaja oli nainen.

Yksinäistä ryhmätyötä

Helena Rannan työ oli ensikädessä suojata tiimiään ja tarjota sille edellytykset tehdä tutkimuksia. Hän joutui neuvottelemaan valtuuksista, toisaalta koordinoimaan ryhmän työtä, edustamaan tiimiään ulospäin ja kantamaan vastuun tuloksista.

Hän nimittää itseään ryhmän toimitusjohtajaksi. ”Tämän tyyppinen työ ei salli demokraattista johtoa”, kuvailee Helena. ”Päätökset on tehtävä yksin ja vastuu kannettava yksin. Vaikka ryhmän sisällä tehdään yhteistyötä, on ryhmän johtaminen yksinäistä työtä.”


Sukupuolella ei ole työssä suurta merkitystä

Vaikkakin Helena myöntää, että naisen oleminen tutkijaryhmän johdossa saattoi auttaa ryhmän hyväksymisessä, hän ei korosta liiaksi naiseuden merkitystä työssään. Sukupuoli ei hänen mukaansa ollut kovin määräävässä asemassa, siinä minkälaisen vastaanoton hänen sanomansa sai tai miten häntä kohdeltiin. ”Itse suljin ulkopuolelle sen, että olen nainen”.

Useimmissa tilanteissa naiseus ei estänyt kovaakaan kohtelua. Helena kertoo itse joutuneensa kerran tilanteeseen, jossa häntä käytettiin ihmiskilpenä. Tilanne kuitenkin laukesi ilman pahempia seurauksia. Kaksi kertaa hän joutui niin sanotusti pidätetyksi, mutta häntä ei vahingoitettu. ”Täytyy tuntea pelkoa. Tiedostaa vaarat”, Helena toteaa. ”On hyväksyttävä, että voi tapahtua mitä vaan”.

Kosovon kriisissä tai muissakaan Helenan todistamissa konflikteissa ei myöskään uhrien puolelta tullut korostetusti esille naisulottuvuutta. Esimerkiksi Racakissa suurin osa uhreista oli miehiä. ”Ulottuvuuksilla ei minun työssäni ole väliä. En mieti sellaista, sillä kaikki ovat uhreja, kuolleita.”


Ei syyllisten etsintää vaan pohjan luomista rauhalle

Racakin tutkimuksen lopullisessa raportissa todettiin, että ryhmä ei löytänyt mitään merkkiä siitä, että uhrit olisivat olleet muita kuin albaanisiviilejä. Se ei kuitenkaan suoranaisesti tuominnut serbejä massamurhasta, mutta puhui kylläkin selkein sanoin ”rikoksesta ihmisyyttä vastaan”.

Raportti herätti suurta huomiota. Suuri osa Euroopan valtioista ja Yhdysvallat piti sitä todisteena Milosevicin hirmuvallasta, joka oli tappanut satoja ja taas satoja siviilejä.

Serbia ja jokunen eurooppalainen valtio olivat sitä mieltä että koko raportti oli valetta. Uhrit olivat todellisuudessa olleet albaanisissejä ja kuolleet sotatilanteessa. Albaanit itse olivat lavastaneet kuolleiden ruumiit näyttämään joukkomurhan uhreilta saadakseen länsimaiden myötätunnon puolelleen ja siten NATOn hyökkäämään Kosovoon.

Helenan johtaman ryhmän harteille on raportin julkistamisen jälkeen yritetty ujuttaa tuomarin viittaa ja sitä on tiedotusvälineissä pyydetty selventämään, kuka oli Racakin hirmuteon taustalla.

Helena kuitenkin painottaa, että ryhmän tehtävänä ei ole etsiä syyllisiä. Kyseessä on oikeustieteellinen kuoleman syyn selvittäminen, eikä rikostutkimus. Ryhmän keräämää materiaalia tulisi sitten käyttää syyllisten selvittämiseen, kuten Haagissa nyt tapahtuu. Tässä mielessä oikeuslääketieteellinen tutkimus tukee ihmisoikeuksien toteutumista. Se on osoittanut, että rikoksia voidaan selvittää ja niiden tekijät saada kiinni.

”Parhaimmillaan tämänkaltainen työ voi luoda pohjaa rauhalle, sillä se etsii totuutta”, Helena jatkaa. ”Sodassa saatujen henkisten haavojen parantumista saattaa auttaa se, että tiedetään mitä omille rakkaille on tapahtunut.”

Kuolleillakin on ihmisoikeudet

Racakin tapaus osoittaa ikävällä tavalla sen, miten kuolleita käytetään häikäilemättä politiikan välineinä. Osapuolet oikeuttivat Racakin uhrien välityksellä tekojaan tai käyttivät heitä propagandan välineinä. Helena myöntääkin äänellä, josta kuultaa sekä pettymys, että omakohtainen kokemus, miten raa’asti kuolleita käytetään hyväksi.

Helena itse paheksuu tämänkaltaista kuolleilla politikointia. Hän uskoo vakaasti, että myös kuolleilla on ihmisoikeudet: heillä on oikeus tulla haudatuksi oman uskontonsa mukaan ja rakkaimpiensa läheisyyteen. ”Usein ihmisoikeuksien katsotaan koskevan ainoastaan eläviä ihmisiä. Minulle itselleni kuolleiden oikeudet ovat kiehtova asia”.


Jospa meitä ei enää tarvittaisi

”Tottakai se koski”, Helena kuvailee tunteitaan pahimman ryöpytyksen aikana, jolloin häntä Racakin tutkimusten jälkeen syytettiin NATOn kätyriksi.

”Joskus oli aika raskasta, kun en voinut puhua asiasta oikein kenenkään kanssa. Mutta sen yli oli nähtävä. Tiesin, että joskus voisin kertoa tästä”. Ennen Haagin tuomioistuimen vaatimaa todistusta Milosevicia vastaan tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä se olisi tarkoittanut tuomioistuimen työn vaarantamista.

Tukea raskaina aikoina Helena sai hyviltä työtovereiltaan. Paras kiitos on se, että työtoverit luottavat Helenaan ja ovat valmiita lähtemään hänen kanssaan uusiin tehtäviin.

Silti Helena toivoo, ettei uusia projekteja enää tulisi. Estonian, Kosovon, Perun, Kamerunin ja muiden tapausten jälkeen suomalaiset asiantuntijat ovat kuitenkin saaneet osakseen kansainvälistä mainetta ja arvostusta. Ryhmän omaama tietämys ja tekniikka ovat maailman huippuluokkaa.

Tietokoneruudulla pyörivä nauhoite Haagin tuomioistuinkäsittelystä on lopussa. Tuomari lausuu loppusanat ja ihmiset nousevat poistuakseen. Helenan toivomukseen siitä, että myös väkivalta ja kriisit loppuisivat joskus maailmasta on helppo yhtyä. Silti Helena uskoo, että on utopiaa ajatella, että tämän tyyppistä spesialistiryhmää ei enää tarvittaisi. ”Jos kansainvälinen yhteisö esittää Suomelle pyynnön avusta, on ryhmän velvollisuus suostua työhön.”

Julkaisija: Akseli