Miten uutisoida Israelin ja palestiinalaisten välisestä konfliktista niin, että taustasyyt tuodaan esiin riittävän monipuolisesti mutta viime päivien väkivaltaisuuksia ei vähätellä?

Tämä kysymys on noussut toimittajien mieleen viime päivinä, kun äärijärjestö Hamasin ja Israelin välinen konflikti on kärjistynyt väkivaltaisimmaksi 50 vuoteen.

Lähi-idän konfliktista uutisoiminen on median kannalta haastavaa monestakin syystä.

”Teema on politisoitunut. Aina, kun Israelin ja Palestiinan alueella tapahtuu, se kiinnostaa kaikkia ja kaikilla on siitä joku mielipide. Lisäksi vuosikymmeniä jatkuneesta, hitaasti kehittyvästä konfliktista raportoiminen ei oikein sovi uutistyön kriteereihin. Siksi siitä on niin vaikea kirjoittaa”, toteaa konfliktiin perehtynyt toimittaja Karoliina Knuuti.

Gazassa valtaa pitävä äärijärjestö Hamas aloitti viime lauantaina väkivaltaisen iskun Israeliin. Se ampui maahan tuhansia raketteja ja hyökkäsi samalla Gazaa saartavan raja-aidan yli. YK:n tilastojen mukaan Hamasin terrori-iskuissa on kuollut ainakin 1 200 ihmistä, heistä iso osa siviilejä. Lisäksi se on ottanut yli 150 panttivankia.

Israel on ilmoittanut kostavansa iskut. Vesi, ruuantulo ja sähköt on jo katkaistu. Yli 1 100 palestiinalaista on kuollut ja yli 200 000 on paennut. Avustusjärjestöt varoittavat humanitaarisesta katastrofista.

Siinä faktat, joista uutistoimittajan pitääkin kertoa. Knuuti sekä myös Lähi-itään perehtynyt mediatutkija Tapio Kujala kuitenkin muistuttavat, että uutistapahtumien lisäksi konfliktin huolellinen taustoittaminen olisi nyt erityisen tärkeää. Sillä on vaikutusta siihen, miten osapuolet nähdään – ehkä jopa siihen, miten konflikti tästä etenee.

Vasta painekattilan purkautuminen ylittää uutiskynnyksen

Nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina työskentelevä Kujala on tehnyt väitöskirjansa Lähi-idän mediasodasta. Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Knuuti puolestaan on aiemmin työskennellyt KVS-säätiössä, joka antaa journalismikoulutusta palestiinalaisille toimittajille.

Heidän mielestään Israel-Palestiina-uutisoinnin suurimpia ongelmakohtia ovat uutiskynnyksen ylittyminen vain harvoin, puutteellinen taustoittaminen, yksipuoliset lähteet sekä näiden seurauksena syntyvä kertomus, joka esittää palestiinalaiset usein stereotyyppisesti, väkivaltaisina ja vaarallisina terroristeina.

”Narratiivimme on edelleen sen varassa, mitä voimakkaampi osapuoli, eli miehittäjä, sanoo. Median pitäisi kuitenkin asettua heikomman puolelle, kertoa asioista puolueettomasti ja tuoda erilaisia näkökulmia keskusteluun”, Kujala sanoo.

Israelin ja palestiinalaisten konflikti on kestänyt vuosikymmeniä, ja se on kärjistynyt pikku hiljaa. Siksi siitä uutisoidaan vain silloin, kun jotain todella merkittävää, yleensä väkivaltaista, tapahtuu. 

”Gazaa on kutsuttu painekattilaksi. Kun paine vasta kasautuu, se ei hirveän paljon kiinnosta mediaa. Kun painekattila sitten purkautuu, kyse on usein siitä, että juuri palestiinalaiset ovat ’aloittaneet’ jotain”, Knuuti kuvailee.

Silloin kuvissa näkyy kiviä heitteleviä tai mustia lippuja liehuttelevia ”vihaisia arabimiehiä”, joihin länsimaalaisen yleisön on vaikea samaistua. 

Knuuti muistuttaa, että Israelista taas kerrotaan uutisia myös konfliktin ulkopuolelta aina Euroviisuista yritystoimintaan. Se mielletään länsimaaksi, ja siksi suomalaistenkin on helpompi kauhistua enemmän nimenomaan israelilaisiin kohdistuvasta väkivallasta. 

Knuuti on huolissaan siitä, mitä tapahtuu, jos konfliktin siviiliuhreja ei vaikkapa EU:ssa tai kansainvälisessä keskustelussa ylipäätään hahmoteta tasavertaisesti.

”Se, miten käy jatkossa – pommitetaanko Gaza maan tasalle vai ei – riippuu osittain siitä, muistammeko, että kaikkien ihmisyys on yhtä arvokasta, vaikka emme tuntisi toisten kulttuuria ja uskontoa yhtä hyvin kuin toisten.”

Konfliktin arki unohtuu

Knuutin ja Kujalan mukaan toimittajat voivat vaikuttaa yksipuoliseen narratiiviin taustoittamalla konfliktia hyvin. Siinä on viime päivinä periaatteessa onnistuttukin.

Kujala kuitenkin ihmettelee, miksi uutisjuttujen näkökulmiksi on valittu esimerkiksi vuoden 1973 Jom Kippur -sodan puiminen tai Hamasin iskujen vertaaminen syyskuun 11. päivän iskuihin Yhdysvalloissa. 

Hänen mukaansa nyt pitäisi pikemminkin kysyä, mistä verinen yhteenotto on saanut alkunsa ja miten se on ylipäätään ollut mahdollinen.

”Kun tapahtumat jätetään terroriviitan alle ja vertaillaan iskuja New Yorkin iskuihin, unohdetaan, että takana vuosikymmeniä miehitystä. Olisiko syytä katsoa peiliin? Onko jätetty jotain tekemättä, kun ei ole päästy poliittiseen ratkaisuun?”

Israel miehittänyt Palestiinalaisalueita vuodesta 1967. Se on rakentanut Länsirannalle laittomia siirtokuntia, joiden israelilaiset asukkaat elävät Israelin lakien mukaan. Palestiinalaisia hallitaan sotilaallisten määräysten avulla, ja siihen kuuluvat tarkastuspisteet, liikkumisrajoitukset, mielivaltaiset pidätykset ja ratsiat. 

Palestiinalaisalueista toista, Gazaa, kutsutaan usein avovankilaksi. Sieltä Israel vetäytyi virallisesti vuonna 2005, mutta se saartaa sitä kaikkialta. Noin 80 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä. Tasaisin väliajoin Hamas ampuu alueelta raketteja Israeliin, mihin Israel yleensä vastaa iskuilla, jotka ovat vuosien varrella vaatineet tuhansia siviiliuhreja. Tänä vuonna väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet myös Länsirannalla.

Kujalan mielestä mediassa ei taustoiteta konfliktin arkea riittävästi.

”Suomalaiset eivät ymmärrä, millaista on, kun liikkumista rajoitetaan jatkuvasti. Kun ihmisiä voidaan pidättää koska tahansa ilman syytä ja kotiin tullaan, kun huvittaa. Mikään arjessa ei toimi ja kaikkea sävyttää turvattomuuden tunne.”

Yhtenäistä palestiinalaishallintoa ei ole, sillä palestiinalaisvaltiotakaan ei ole koskaan ollut olemassa. Länsirannalla valtaa pitää korruptoitunut Fatah-puolueen hallinto, joka ei ole järjestänyt vaaleja vuosikausiin, Gazassa taas Hamas. Rauhanprosessi on ollut viimeksi käynnissä vuonna 2014, sen jälkeen neuvotteluyhteyttä ei enää ole ollut. Kujala muistuttaakin, että palestiinalaisten luotto kansainväliseen järjestelmään on heikko.

Konfliktin taustoittaminen ei tarkoita sitä, että Hamasin terrori-iskut pitäisi hyväksyä, Knuuti ja Kujala korostavat. 

”Mutta on tärkeää antaa jotain selityksiä sille, miksi tällainen ääriliike, jota suurin osa palestiinalaisista ei oikeasti haluaisi nähdä vallassa, saa niin paljon kannatusta ja miksei sitä tuomita yksiselitteisesti”, Knuuti sanoo.

Osa palestiinalaisista puhuu Hamasista vastarintaliikkeenä ja terrori-iskuista vallankumouksena. Se ei Knuutin mukaan silti tarkoita sitä, että he välttämättä haluaisivat Hamasin olevan vallassa.

”Hamas vain on onnistunut brändäämään itsensä ainoaksi uskottavaksi vaihtoehdoksi ja kanavoimaan palestiinalaisten turhautumisen pitkään jatkuneeseen konfliktitilanteeseen.”

Kysy vaikeita kysymyksiä

Ongelmana toimittajan kannalta on se, että Israelista ja Palestiinalaisalueelta on vaikea löytää puolueettomia lähteitä. Israelin voimakas tiedotuskoneisto saa viestinsä herkemmin läpi kuin esimerkiksi Hamasin. Käytännössä median on helpointa nojata kansainvälisiin uutistoimistoihin, joiden lähteet ovat usein israelilaisia.

Kujala ja Knuuti kehottavat käyttämään lähteinä esimerkiksi kansainvälisiä laatumedioita, YK-järjestöjä ja Punaista Puolikuuta sekä muita luotettavia kansalaisjärjestöjä.

Tärkeää on kysyä oikeat kysymykset.

”Toimittajien täytyy pitää pää kylmänä ja kysyä vaikeat kysymykset päättäjiltä molemmin puolin. Ei riitä, että siteerataan armeijaa ja sanotaan, että se on iskenyt Hamasin kohteisiin. Pitää kysyä, mitä ne Hamasin kohteet ovat ja onko voimankäyttö perusteltua”, Knuuti sanoo.

Lisätietoa:

• Karoliina Knuuti, Maailman Kuvalehti: Hei sinä, joka kirjoitat Israelin ja Hamasin ”sodasta” – tarkistathan ainakin nämä faktat
• Tapio Kujala, Journalisti-lehti: Lähi-itään erikoistunut mediatutkija: Toimittaja, muista nämä uutisoidessasi Israelista ja Palestiinalaisalueista