Ihmiskunta on aina kertonut tarinoita – Jamaikalainen kertojalegenda Amina Blackwood Meeks uskoo, että tarinoilla voi olla rooli myös globaalien ongelmien ratkomisessa

Amina Blackwood Meeks on kasvanut tarinoiden äärellä. Niitä kertoivat hänen vanhempansa työtä tehdessään, vapaa-ajalla ja aina, kun lapsille piti antaa opetus.

”En edes tiennyt, että he ovat tarinankertojia – meille se oli vain keskustelemista. Vanhemmillani oli tarina kaikelle: kun kysyit kysymyksen, sait tarinan. Kun rikoit sääntöjä, sait tarinan. Kuulin tarinoita ennen kuin edes tiesin, että ne ovat tarinoita”, hän kuvailee.

Meeks on näyttelijä, luennoitsija, kouluttaja ja tutkija, jonka väitöskirja käsitteli Karibian alueen tarinankerrontakulttuuria ja sen roolia alueen maiden kehityksessä.

Varsinainen ammatti on kuitenkin tarinankertoja. Meeksillä on oma tarinankerrontajärjestö ja hän johtaa Jamaikalla tarinankerrontafestivaalia. Hän myös vierailee eri puolilla maailmaa tapahtumissa, joiden tavoitteena on suullisen perinteen elvyttäminen ja ylläpito.

Hän näkee tarinoissa universaaleja piirteitä ja uskoo, että ne ovat keskeisiä ihmiskunnan selviytymisen kannalta.

”Haluan välittää ymmärrystä siitä, mitä muinaiset ihmiset arvostivat ja mitkä arvot pitivät yhteiskuntia koossa. Tarinoiden kautta voimme oppia, mitä asioita meidän pitää ylläpitää, jotta sivilisaatio ei tuhoutuisi.”

Huiputtajahahmo löytyy niin Jamaikalta kuin Suomestakin

Tammikuussa Meeks vieraili Suomessa ja esiintyi seitsemässä tilaisuudessa Vantaalla, Turussa ja Kouvolassa.

Ympäristö on haastava, sillä Suomessa suullinen tarinankerrontataito on käytännössä kadonnut. Googlaamalla sanan ”tarinankerronta” löytää lähinnä markkinointisivustoja, joissa opastetaan käyttämään tarinoita tuotebrändien rakentamisessa.

Todellinen, suullinen tarinankerrontaperinne on jotain aivan muuta. Meeksin mukaan keskeistä on vuorovaikutus ja henkilökohtainen ote.

”On ihan erilaista kertoa kuin lukea tarina, koska yleisön ja kertojan vuorovaikutuksen kautta tarina muuttuu. Suullista kerrontaa ei voi korvata millään muulla aivan kuten puhelin tai tabletti ei voi korvata kirjaa.”

Kerrottavat tarinat ja tapa vaihtelevat kertojan ja kulttuurin mukaan. Meeks kertoo etenkin vanhoja länsiafrikkalaisia tarinoita, jotka ovat kulkeutuneet Jamaikalle orjien mukana, ja lisää niihin jotakin uutta. Hän liittää esityksiinsä myös laulua ja tanssia. Yleensä tarinan keskiössä on ratkaistava ongelma tai arvoitus. Esityksen mitta ja jopa tarinan sisältö vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon yleisö osallistuu.

Meeksin lempihahmoja on Anansi, länsiafrikkalaisten akanien tarinoissa esiintyvä hämähäkkihahmo. Pieni ja sisukas altavastaaja haastaa tarinoissa jonkun itseään isomman, kuten tiikerin tai leijonan.

Hahmo muistuttaa etäisesti suomalaisten kansantarinoiden kettua, joka huijaa karhulta hännän. Meeksin mukaan huiputtajahahmo löytyykin lähes kaikista kansantarinoista.

Tarinoilla voidaan kuvastaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi Anansissa on nähty myös orjuuteen ja siitä vapautumiseen liittyviä kaikuja.

”Anansi-tarinat tarjoavat ajatuksen siitä, että koolla ei aina ole tekemistä voiman tai voimattomuuden kanssa. Tarinoihin sisältyy aina muutos, ja se antaa ihmiselle mahdollisuuden uskoa, että muutos on mahdollinen, oli tilanne mikä hyvänsä. Joskus ainoa, mitä ihmisellä on jäljellä, ovat tarinat, jotka mahdollistavat sen muistamisen, mitä hän on ja mitä hän voi olla.”

Suullista perinnettä ei voi korvata

Meeksin Suomen-vierailu oli osa suomalaisen tarinankerrontajärjestö Samovan EU-rahoitteista hanketta, jonka tavoitteena on tuoda tarinoiden kautta esiin yhteiskunnallisia teemoja: sitä, miten erilaiset ihmisryhmät tarinoissa kehystetään ja kenen äänet tarinoiden kautta pääsevät esiin. Hankkeessa myös tuotetaan yläkoulun opettajille oppimateriaalia siitä, miten tarinankerrontaa voi käyttää opetuksessa.

”Tarinoissa käsitellään esimerkiksi kolonialismia, köyhyyttä ja epätasa-arvoa – tavoitteenamme on, että näistä aiheista opittaisiin enemmän tarinoiden kautta”, kertoo hanketta koordinoiva Christa Prusskij.

Myös Meeksin mielestä tarinankerronta voi opettaa suhtautumista nykyisiin isoihin globaaleihin haasteisiin, kuten vaikkapa ilmastonmuutokseen tai luonnonvarojen hupenemiseen, sillä luonto ja sen kunnioittaminen ovat tarinoissa keskeisessä roolissa. Tarinat opettavat hänen mukaansa paljon myös moninaisuudesta.

Hänen mukaansa tarinankerrontaperinne elää maailmalla parhaillaan elpymisvaihetta. Jamaikalla tarinankerronta on aina ollut itsestäänselvä osa kulttuuria, mutta viime vuosina siellä on lisäksi alettu viettää Meeksin Ntukuma-järjestön aloitteesta jopa virallista tarinankerrontapäivää. Myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa järjestetään tarinankerrontafestivaalia.

Myös Suomessa Meeksin tilaisuudet olivat viimeistä paikkaa myöden täynnä. Yleisön aktiivisuus oli hänellekin yllätys.

”Minulle kerrottiin, että enimmäkseen yleisö vain kuuntelee ja että se ei tarkoita, ettei heitä kiinnostaisi. Mutta kaikki yleisöt suostuivat esimerkiksi laulamaan kanssani”, hän kertoo.