Japanilainen yhteiskunta sulkee silmänsä köyhiltä

Pahvilaatikko oli seitsemän vuotta 56-vuotiaan Uchidan asunto. Nyt se on vaihtunut yksiöön ja entinen koti hökkelikylässä Sumida-joen betonisella rantapenkereellä Tokiossa tuntuu kaukaiselta.

Uchidan asunnottomuus ei loppunut valtiolliseen kuntoutusohjelmaan vaan kuumeeseen. Viime talvena hän sairastui ja joutui sairaalahoitoon. "Viimein viranomaiset tarjosivat sosiaaliavustusta", mies muistelee.

Pelkällä sukunimellään esiintyvä Uchida kertoo eronneensa vaimostaan tullessaan Tokioon. Hän eli monien slumminaapuriensa tavoin perkaamalla kierrätysmateriaaleja jätteestä.

Ilman osoitetta, sosiaaliturvaa ja yhteyksiä työttömiä ja kodittomia vieroksuvaan yhteiskuntaan Uchida kasvatti entisestään ihmisjoukkoa, jonka moderni Japani on unohtanut ja sittemmin leimannut.

Sosiaalipolitiikan asiantuntija, professori Kunijiro Tashiro Risshon yliopistosta Tokiosta toteaa, että japanilainen järjestelmä huolehtii surkeasti kansan köyhimmistä. Yhteiskunta ei ole tottunut sosiaalitukea tarvitsevien olemassaoloon.

Tästä huolimatta apua tarvitsevien määrä on kasvussa. Sosiaali-, terveys- ja työministeriön mukaan maaliskuussa päättyneen laskentakauden lopussa Japanin sosiaalihuollon varassa eli kuukausittain 903 000 taloutta. Luku on suurin koko toisen maailmansodan jälkeisenä aikana.

Äveriäässä Japanissa köyhyyden sivuuttaminen "on seuraus valtion vuosikymmeniä laiminlyömästä velvollisuudesta taata kansalaisilleen korkea elintaso", selittää Tashiro.

"Japanilaisella sosiaaliturvalla tähdätään enemmän omin avuin selviytymiseen kuin huomioidaan henkilökohtaiset kriisit", väittää Tashiro. Arvostelijat korostavat, että syvälle juurtuneet stereotypiat, jotka leimaavat köyhät laiskoiksi ja toisen luokan kansalaisiksi, hidastavat edelleen humanitaarisemman sosiaalipolitiikan kehittymistä.

Tyly suhtautuminen näkyy myös valtion budjetissa, josta vain vajaa prosentti on varattu sosiaaliapuun.

Ammoinen perusturvalaki vuodelta 1950 määrää valtion "ylläpitämään perusvaatimukset täyttävää, kelvollista ja sivistynyttä elintasoa kansalaisille."

Kawasakin alueella työskentelevä sosiaalivirkailija Shinchi Yamamoto myöntää, että sosiaalitukea tarvitsevat eivät saa riittävästi apua. 90 prosenttia hakemuksista hyväksytään, mutta yleinen kritiikki kohdistuukin tuen suuruuteen. "Maksut ovat aivan liian alhaisia tavallisen elintason ylläpitoon", tietää Yamamoto.

Maailman kalleimman kaupungin Tokion laitamillakin pienen kaksion vuokra saattaa olla lähes 900 euroa. Sosiaaliavustus riittää hädin tuskin elinkustannuksiin.

"Sosiaaliviranomaiset kohtelevat köyhiä niin kuin heillä ei olisi oikeutta kunnolliseen elintasoon, vaikka monet heistä ovat olleet tunnollisia veronmaksajia aina vastoinkäymisiin asti", sanoo kodittomien avustusjärjestön työntekijä Takumi Sakai. "He hylkäävät hakemuksia väittämällä, että avun tarvitsijat eivät ole etsineet töitä tarpeeksi ahkerasti. Tulevaisuus on toivoton."

Valtiovallan velvollisuuksien räikeä laiminlyönti alkaa näkyä surullisella tavalla.

Maaliskuussa 65-vuotias nainen pidätettiin epäiltynä veljensä kuristamisesta. Tutkimuksissa kävi ilmi, että työtön Katsuko Ichii oli huolehtinut yksin vakavasti vammaisesta veljestään 24 vuoden ajan. Hän turvautui murhaan, koska hänellä ei ollut varaa palkata veljensä tarvitsemaa yksityistä hoitajaa.

(Inter Press Service)