Ugandalaisen lakimiehen Adrian Jjuukon työpaikka on raskaasti suojattu hälytysjärjestelmien ja muurien avulla. Se ei ollut esteenä, kun tuntemattomat miehet toukokuussa murhasivat talon vartijan ja tunkeutuivat tyhjään toimistoon. Juuri mitään ei viety, mutta Jjuukon työpisteelle oli jätetty rautakanki – luultavaksi uhkaukseksi, hän sanoo.

Syynä oli todennäköisesti se, että Jjuukon perustama ja johtama ihmisoikeusjärjestö Human Rights Awareness and Promotion Forum antaa juridista apua muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille (hlbti), joita ei maassa katsota hyvällä.

"Olemme yksi turvallisimmista järjestöistä, sillä olemme juristeja ja tunnemme lain. Hlbti-ihmiset ajattelevat, että voimme pitää heidät turvassa. Nyt kun näin kävi meille, ihmiset pelkäävät, mitä heille sitten voi tapahtua", Suomessa viime viikolla vieraillut Jjuuko sanoo.

Poliisi ei ole tutkinut tapausta vakavissaan, vaikka järjestöllä on ollut tarjota sille todisteita valvontakameran kuvaa ja sormenjälkiä myöden. Yksi suurimmista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyvistä ongelmista Ugandassa onkin Jjuukon mukaan rankaisemattomuus. Viranomaiset hyökkäävät vähemmistöjä vastaan joko itse tai jättävät muiden tekemät hyökkäykset selvittämättä.

Vähemmistöjä puolustavana juristina hän elää itsekin jatkuvasti olkansa yli katsellen.

"Kun tällaisia asioita tapahtuu, sitä tietysti pelkää henkensä edestä, koska on vain ihminen. Mutta mitä voit tehdä? Et voi lopettaa ja antaa heidän voittaa."

Tilanne rumentunut

Homous on ollut Ugandassa kiellettyä jo Ison-Britannian siirtomaavallan ajoista lähtien, ja se näkyy myös käytännössä. Julkisesti identiteettinsä esiin tuovia syrjitään esimerkiksi terveyspalveluissa, heitä häiritään, häädetään kodeistaan ja uhkaillaan sekä pahoinpidellään. Syrjintään syyllistyvät sekä viranomaiset että kansalaiset.

Tilanne nousi kansainväliselle agendalle vuonna 2014, kun maassa tuli voimaan laki, joka määräsi jopa elinkautisia vankeusrangaistuksia esimerkiksi homosuhteista ja homouden "edistämisestä". Lain arvioitiin jopa kymmenkertaistaneen seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat hyökkäykset, joihin kuului muun muassa lynkkausyrityksiä ja kidutusta.

Jjuuko oli mukana johtamassa järjestöjen yhteenliittymää, joka vei lain perustuslakituomioistuimeen. Elokuussa 2014 tuomioistuin kumosi lain.

"Olisi luullut, että tilanne paranisi sen jälkeen, mutta oikeastaan se on vain pahentunut", hän toteaa.

Esimerkiksi tämän vuoden elokuussa poliisi hyökkäsi väkivalloin Pride-tapahtumaviikon klubille ja pidätti noin 20 ihmistä. Syynä oli huhu luvattomista sateenkaarihäistä. Maan etiikasta vastaava ministeri Simon Lokodo lisäsi vettä myllyyn kertomalla uudesta homoseksuaaleille tarkoitetusta "kuntoutusohjelmasta".

"Ketään ei panna vastuuseen, ja ministeri lietsoo väkivaltaa hlbti-ihmisiä vastaan. Tätä tapahtuu koko ajan, ja se tekee tilanteesta rumemman kuin se on koskaan ollut", Jjuuko sanoo.

Köyhyys ja homofobia samaa jatkumoa

Jjuukon mukaan syrjinnän taustalla on kansalaisten tietämättömyyden lisäksi viimeisten kymmenen vuoden aikana Ugandassa pahentunut poliittinen peli ja politiikan muuttuminen konservatiivisempaan ja moralistisempaan suuntaan. Samalla myös esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu eivätkä nämä saa enää tehdä mitään, mikä on Ugandan "intressien" vastaista.

Monet länsimaat reagoivat Ugandan ihmisoikeustilanteeseen vuonna 2014 leikkaamalla maan kehitysapua. Suomella ei juuri tukea ollut leikattavaksi, sillä sitä annetaan lähinnä vain EU:n ja järjestöjen kautta. Suomi kuitenkin rahoittaa sateenkaarivähemmistöjä tukevaa kansainvälistä Global Equality Fund -rahastoa, jonka kokouksessa Jjuuko viime viikolla vieraili.

Hänellä oli länsimaille viesti.

"Älkää leikatko apua. Uskon vahvasti, että homofobia aiheutuu köyhyydestä. Kun taistelee köyhyyttä vastaan, taistelee myös homofobiaa vastaan. Hlbti-asiaa ei voi erottaa Ugandasta ja korjata erikseen, vaan siihen on puututtava Ugandan sisällä. Ihmisoikeudet ovat jotakin, jonka eteen pitää tehdä yhteistyötä kumppaneina."

Kehitysavun lakkauttamisesta myös kärsivät eniten juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, sillä heistä tehdään herkästi syntipukkeja, hän muistuttaa.