Maaliskuun alussa Suomessa ovensa avanneen Ihmisoikeuskeskuksen kolmen huoneen toimitilat ovat Pikkuparlamentin toisen kerroksen sokkeloissa, eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä.

Kanteluita ei keskus käsittele, vaan perimmäisenä tavoitteena on Suomen ihmisoikeustuntemuksen haravoiminen yhteen ja sen saattaminen kaikkien ulottuville. Tavoitteena mandaatti on oikein kiitettävä, mutta mitä uudelta keskukselta voi käytännössä odottaa?

Sen ensimmäinen johtaja, Maailmanpankin rivestä Suomeen palannut varatuomari Sirpa Rautio, on jo alusta asti saanut tottua epäilyihin keskuksen toiminnasta. Jo ennen keskuksen ovien avaamista muun muassa kokoomuslainen kansanedustaja Ben Zyskowicz kritisoi varojen käyttämistä ihmisoikeuskeskukseen, josta tulisi pelkkä "suomalaisten ihmisoikeusprofeettojen viisastelufoorumi".

Hän kuitenkin kuittaa epäilyt sanomalla, että verrattain tuoreena kasvona Suomen piireissä hän ei aio ottaa stressiä siitä, mitä eri työryhmissä tai keskusteluissa on sanottu tai epäilty.

"Tottakai aina on paineita näyttää, että on jotain järkeä siinä, mitä tekee. Ja kyllä, Suomi on pieni maa, jossa on jo monta ihmisoikeuksia vaalivaa toimijaa", Rautio myöntää.

"Tästä huolimatta keskus muodostaa yhdessä eduskunnan oikeusasiamiehen ja ihmisoikeusvaltuuskunnan kanssa aivan uudenlaisen kansallisen ihmisoikeusinstituutin Suomessa."

Rautio uskookin, että keskuksen arvo tulee esille juuri koordinoivana toimielimenä. Toimintansa kautta keskus tukee erityisesti yksityisten tahojen ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä viranomaisten kanssa, ja monipuolinen edustus keskuksen ihmisoikeusvaltuuskunnassa pyrkii takaamaan asian.

Ihmisoikeustyöllä hyvä pohja Suomessa

Koska Rautio kollegoineen ei joudu itse toimimaan kanteluiden käsittelijöinä, heilllä tulee olemaan paljon vapaammat kädet tiedotus- ja tutkimustyön edistämisessä.

"Yleinen ihmisoikeusosaaminen onkin Suomessa jo ennalta erityisen korkeatasoista", Rautio arvioi.

Tämän takaavat hänen mielestään vuonna 1995 perustuslakiin selvästi kirjatut perusoikeudet. Samalla kansalaisoikeudet ja velvollisuudet tuodaan esille jo esimerkiksi koulussa.

Kansalaisten ihmisoikeustietämykseen pitää kuitenkin panostaa, sillä suomalainen yhteiskunta on kokenut suuria muutoksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi kansainvälistyminen on lisännyt ihmisoikeusosaamisen tarvetta. Myös yhteistyö on lisääntynyt paljon EU:n neuvoston ja YK:n tasolla. Kaikkia tietoja olemassaolevista ihmisoikeuksia koskevista toiminta- ja opintosuunnitelmista eri järjestöissä ja kouluissa ei myöskään ole ehditty kerätä kattavasti, Rautio kertoo.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle langettamien tuomioden määrästä Rautio on yllättynyt, mutta korostaa, että Pohjoismaat ovat kuitenkin pieniä tekijöitä Euroopan tasolla.

"Leijonanosa valituksista on peräisin isoimmista maista, joissa ongelmat voivat olla tyyliltäänkin paljon rankempia kuin Suomen tapauksessa yleisemmät sananvapaus- tai käännytysvalitukset", hän sanoo.

Riittävätkö rahkeet?

Mutta: keskuksen vuosibudjetti on 300 000 euroa. Tämä kuulostaa aika vaatimattomalta, erityisesti verrattuna moninkertaisiin satsauksiin muissa Pohjoismaissa - kuinka vahvan roolin keskus pystyy niillä varoilla edes ottamaan haltuunsa?

Raution mielestä pieni yksikkö kykenee hoitamaan tehtävänsä, kun tarkkaan mietitään, mitä ja miten toimitaan.

"Viime kädessä monet ratkaisut saattavat kulminoitua rahakysymyksiin, mutta samalla kolmekin ihmistä voi neljässä vuodessa saada aikaan paljon. Keskuksen mukanaolo tulee vankistumaan puitteiden hahmottuessa ja eri toimijoiden osallistumisen myötä."

Hänen mukaansa Suomen mallissa on se hyvä puoli, että keskus voi saada mahdollisimman laajat edut yhteistyöstä muiden viranomaisten kanssa.

"Samalla keskuksen kanssa työtilat jakavalta käytävältä löytyy lähes 60 asiansa osaavaa EOA:n virkamiestä, jotka hoitavat itse tarkastuksia. Yksin puurtaminen kirjastossa se vasta olisikin työlästä", Rautio naurahtaa.

Vaikuttamiskanavia Ihmisoikeuskeskukselle Rautio näkee jo monta. Hänen tavoitteenaan ovat niin sanomalehtien vieraskynäpalstat kuin sosiaalinen media. Näitä samoja kanavia ovat hänen mukaansa käyttäneet jo monet muutkin alalla menestyneet toimijat, kuten Ihmisoikeusliitto ja UNICEF.