Israel ja Palestiina
Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch syyttää Israelia kansanmurhasta – Veden epääminen johtanut tuhansien kuolemaan
Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch syyttää Israelia kansanmurhasta – Veden epääminen johtanut tuhansien kuolemaan
Israel on tuhonnut Gazan vesi-infrastruktuuria ja estänyt vedensaannin. Ihmisoikeusjärjestö vaatii muita maita katkaisemaan sotilaallisen avun Israelille ja arvioimaan kahdenväliset sopimukset uudelleen.
Amnesty: Israel syyllistyy Gazassa palestiinalaisten kansanmurhaan – ”Voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen”
Amnesty: Israel syyllistyy Gazassa palestiinalaisten kansanmurhaan – ”Voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen”
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty vaatii valtioita ryhtymään toimiin Israelin tekojen estämiseksi ”siitäkin huolimatta, että kansanmurhan toteaminen olisi epämiellyttävää joillekin Israelin liittolaisille”.
Israelin toimet Gazassa alkavat muistuttaa yhä enemmän kansanmurhaa – Mutta riittääkö näyttö kansainväliselle tuomioistuimelle ja onko sillä edes väliä?
Israelin toimet Gazassa alkavat muistuttaa yhä enemmän kansanmurhaa – Mutta riittääkö näyttö kansainväliselle tuomioistuimelle ja onko sillä edes väliä?
Israelin systemaattisista rikkomuksista Gazassa tulee nyt jatkuvasti lisää todistusaineistoa, mutta kansanmurhatuomio riippuu siitä, miten Etelä-Afrikan kansainväliselle tuomioistuimelle toimittamaa todistusaineistoa tulkitaan. ”On vaikea välttyä siltä käsitykseltä, että Israelin politiikan tarkoituksena on tehdä Gaza elinkelvottomaksi ja tuhota tai päästä jollakin tavalla eroon siellä olevasta kansanryhmästä”, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi.
Pohjois-Gazaan välitön nälänhätävaroitus – Toimiin on ryhdyttävä päivissä eikä viikoissa, varoittavat asiantuntijat
Pohjois-Gazaan välitön nälänhätävaroitus – Toimiin on ryhdyttävä päivissä eikä viikoissa, varoittavat asiantuntijat
Arvovaltainen, nälänhätiä ennustava FRC-komitea on julkaissut harvinaisen varoituksen, jonka mukaan Pohjois-Gazan humanitaarinen katastrofi tulee olemaan ennennäkemätön, ellei toimiin ryhdytä välittömästi.
Israelin päätös kieltää UNRWA voi romahduttaa humanitaarisen avun – Lakimuutokset tuomittu laajasti
Israelin päätös kieltää UNRWA voi romahduttaa humanitaarisen avun – Lakimuutokset tuomittu laajasti
Israel kieltää palestiinalaispakolaisia auttavan UNRWA:n toiminnan ja määrittelee sen terroristijärjestöksi. EU:n ulkoasiainhallinto pitää päätöstä kansainvälisen oikeuden vastaisena.
Raportti: Nälänhätä vaarassa levitä koko Gazaan
Raportti: Nälänhätä vaarassa levitä koko Gazaan
Talven aikana sadat tuhannet ihmiset ovat katastrofitilassa, kertoo tuore arvio. Lähes koko väestö kärsii jonkinasteisesta ruokapulasta.
Kysely: Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista asettaisi Israelin johdon syytteeseen sotarikoksista
Kysely: Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista asettaisi Israelin johdon syytteeseen sotarikoksista
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset asettaisivat Israelille talouspakotteita mutta Palestiinan valtion tunnustaisi alle puolet.
UNRWA:n toiminnan lopettava laki etenee Israelissa – Seurauksena olisi ”katastrofi”, varoittaa YK:n pääsihteeri
UNRWA:n toiminnan lopettava laki etenee Israelissa – Seurauksena olisi ”katastrofi”, varoittaa YK:n pääsihteeri
Palestiinalaispakolaisia tukevan UNRWA:n toiminnan kieltäminen rikkoisi YK:n peruskirjaa ja Israelin kansainvälisiä velvoitteita, sanoo YK:n pääsihteeri António Guterres.
Avustusrekkojen määrä Gazassa on pienin sitten sodan alun – ”Olemme todella, todella kaukana siitä, mitä ihmiset tarvitsevat”
Avustusrekkojen määrä Gazassa on pienin sitten sodan alun – ”Olemme todella, todella kaukana siitä, mitä ihmiset tarvitsevat”
Pohjois-Gazaan suunnitelluista avustusoperaatioista saatiin syyskuun ensimmäisellä puoliskolla toteutettua alle 40 prosenttia. Avustusjärjestöt vetoavat tulitauon, avun läpipääsyn ja asevientikiellon puolesta.