Kehitysyhteistyö Suomen politiikassa Osa 2.

Kesäkuun 1999 EU-vaaleissa kehitysyhteistyökysymykset eivät juuri olleet esillä. Kaikki puolueet menettivät ääniä. Heidi Hautala veti Vihreät vaalivoittoon ja Matti Wuoren seurakseen europarlamenttiin. Kristillisistä läpi meni kehitysyhteistyöasioita esillä pitänyt Eija-Riitta Korhola, RKP:stä Astrid Thors. Savolainen pastori ja entinen kansanedustaja Jorma Kukkonen (sdp) jäi rannalle europarlamentista, mutta valittiin syksyllä Kepan puheenjohtajaksi.


U-puheenjohtajuuskausi 1.7.-31.12.1999 leimasi hallituksen ja erityisesti UM:n ministereiden toimintaa koko vuoden ajan. Kansalaisjärjestöt keskittivät toimintaansa painottamaan köyhyyden vähentämisen merkitystä EU:n kehitysyhteistyössä ja Lomé-sopimuksen uudistamisessa sekä koherenssiin EU:n kauppapolitiikassa ja yleensä EU:n rooliin WTO-asioissa.


udjetin 2000 valmistelu oli uuden hallituksen ensimmäisiä tehtävä. Kepa nosti esiin kolme asiaa: 1) Hallitus oli itse päättänyt, että alle 0,34% BKTL-osuuden ei mennä, mikä vaatisi vähintään parin sadan miljoonan markan lisäystä vuoden 1999 kehy-rahoihin; 2) Kosovon jälleenrakennusta ei saa rahoittaa olemassaolevasta kehitysavusta (Suomessa eikä EU:n tasolla), vaan sen on faktisesti oltava lisärahoitusta; 3) Periaatepäätöksen mukaisesti kansalaisjärjestöjen tuen osuutta kehitysyhteistyöstä tulisi edelleen kasvattaa kohti tavoitteeksi asetettua 15 prosenttia.

Vuodelle 2000 kehitysyhteistyömäärärahoja esitettiin 2.504,3 miljoonaa markkaa, jossa oli lisäystä vuoteen 1999 verrattuna 141,2 miljoonaa markkaa. Bruttokansantuoteosuuden arvioitiin virallisesti vastaavan 0,34 prosenttia eli olevan samalla tasolla kuin kuluvana vuonna.

Kepa epäili hieman sarkastisin äänensävyin, että nopean talouskasvun oloissa 0,34 prosenttia tulee jäämään taas haaveeksi. Käytännöllisesti katsoen koko kehitysyhteistyömäärärahojen lisäys varattiin käytännössä Kosovoon ja Länsi-Balkanin jälleenrakennustyöhön, eli muu varsinainen kehitysyhteistyö jäädytettiin senhetkiselle tasolleen. Kepa huomautti myös vanhan ”pakolaiskuplan” vaarasta, kun pakolaisten vastaanottokustannuksia oli budjetissa jälleen kasvatettu. Hallituksen esityksessä myös kansalaisjärjestöjen tuen osuus kehitysyhteistyön kokonaisuudesta olisi yllättäen kääntynyt jälleen laskuun.

Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta huomautti heti, että lisäys ei toteuta valtioneuvoston periaatepäätöksessä syyskuussa 1996 asetettua tavoitetta saavuttaa 0,4 prosentin bkt-osuus vuonna 2000. UaV ja VaV pitivät lausunnoissaan tärkeänä, että kehitysyhteistyömäärärahojen bruttokansantuoteosuuden kasvu tavoittaa mahdollisimman pian vuonna 1996 asetetut tavoitteet. Valiokunta piti myös tärkeänä kansalaisjärjestötuen kasvattamista valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaiselle tasolle.

Loppujen lopuksi eduskunta joulukuussa korjasi ongelmista pienimmän ja siirsi maittain kohdentamattomasta kehitysyhteistyöstä 20 miljoonaa markkaa kansalaisjärjestöjen momentille.

Turhautuneena uudenkin hallituksen toimintaan Kepa ryhtyi valmistelemaan aktiivisempaa esiintymistä kehitysyhteistyömäärärahojen saamiseksi nousu-uralle.


Presidentinvaalit 2000

Presidentinvaalikampanja alkoi jo syyspuolella 1999. Martti Ahtisaari oli ilmoittanut, ettei halua ehdokkaaksi uudelle kaudelle ja SDP:n jäsenäänestyksen oli voittanut näytöstyyliin ulkoministeri Tarja Halonen. RKP:n Elisabeth Rehnin ja Kokoomuksen Riitta Uosukaisen johdettua syksyn ajan vuorollaan gallupkyselyitä ”tätien sota” muuttui vaalien lähestyessä Tarja Halosen ja Keskustan Esko Ahon kaksinkamppailuksi. Vihreiden Heidi Hautala keräsi runsaasti tukea ja sympatiaa, mutta ei varsinaista ääniksi muutettavaa kannatusta.

Kehitysmaapolitiikan teemat loistivat poissaolollaan vaalikamppailussa. Kumppani-lehden presidenttigallupissa kaikki ehdokkaat tukivat eriasteisesti kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista. Halonen piti silloista tasoa alimpana ponnahduslautana kohti 0,7 prosenttia ja otti esille kansalaisjärjestöjen tuen osuuden. Ahon mielestä jo pelkästään kehitysmaapolitiikan uskottavuuden nimissä kasvua pitäisi saada aikaiseksi ja peräänkuulutti realistista ohjelmaa, jolla tämä kehitys saadaan liikkeelle. Rehn antoi tukensa määrärahojen nousulle 0,7 prosenttiin, Uosukainen valitteli että suosituksia ei ole saavutettu ja piti 0,3% tasoa hyvänä eurooppalaisena. Hautala oli valmis ohjaamaan Suomen vankan talouskasvun tuottoa kehitysmäärärahojen kasvattamiseen lähemmäs 1 prosentin BKTL-tasoa.



2000

Tarja Halonen valittiin vaalien toisella kierroksella 6.2.2000 presidentiksi 51,6 prosentin äänisaalilla. Ulkoministeriksi siirtyi Erkki Tuomioja. Syyskuussa presidentti Halonen jo johti puhetta YK:n Millenium-huippukokouksessa yhdessä Namibian presidentin Sam Nujoman kanssa. Huippukokouksen hyväksymä vuosituhat-julistus ja sen tavoite köyhyyden puolittamisesta edellyttävät myös Suomelta oman kehitysyhteistyön lisäämistä ja parantamista.

Vaatimukset kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi alkoivat kevään aikana saada parempaa pontta. Kepan 15-vuotisjuhlien 4.3.2000 yhteydessä marraskuussa valittu uusi puheenjohtaja Jorma Kukkonen esitti voimakkaan vetoomuksen puoluerajojen ja hallituskausien yli menevästä sopimuksesta, jolla Suomen kehitysyhteistyömäärärahat palautettaisiin 0,7 prosenttiin BKTL:sta tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Yleisönosastokirjoittelu sai jonkin verran huomiota.

Kepan eri tilaisuuksissa ja kevätkokouksessa käsiteltiin kehitysyhteistyöpolitiikkaa ja määrärahakampanjaa keskusteluaineiston pohjalta. Kepan hallitus hyväksyi 12.6. sisällöllisesti melko laajan kannanoton. Monessa järjestössä lähdettiin kevään ja kesän aikana valmistelemaan toimintaa kehitysyhteistyön puolesta, aktiivisimpia olivat mm. YK-liitto, SASK ja SYL. Myös kirkon piiristä alkoi kuulua yhä voimakkaampia ääniä samaan suuntaan.

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto vietti toukokuussa Ihminen ja kehitys –tapahtuman yhteydessä 35-vuotisjuhliaan ja julkaisi mielipidetutkimuksen, jonka mukaan peräti 45% suomalaisista haluaisi nostaa kehitysyhteistyövaroja nykyiseltä tasolta. Helsingin Sanomat julkaisi perään pääkirjoituksen “Apu ei nosta Afrikkaa”, jossa haluttiin avata keskustelua ja perättiin laajaa poliittista selvitystä kehitysavun päämääristä ja toteutustavoista. Suomenmaa peräsi samaa pääkirjoituksessaan “Kehitysavusta pitää voida keskustella”.


Kehysriihestä ratkaiseva areena

Vuoden 2001 budjetin valmisteluissa hallitus teki uuden siirron. Se päätti budjettikurin nimissä antaa jo keväällä eduskunnalle tiedonannon menokehyksistä 2001-2004. Tästä kehyspäätöksestä tuli olennainen myös kehitysyhteistyöbudjetin kannalta, koska pyrkimys oli, että siihen ei muutoksia enää eduskunnassa tehtäisi.

Maaliskuussa Kepa kehotti hallitusryhmiä valmistelemaan kehyspäätöstä ja 2001 budjettia siten, että hallituksen oma vähimmäistavoite 0,34% toteutuu ja esitti hallitus- ja oppositiorajojen yli periaatesopimusta tavoitteena määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta oli jo lokakuussa 1999 pyytänyt hallitukselta selvitystä aikataulusta, jolla kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu tavoittaisi mahdollisimman pian vuonna 1996 asetetut tavoitteet. UM esitti 16.3. vastauksena vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa totesi, että pitkälläkin aikavälillä 0,7% taso edellyttää mahdollisimman aikaisin aloitettua tasaisen ja vahvan nousun kautta. Esitellessään skenaarioita kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi pelkäsi, että mikäli BKTL-osuutta ei nosteta nykyisen hallituksen kaudella, jäädään tavoitteista jälkeen niin paljon että eron umpeen kurominen voi olla myöhemmin vaikeaa.

Hallituksen 21.3. antamassa kehystiedonannossa ei suoraan määritelty kehitysyhteistyön määrää tai BKTL-osuutta. Ulkoministeriön yleinen budjettikehys kasvoi runsaat sata miljoonaa markkaa vuodessa, joka kokonaankaan kehitysyhteistyöhön käytettynä ei riittäisi nostamaan sen BKTL-osuutta edes yli 0,35 prosentin vaalikauden loppuun mennessä.

Välittömästi tiedonannon jälkeen Kepa lähestyi eduskuntaryhmiä ja esitti että jos ei kerran hallitus niin eduskunta sitten pitäisi huolen siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat vuonna 2000 nousevat sovittuun 0,34 prosenttiin bkt:stä vaikka lisäbudjetilla ja että tästä ehdottomasta minimirajasta pidetään kiinni myös vuoden 2001 talousarviossa. Lisäksi 1Kepa vetosi eduskuntaan, ”jotta saataisiin aikaan hallitus- ja oppositiorajat ylittävä kansallinen sitoumus, jolla kehitysyhteistyö palautetaan YK:n suosittelemalle 0,7% tasolle bruttokansantuotteesta.”

Kehystiedonannon ympärillä käyty poliittinen keskustelu ei juurikaan puuttunut kehitysyhteistyöhön, mutta eduskunta käytännössä ilmoitti, ettei se halua sitoutua hallituksen tiedonannon tiukkoihin budjettikehyksiin. Se hyväksyi hallituksen tiukan talouspolitiikan hyvin yleisellä tasolla. Kaikki todelliset ratkaisut jäivät syksyn budjettikäsittelyyn.


Yllätys: suunta veikin alaspäin!

Kehitysyhteistyössä on edessä suunnan valinta, totesi Kepan puheenjohtaja Jorma Kukkonen kirjoituksessaan 9.8.2000 Helsingin Sanomissa. Pitääkö hallituksen tyly linja yhä voimistuvien kasvupaineiden edessä? Hallituksen vastaus oli yllätys, suunta veikin alaspäin!

Kesällä julkisuuteen annetuissa budjettiesityksissä vuodelle 2001 alitettiin paitsi kaikki aiemmat tavoitteet, jopa hallituksen itsensä määrittelemä häpeäraja 0,34% bruttokansantuotteesta. Ulkoministeriönkin esityksessä mainittiin tavoitteeksi vain 0,33 prosenttia bkt:sta. Kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa koskevat lopulliset neuvottelut ja päätökset jätettiin budjettiriiheen. Tuolla UM:n tavoiteella riihestä ei tällä kertaa odotettu kovinkaan myrskyisää.

Budjettiriihen jälkeenkin kesti kotvan aikaa ennen kuin ministerit itse saivat selville, mitä olivat kehitysyhteistyöstä päättäneet. ”No tota, suoraan sanoen siinä oli vähän sellasta hämminkiä siinä budjettineuvottelujen loppuvaiheessa, että näitä summia täytyy vielä täsmentää. Se poliittinen päätös joka siellä tehtiin on se, että se ei ole 0,340 se prosentti, mutta että pyöristettynä kahteen desimaaliin siitä tulee 0,34%, mikä on vähän nahkapäätös…”, selitti kehitysyhteistyöministeri Hassi tilannetta Kumppani-lehden haastattelijoille. “Viime vuonna riihessä hyväksyttiin käyttösuunnitelma, mutta suoraan sanoen tänä vuonna se unohtu käsitellä.”

Lopulta selvisi, että hallitus esitti kehitysyhteistyöhön määrärahoja 2.617 mmk, missä oli kasvua edellisen vuoden talousarvioon verrattuna 113 miljoonaa ja jolla jäätiin reippaasti alle 0,34 prosentin bruttokansantuoteosuuden. Virallisen selityksen mukaan BKTL-osuus olisi ollut 0,335%, joka matematiikan sopimuksen mukaan voidaan pyöristää lähimpään parilliseen desimaaliin eli 0,34 prosenttiin. Tuolle vuodelle toteutumaksi on sittemmin tilastoissa kirjattu 0,31% BKTL:sta.

Kansalaisjärjestöt olivat pöyristyneitä. “Ihmettelen, miksi hallitus myy kunniansa 60 miljoonan tähden”, kommentoi Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman. “Koko tämä tapa, jolla kehitysyhteistyö on budjettiriihessä jätetty vihoviimeiseksi kaikkien tärkeiden asioiden jälkeen kertoo kyllä selvää kieltänsä siitä, mikä on tämän työn arvostus hallituksen piirissä. Ensin hoidetaan meidän rikkaiden asiat ja sitten katsotaan jäikö pikkurahaa köyhille heitettäväksi.”

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta noteerasivat tilanteen joulukuussa budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä, muistuttivat jälleen hallitusta sen omista tavoitteista ja edellyttivät, että valtioneuvosto esittää eduskunnan hyväksyttäväksi ohjelman, jonka mukaisesti kehitysyhteistyömäärärahojen kasvulle asetetut tavoitteet saavutetaan.


Vetoomusten syksy

Tuolla arvottomalla näytelmällä oli myös katselijoita. Loppukesästä 2000 alkoi vetoomus kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi kuulua yhä arvovaltaisemmista suista. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen puhui elokuussa rauhantutkijoiden maailmankonferenssissa Tampereella ja totesi Kehitysavun määrän nostamisen ja paremman kohdistamisen olevan välttämätöntä. Hän täsmensi omaa kantaansa lokakuussa YK-liiton Maailmanpyörä-lehdessä: “Olen ollut mukana poliittisessa liikkeessä, joka edellyttää avun nostamista. Lamavuosien jälkeen meillä olisi siihen myös varaa. Presidentti ei ole budjettineuvottelija, ja vältänkin arvioimasta hallituksen budjettiesitystä. Ei kuitenkaan ole selkään puukottamista, jos sanon, että apua pitäisi nostaa alkuperäisen tavoitteen suuntaan."

Arkkipiispa Jukka Paarma ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittivät harvinaisessa yhteisesiintymisessään SASKin solidaarisuuspäivillä Tampereella lokakuussa voimakkaan vetoomuksen kaikille päättäjille ja vaikuttajille “sen puolesta, että luotaisiin uusi kansallinen konsensus kehitysyhteistyön lisäämisen puolesta. On saatava aikaan hallitus‑ ja oppositiorajat ylittävä, koko kansakuntamme yhteinen moraalinen ja poliittinen sitoumus kehitysyhteistyön asteittaisesta nostamisesta Yhdistyneiden kansakuntien suosittamalle tasolle.

“Vetoamme Suomen hallitukseen, että hallitus pitäisi kiinni sitoumuksistaan ja omasta periaatepäätöksestään. Kehitysyhteistyömäärärahoja tulee lisätä vuosittain siten, että niiden osuus bruttokansantuotteesta lähtee tasaiseen nousuun. Samalla on huolehdittava kehitysyhteistyön laadun jatkuvasta parantamisesta.”


M:ssä tehtiin koko loppuvuoden ajan kehitysyhteistyön maa- ja järjestöpolitiikan analyysiä, jonka tarkoitus oli arvioida nykytilanne, luoda kriteerit maavalintojen pohjaksi ja muuttaa rahankäyttö läpinäkyvämmäksi. Tämän työn pohjalta valtioneuvosto hyväksyi keväällä 2001 periaatepäätöksen Kehitysmaapolitiikan tavoitteiden toiminnallistamisesta Suomen kehitysyhteistyössä.


2001

Kehitysyhteistyömäärärahat olivat syksyn aikana nousseet keskustelunaiheeksi. Painetta lisäsi ulkoministeri Erkki Tuomioja esittämällä julkisesti hallituksen tiukasta virallisesta linjasta poikkeavan mielipiteensä Kaleva-lehden haastattelussa 20.1.2001. Tuomiojan mielestä “tämän hallituksen aikana on vielä päästävä 0,4 prosenttiin, ja seuraavan on nostettava taso tavoitteeseen asti”.

Helmikuussa hallitus hyväksyi UM:ssä valmistellun linjapäätöksen Suomen kehitysmaapolitiikan toiminnallistamisesta. Päätöksen mukaan köyhyyden vähentäminen on entistä tärkeämpi tavoite kaikessa toiminnassa. Kansalaisjärjestöt pitivät sitä – kysymysmerkkeineenkin – askeleena eteenpäin kehitysyhteistyössä. Ulkoministeriön alkuperäisessä esityksessä hahmoteltiin linjausten tueksi symbolinen 0,01 prosentin suuruinen vuotuinen korotus määrärahojen BKTL-osuuteen. Tämäkin oli liikaa valtiovarainministeriölle, joka torjui edes promilleluokkaa olevan lisäyksen. “Hallituksen linjapäätös uhkaa jäädä iskuksi ilmaan, ellei kehitysyhteistyövaroja käännetä selkeälle nousu-uralle”, kommentoi Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman Helsingin Sanomissa 5.3.2001.


Holkeri vs Niinistö

Helmikuussa uutisoitiin entisen pääministerin ja Kokoomuksen puheenjohtajan, valtioneuvos Harri Holkerin kirje, jolla hän kehotti YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan ominaisuudessa Suomen hallitusta ryhdistäytymään ja nostamaan kehitysyhteistyön lupaamaansa 0,7 prosenttiin bkt:stä.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö torjui ajatuksen TV-uutisissa 22.2. tylysti: lisähintaa tulisi nykyiseen kaksinkertaisesti eli liki kolme miljardia markkaa. Holkeri sai myös tukea, mm. Aamulehti kirjoitti 25.2. pääkirjoituksessaan: “Holkeri on oikealla asialla. Suomella on varaa uhrata entistä enemmän kehitysyhteistyöhön. Niin on pakkokin tehdä, jos halutaan olla mukana kansainvälisessä toiminnassa ja samalla säilyttää kahdenvälisen kehitysavun taso.”

Maaliskuun alussa 2001, budjetin 2002 kehysriihen alla, julkistettiin laaja 30 järjestön vetoomus että hallitus laatisi ohjelman, jolla kehitysyhteistyömäärärahojen nousu tavoitteena olevalle 0,7% BKTL-tasolle varmistetaan. Harvinaisen laajapohjaisessa vetoomuksessa olivat Kepan lisäksi mukana kaikki palkansaajien keskusjärjestöt (SAK, STTK, Akava), MTK, kirkko, Punainen Risti, nuoriso- opiskelija-, nais-, ympäristö-, lastensuojelu- ja rauhanjärjestöjä, Pelastusarmeija, Partiolaiset ja Martat.

Myös maailmanpankin pääjohtaja James D. Wolfensohn muistutti Helsingin vierailullaan maaliskuun lopussa rikkaita teollisuusmaita rahasta. "Nämä maat ovat luvanneet kehitysapuun 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Nykyisin ne antavat 0,24 prosenttia. Ero merkitsee sataa miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa", Wolfensohn sanoi Helsingin Sanomien mukaan. Kehitysavun prosenttiosuudesta hän ei keskustellut suomalaisisäntänsä Sauli Niinistön kanssa. "Se osuus laski aikanaan laman vuoksi. Hallitus toimii kyllä aikanaan oikealla ja järkevällä tavalla".


Pääministerin ensimmäinen lupaus

Hallituksen paljon puhuttu köyhyysohjelma ei maaliskuun 2001 kehysriihessä koskenut köyhiä maita. Valtiovarainministeriö vastusti ajatusta kehitysyhteistyömäärärahojen korottamista hallituksen loppukauden ajan edes 0,01 prosentilla vuodessa. Asia siirtyi elokuun budjettiriiheen, johon mennessä pääministeri Lipposen lupasi varmistaa, että edes 0,34 prosenttia BKTL:sta saadaan rahana kokoon.

Monet kansalaisjärjestöt olivat tyrmistyneitä siitä, ettei määrärahoja vieläkään päätetty lähteä nostamaan. Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK aloitti yhdessä SYL:n, nuorisojärjestöjen Allianssin ja YK-liiton kanssa nimienkeruukampanjaan. Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura laittoivat liikkeelle kansanedustajille suunnatun postikorttikampanjan seurakunnissa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkisti maaliskuussa tutkimuksen, jonka mukaan kansalaiset suhtautuvat kehitysmaaliikkeeseen myönteisemmin kuin koskaan.

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto julkisti myös uuden mielipidemittauksen toukokuussa. Sen mukaan kansalaisten kehitysapuasenteet olivat hyvin myönteisiä. Lähes puolet suomalaisista eli 42 prosenttia kansalaisista tuki määräahojen kasvattamista ja 47 prosenttia niiden pitämistä nykytasossa. Vain 6 prosenttia suomalaisista kannatti niiden vähentämistä. Määrärahakeskustelun saamasta julkisuudesta huolimatta lähes puolet suomalaisista luuli edelleen että Suomi tekee kehitysyhteistyötä todellisuutta enemmän, vastaajista 46 prosenttia arvioi sen BKTL-osuuden 0,5-2 prosentiksi kun todellisuus oli 0,31 prosenttia.


Pyyhkeitä köyhimpien maiden huippukokouksesta

Suomen kehitysyhteistyön alhainen määrärahataso noteerattiin myös toukokuussa YK:n vähiten kehittyneiden maiden LDC-huippukokouksessa Brysselissä. Yleisen määräraharomahduksen yhteydessä myös köyhimpien maiden osuus Suomen kehitysyhteistyössä oli pudonnut lähes puolesta noin neljännekseen. Seurauksena Suomen apu kaikkein köyhimmille maille on pudonnut 0,25 prosentista 0,08 prosenttiin bruttokansantulosta, paljastui Kepan kokouksen alla julkaisemasta raportista.

YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Harri Holkeri paheksui Demarin 16.5. mukaan Suomen alhaista apua maailman köyhimmille maille. ”Holkerin mukaan muita Pohjoismaita pienempi tuki ei ole Suomen arvolle sopivaa...Holkerin mielestä Suomen pitäisi olla valmis maksamaan osuutensa…."Meidän olisi pitänyt pyrkiä pois kuopasta, jonka pohjalla olemme pysyneet. Yritämme esiintyä ikään kuin sivistysvaltiona, mutta olemme kuitenkin ainoa alhaiselle tasolle jäänyt Pohjoismaa", Holkeri sanoi."

Brysselin LDC-kokouksen jälkeen myös vasemmistoliiton puheenjohtaja, ministeri Suvi-Anne Siimes halusi nostaa Suomen kehitysyhteistyön määrärahat YK:n suosittelemalle tasolle eli 0,7 prosenttiin BKTL:sta ensi vaalikaudella. Siimes puhui vasemmistonuorten liittokokouksessa Kouvolassa. Siimeksen mielestä apua pitäisi lisäksi suunnata enemmän kaikkein köyhimmille maille. ”Ei ole kunniaksi Suomelle, että YK:n järjestämässä kaikkein köyhimpien maiden kokouksessa tuli pyyhkeitä”, Siimes sanoi STT:n mukaan.


Keskustelu laajenee

Pääministeri Lipponen kommentoi kehitysyhteistyömäärärahoja Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla 20.5. 2001. Hän ei pitänyt Suomen määrärahatasoa huonona edes muihin pohjoismaihin verrattuna ja rinnasti apupanoksemme Itävallan vastaavaan. Pääministeri arveli myös kehitysyhteistyön nostamisen jäävän seuraavan hallituksen ohjelmaan. Lausunnosta nousi keskustelunpoikanen puolueen sanomalehden sivuilla.

Kevään ja kesän aikana kannanottoja kehitysyhteistyömäärärahoista tuli monilta eri tahoilta. Kristillisdemokraattien puoluekokous toukokuussa hyväksyi päätöksen, jossa se suositteli Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista YK:n tavoittelemalle tasolle 0,7 prosenttiin. Sosialidemokraattien vanhaa kärkikaartia edustivat lehtikirjoituksineen Kalevi Sorsa ja Pertti Paasio. SDP:n eduskuntaryhmä vaati kesäkokouksessaan, että “Kehitysyhteistyömäärärahojen BKT-osuuden asteittainen kasvu kohti YK:n asettamaa 0,7 prosentin tavoitetta on aloitettava ensi vuoden budjetissa.” Helsingin Sanomien 22.8. julkaisemassa kansanedustajakyselyssä 68 prosenttia eduskunnan jäsenistä halusi nostaa määrärahat YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin bkt:stä.

Myös sanomalehdistö otti vuoden aikana kantaa: Turun Sanomat oli 25.2 huolissaan siitä, että ”Suomi joutuu häpeään kehitysapunsa vuoksi myös pohjoismaisessa seurassa, sillä niin Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakin apu yltää YK:n suosituksen tasolle. … Ainakin valtiovarainministeri Sauli Niinistö näyttää ajattelevan, että taloudellinen tilanne ei ole koskaan niin hyvä, että se sallisi kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisen sille tasolle, jolle kansainvälisen vastuunsa tuntevat maat ovat sen nostaneet.” Vaasassa ilmestyvä Pohjalainen piti 7.3. kehitysyhteistyötä muodikkaana hyvien aikojen puheenvuorona.
einäjoella ilmestyvä Ilkka kirjoitti 26.7.: ”jotta köyhimpien maiden kurjistuminen kyettäisiin edes jollain tavalla pysäyttämään tarvitaan muutosta kaikkien läntisten teollisuusmaiden linjauksissa. Ensimmäinen askel voisi olla kehitysapuun suunnattujen varojen edes asteittainen kohottaminen YK:n asettamalle tasolle. Kuopiolainen Savon Sanomat puolestaan arvioi 5.8., että ”sopiva tahti voisi olla, että 0,7 prosentin osuuteen päästäisiin kymmenessä vuodessa. Aloittaa pitäisi kuitenkin heti.”

Vetoomuksia tuli monelta taholta. Kuhmon kirkkopäiville elokuun alussa osallistunut Kirkkojen maailmanneuvoston Afrikan-työn vastaava William Temu toivoi Suomen hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja kohti YK:n suosittamaa 0,7 prosenttia bruttokansantulosta. "Suomi ja muut Pohjoismaat suhtautuvat periaatteessa ystävällisesti köyhiin maihin. Jos Suomi pitäisi kiinni lupauksestaan, voisimme käyttää sitä esimerkkinä muille."

Euroopan unioni vahvisti Göteborgin huippukokouksessa kesäkuussa 2001 sitoutuvansa saavuttamaan "mahdollisimman pian" YK:n asettaman virallisen kehitysaputavoitteen eli 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuuden. Kokouksen puheenjohtajan loppuraportissa todetaan, että unioni on "sitoutunut edistymään konkreettisesti tämän tavoitteen saavuttamisessa ennen vuoden 2002 huippukokousta".


Budjettiriita puoliksi

Vuoden 2002 budjetin valmisteluissa ulkoministeriö ehdotti 490 miljoonaa euroa (2 913 miljoonaa markkaa) vuoden 2002 kehitysyhteistyövaroiksi. Summa olisi nostanut kehitysyhteistyön BKTL-osuuden vajaaseen 0,35 prosenttiin.

Kepa, Suomen Lähetysseura, SYL, SASK, Kv solidaarisuussäätiö, Allianssi, Kirkon ulkomaanapu ja Suomen YK-liitto vetosivat yhdessä budjettiriihen alla hallitukseen, jotta sen periaatteiden ja käytännön politiikan välinen huutava ero saataisiin kurottua umpeen. Kansalaisjärjestöjen mielestä UM:n esittämä 0,35 prosenttia vuodelle 2002 olisi vähimmäistavoite suomalaisen kehitysyhteistyön uskottavuuden säilyttämiseksi. Suomihan oli viimeksi kesäkuussa Göteborgin EU-huippukokouksessa vahvistanut pyrkivänsä YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin BKTL:sta.

Budjettiriihessä UM:n ja valtiovarainministeriön määrärahaesityksissä oli 19 miljoonan euron ero. Asetelma budjettiriihessä oli aiempaa poliittisempi. Muut hallituspuolueet olisivat olleet valmiimpia nostamaan määrärahoja UM:n esityksen mukaisesti, mutta Kokoomus pysyi tiukasti valtiovarainministeri Niinistön takana ja riita pantiin suurin piirtein puoliksi. Lopputuloksena kehitysyhteistyömäärärahat vuodelle 2002 nousivat 479 miljoonaan euroon eli arvion mukaan 0,341 prosenttiin BKTL:sta.

Budjettiriihen jälkeen samat kansalaisjärjestöt vetosivat nyt puolestaan eduskuntaan, jotta se nostaisi vuoden 2002 kehitysyhteistyöbudjetin takaisin UM:n esityksen tasolle, kohdentaisi lisärahat ensisijaisesti vähiten kehittyneiden maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja edellyttäisi hallitukselta suunnitelmaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta takaisin 0,7 prosenttiin BKTL:stä maaliskuussa 2002 Meksikon Monterreyssä pidettävään YK:n kehitysrahoitusta koskevaan korkean tason konferenssiin mennessä.


Tavoitteelle aikataulu

Marraskuun alussa Brysselissä kokoontunut EU:n kehitysneuvosto kehotti komissiota yhdessä jäsenmaiden kanssa selvittämään, millä aikataululla kukin maa aikoo yltää YK-tavoitteeseen 0,7 prosenttiin BKTL:sta. Samassa yhteydessä todettiin, että Suomi jäi vuoden 2000 kehitysyhteistyön maksatusten perusteella EU-maiden keskiarvon alapuolelle. Suomen maksatukset olivat 0,31 prosenttia BKTL:sta (noin 2,4 miljardia markkaa), kun EU-maiden maksatusten yhteenlaskettu BKTL-osuus vuonna 2000 oli 0,33 prosenttia.

Pääministeri Paavo Lipponen totesi SDP:n puoluevaltuustossa 7.11.2001, että “Suomi on omalta osaltaan valmis lisäämään kehitysapua sekä määrällisesti että osuutena bruttokansantuotteesta”.

Kehitysmäärärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tuli vahvasti esille marraskuussa Ottawan talouskokouksissa. Paine kasvoi vahvasti IMF:n keskeisen ministeriryhmän kokouksen yhteydessä, mutta valtiovarainministeri Niinistön reaktio oli yksiselitteinen. "Se maksaisi kolme miljardia markkaa. Minä en löydä mistään sellaisia rahoja", Niinistö sanoi HS:lle (19.11.) kokouksen jälkeen.

Eduskunta jälleen kerran totesi tilanteen, muistutti hallitusta sen sitoumuksista ja edellytti joulukuun budjettipäätöksessään, että hallitus laatii ohjelman aikatauluineen siitä, kuinka Suomi saavuttaa YK:n suositteleman kehitysyhteistyömenojen tason eli 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.


2002

Tammikuun lopulla 2002 pääministeri Lipponen ilmoitti, että hallitus on lopultakin valmistelemassa ohjelmaa kehitysyhteistyön nostamiseksi YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin kansantuotteesta.

Ulkoministeriössä ohjelmaa valmisteltiin neljän ministerin voimin, mukana olivat Satu Hassi (vihr), Erkki Tuomioja (sd), Jan-Erik Enestam (r) ja Kimmo Sasi (kok). Alunperin luonnostellun aikataulun mukaan kehitysyhteistyön BKTL-osuus olisi noussut tavoitetasolle 0,7 prosenttiin 2010 mennessä.

Ruotsalainen kansanpuolueen työvaliokunta ilmoitti heti helmikuussa puolueen kannattavan suunnitelmaa korottaa Suomen kehitysapu 0,7 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2010 mennessä. Puheenjohtaja Jan-Erik Enestam halusi, että Suomi on Monterreyn kehityskokouksessa mukana vähentämässä köyhyyttä. -On tärkeää, että suurempi osuus Suomen kehitysavusta käytettäisiin kaikkein köyhimmissä maissa, Enestam sanoi STT:n (7.2.) mukaan.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Ville Itälä ilmoitti puheessaan Kokoomuksen puoluevaltustossa 26.2. puolueensa sitoutuvan siihen, että Suomen kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan asteittain YK:n suosittelemalle 0,7 prosentin bkt-tasolle. Hän nosti asian esiin puheensa terrorismin torjuntaa käsittelevässä osassa. Itälän mukaan terrorismia ei voida torjua vain vastaiskuilla, vaan tärkeää on puuttua myös sen kasvualustaan, ihmisten hätään, köyhyyteen, mahdollisuuksien epätasa-arvoon sekä kansanvallan ja ihmisoikeuksien puutteeseen.

"Olen optimistinen, sillä kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet 0,7 prosentin tavoitteeseen", sanoi kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi tiistaina 5.3. Helsingissä Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen ja YK-liiton järjestämässä kehitysrahoitusta käsittelevässä seminaarissa.


Surullinen ja uskomaton tarina

Hassin optimismi osoittautui aiheettomaksi. Hallituksen käsittelystä muodostui tragikoominen näytelmä.

Kaikkien puheiden ja kannanottojen jälkeen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti torstaina 7.3.2002, että kehitysyhteistyörahat nostetaan nykyisestä 0,34 prosentista 0,4 prosenttiin seuraavan vaalikauden loppuun eli vuoteen 2007 mennessä. Lopulliselle 0,7 prosentin tavoitteelle ei asetettu aikarajaa.

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan sopimus olisi merkinnyt, että kehitysyhteistyörahojen osuutta bruttokansantuotteesta olisi nostettu 0,01 prosenttiyksikköä lähivuosina. Tasaisella tahdilla Suomi pääsisi lopulliseen 0,7 prosentin tavoitteeseensa joskus vuonna 2037 tai 2038. Laman vuoksi tehtyjen väliaikaisten leikkausten korjaaminen kestäisi 46 vuotta! Tuolle päätökselle nauroivat jo naapurin hevosetkin.

Perjantaiaamuna pääministeri Lipponen totesi, että yhteisymmärrystä kehitysyhteistyörahojen nostamistahdista ei olekaan saatu aikaan. Lipponen ilmoitti, että ratkaisu siirtyy seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Sovun kaatoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), jolle torstaina sovittu korotustahti ei riittänyt. Tuomioja perusteli, että tällaisia päätöksiä ei ole mitään järkeä tehdä, koska ne joka tapauksessa tulevat seuraavien hallituksien ja eduskuntien eteen.

Tuomiojan mukaan pohjana keskusteluissa oli ollut valtiovarainministeriön näkemys. Se ei tahtonut joustaa, vaikka aika iso osa muusta hallituksesta olisi valmis menemään pitemmällekin. VM oli ollut koko ajan haluton sitoutumaan minkäänlaiseen aikatauluun. Torstain neuvotteluissa UM oli esittänyt 0,7 prosentin BKTL-osuuden saavuttamisen tavoitteeksi vuotta 2015.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ärähti heti perjantaina 8.3. kuultuaan, ettei hallituksella ole esittää vaadittua ohjelmaa. Valiokunta päätti yksimielisesti, että hallituksen olisi tuotava ohjelma eduskuntaan tämän saman aikataulun mukaan eli vielä seuraavan viikon aikana. "Tämä osoittaa poliittisen tahdon puutetta koko hallitukselta", päätteli valiokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari.

Farssin kaikki osapuolet tulkitsivat, että tavoite 0,4 % vuoteen 2007 mennessä on kuitenkin voimassa.

Pääministeri Lipponen selitti tilannetta kolumnissaan Turun Sanomissa 12.3. Hän korosti, että kehitysapumenot ovat markkamääräisesti kasvaneet, totesi että Suomi etenee 0,7 prosentin tavoitetta kohti seuraavan vaalikauden kuluessa saavutettavan 0,4 prosentin välitavoitteen kautta ja että tätä kohti edetään jo ensi vuoden budjetissa. Pääministeri ilmoitti, että ”Suomi huolehtii selkeällä välitavoitteellaan myös siitä, että me pysymme EU-maiden keskiarvon yläpuolella”. Lipponen heitti samalla pallon eduskuntavaalikeskusteluihin ja totesi, että vaalien jälkeinen hallitus ”voi mainiosti muuttaa nykyisen hallituksen välitavoitetta, ei kuitenkaan tinkimällä siitä”.

Keskiviikkona 13.3. pidetyssä hallituksen kehysriihessä sovittiin kehitysyhteistyöministeri Hassin mukaan, että 0,38 prosentin BKTL-taso saavutetaan vuonna 2006. Vuoden 2003 määrärahojen tasoksi sovittiin 0,348 prosenttia.


Laihoin eväin Monterreyssä

Suomi lähti siis maaliskuun lopulla YK:n Monterreyn kehitysrahoituskokoukseen surullisen laihoin eväin. Hallituksen kyvyttömyys sopia uskottavasta aikataulusta 0,7 prosentin saavuttamiseksi oli suuri pettymys myös kansalaisjärjestöille.

EU ja Yhdysvallat ovat kävivät Monterreyssa jopa “kilpalaulantaa” kehitysavusta. Ensimmäinen erä käytiin jo kokousta edeltävällä viikolla, kunYhdysvaltain presidentti George W. Bush julkisti aloitteensa viiden miljardin dollarin lisäapupaketista. EU puolestaan julkisti seuraavana päivänä Barcelonan huippukokouksessa tehdyn arviolta seitsemän miljardin dollarin arvoisen päätöksen, jolla jäsenmaat sitoutuvat nostamaan EU:n kehitysyhteistyön keskiarvon nykyisestä n. 0,33 prosentista 0,39 prosenttiin BKTL:sta vuoteen 2006 mennessä.

Suomen hallituksen nahkapäätös aiheutti Monterreyn kehitysrahoituskokouksessa ansaittua kiusallista huomiota. Siellä Hollannista, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Luxemburgista, Belgiasta, Irlannista, Iso-Britanniasta, Uudesta Seelannista, Kanadasta ja Liechtensteinista koostunut maaryhmä pyrki yhteisesiintymiseen siitä, että mahdollisimman moni teollisuusmaa olisi sitoutunut avun nostamiseen 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Hanke jäi siellä muodollisesti kesken, mutta ponnistelut jatkuvat. Suomella ei ollut mitään eväitä olla mukana tässä hankkeessa.

Monterreyn kokous ei ollut mikään suurmenestys, mutta se kuitenkin lisäsi kansainvälisen yhteisön sitoutumista köyhyyden vastaiseen taisteluun. Kokouksen ansiosta kehityskysymykset ovat nyt palaamassa lähemmäs kansainvälisen politiikan keskiötä. "Valitettavasti Suomen päätös avun nostamisesta on jo nyt osoittautunut täysin riittämättömäksi. Suomi tulee EU:ssa putoamaan tarkkailuluokkalle, ellei päätöstä kiireesti korjata ylöspäin. Kun EU nostaa apuaa 8 miljardia euroa vuodessa, ei Suomen suunnittelemalla 20 miljoonan nostolla pärjätä yhteisön sisäisessä taakanjaossa", sanoi Kepan puheenjohtaja, eurokansanedustaja Heidi Hautala Monterreyn kokouksen jälkeen.


Terveiset hallitusneuvotteluihin

Yksi valtakunnan poliittisista pommeista laukesi, kun Vihreä liitto päätti erota Lipposen hallituksesta eduskunnan ydinvoimapäätöksen jälkeen. Neuvotteluissa kehitysyhteistyöasiat siirtyivät veroministeri Suvi-Anne Siimeksen pöydälle.

“1990-luvun lama ja omien kotimaisten ongelmien kärjistyminen johti toisaalta menoleikkauksiin, mutta ennen kaikkea kysymykseen siitä, onko meillä varaa ajatella muita vai ei”, pohti tuore kehitysyhteistyöministeri Helsinki-päivän tilaisuudessa 12.6.2002. Siimes uskoi, että poliittinen ilmapiiri on nyt jo suotuisampi kehitysapurahojen lisäämiselle. ”Veikkaisin että tämänhetkinen tavoite 0,4 prosenttia menee rikki aikaisemmin kuin nyt voimassaolevassa talouspoliittisessa päätöksessä on ennakoitu.”

Heinäkuussa UM/KYO ja Kepa julkistivat yhteisen mielipidemittauksen. Taloustutkimuksen tekemän gallupin mukaan 74 prosenttia suomalaisista haluaa nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja nykyiseltä hieman yli 0,3 prosentin tasolta ainakin 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta. Vuotta aikaisemmin toteutetussa tutkimuksessa avun lisäämistä kannatti 59 prosenttia vastaajista. Tutkimuksen mukaan noin puolet vastaajista toivoisi avun olevan vähintäänkin YK:n valtioille antaman suosituksen mukaisella 0,7 prosentin tasolla, kun edellisenä vuonna sitä toivoi runsas kolmasosa.

"Mielestäni tämä on myös kansalaisten selvä mielenilmaus ensi kevään hallitusneuvotteluihin. Seuraavan hallituksen tulee päättää kehitysyhteistyömäärärahojen tuntuvasta nostamisesta lähivuosien aikana ja sopia selvä aikataulu, johon mennessä saavutetaan YK:n suosittelema 0,7 prosenttia bruttokansantulosta”, kommentoi mielipidemittausta tuore kehitysyhteistyöministeri Suvi-Anne Siimes.


Budjettiriihi 2003

Ulkoasiainministeriö esitti vuoden 2003 budjettiriiheen kehitysyhteistyön kokonaismäärärahoiksi 0,348 prosenttia bruttokansantulosta, mikä sovittiin kevään aikana käydyissä kehysneuvotteluissa. Ehdotuksen laadinnan aikaisten ennusteiden mukaan tämä merkitsi yhteensä 500,2 miljoonaa euroa, missä on 20,9 miljoonaa euroa lisäystä kuluvasta vuodesta. 1Lisärahat menevät lähinnä Euroopan kehitysrahaston kasvaneisiin maksatuksiin.

UM:n esityksen selvitysosassa todettiin hallituksen sitoutuminen 0,7 % tavoitteeseen ja luvattiin hallituksen tavoittelevan tätä tasoa taloudellisen tilanteen niin salliessa. “Tavoitteeseen edetään asteittain. Kehitysyhteistyömäärärahojen BKTL-osuutta nostetaan keskimäärin 0,01 prosenttiyksikköä vuosittain, jolloin seuraava välitavoite 0,4% saavutetaan vuosina 2007-2008.” Tämä konkreettinen kasvutavoite oli VM:n budjettiesityksessä poistettu.

Kepan hallituksen mielestä tämä budjettiesitys sinetöi johtopäätöksen, että kehitysyhteistyöasioissa nykyinen hallituskoalitio on lopullisesti aiempien konsensuspäätöstensä vanki ja kykenemätön ottamaan uskottavia askelia kohti lupamaansa 0,7 prosenttia bruttokansantuottesta.

Tällä vauhdilla Suomi putoaa pian myös selkeästi EU:n jäsenmaiden keskitason alle, kun mm. Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia, ja Italia ovat alkuvuodesta pidetyn YK:n kehitysrahoituskokouksen jälkeen päättäneet tarkistaa omia kehitysyhteistyöbudjettejaan merkittävästi ylöspäin.

Ulkoministeri Tuomioja totesi suurlähettiläspäivillä 21.8.02 vuoden 2003 budjettiesityksen 0,348 prosentin bruttokansantulo-osuuden olevan minimaalinen sopuratkaisu. ”Kansalaisten laaja tuki kehitysyhteistyövarojen nostamiselle on olemassa. Uskon, että vaalien jälkeen seuraavissa hallitusneuvotteluissa määrärahojen nostaminen on keskeinen, vaikkakin vaikea kysymys”, Tuomioja sanoi.


Holkerin työryhmä valmistelee esitystä

Kehitysyhteistyöministeri Suvi-Anne Siimes nimitti 29.8.2002 valtioneuvos Harri Holkerin johtamaan asiantuntijaryhmää, joka sai tehtäväkseen valmistella esityksen siitä, miten Suomi saavuttaa kehitysyhteistyömäärärahoissaan YK:n edellyttämän 0,7 prosentin tason.

Ryhmän on määrä tehdä esitys julkiseen keskusteluun vuoden 2003 alussa ja valmistaa asiantuntijaselvitys kevään eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja varten.

Holkerin tavoitteena oli koota monipuolinen ryhmä, joka on valmis myös uudenlaisiin esityksiin kehitysyhteistyön parantamiseksi. Ryhmään kuuluvat toimittaja Umayya Abu-Hanna, professori Pertti Haaparanta, piispa Eero Huovinen, johtaja Johanna Ikäheimo, pääjohtaja Maria-Liisa Nevala, professori Olli Rehn ja puheenjohtaja Maj-Len Remahl. Pysyvinä asiantuntijoina toimivat valtiosihteerit Raimo Sailas valtiovarainministeriöstä ja Antti Satuli ulkoministeriöstä.

- Käsitykseni mukaan kansalaisten luottamus kehitysyhteistyöhön voi pysyä korkeana vain, jos yhteistyön laatu on korkeaa ja annettu tuki todella auttaa köyhiä kehitysmaita kehityksen alkuun. Olen iloinen siitä, että suhtautuminen asiaan niin ulkoasianministeriössä kuin valtiovarainministeriössäkin on ollut myönteistä , Holkeri sanoi UM:n tiedotteen mukaan.

YK:n millennium-yleiskokouksen puheenjohtajana toiminut Holkeri muistutti myös, että erityisesti YK:n millennium-huippukokouksen hyväksymä julistus ja sen tavoite köyhyyden puolittamisesta edellyttävät Suomelta myös oman kehitysyhteistyön kehittämistä.

Kehitysyhteistyöministeri Siimes sanoi luottavansa siihen, että kehitysapua voidaan todella kasvattaa.

- Kansalaisten valtaenemmistö kannattaa asiaa, samoin kaikki merkittävimmät puolueet. Useissa EU-maissa on tehty tai ollaan tekemässä nostopäätöksiä, eikä oman kansantaloutemme tila tai valtion velkatilanne enää muodosta aiemmanlaista estettä, hän perusteli.

Kun olen ministerinä sekä ulkoasiain- että valtiovarainministeriössä, pyrin omalta osaltani edistämään sitä, että asiaa valmistellaan hyvässä yhteistyössä myös näiden ministeriöiden välillä.

Lähestyvät hallitusneuvottelut tarjoavat kehitysyhteistyöministerin mukaan parhaan ajankohdan kunnollisen nostopäätöksen tekemiselle. Hallitusta muodostettaessa pitää muutoinkin tehdä päätöksiä tulevaisuuden strategioista. Asiaa voidaan silloin tarkastella yhdessä ja kokonaisedun kannalta , Siimes sanoi.