”Meillä on järjestelmä, joka tuottaa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, joilla on, ja niitä, joilla ei ole. Ja tämä kehitys on jatkunut aina Kenian itsenäistymisestä lähtien”, sanoo Eric Mukoya, kenialaisen Undugu-järjestön toiminnanjohtaja.

Syyskuussa Suomessa vieraillut Mukoya on seurannut pitkään etenkin kenialaisen yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten elämää. Hän on johtanut viimeisten kolmen vuoden ajan Undugu Society of Kenyaa, perinteikästä kenialaista järjestöä, joka tekee yhteistyötä suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestön Taksvärkin kanssa.

Undugu kuntouttaa kaduilla eläviä lapsia ja nuoria ja auttaa näitä takaisin normaaliin elämään.

”Kiinnostuin Undugusta, koska työskentelin aiemmin järjestössä, joka teki työtä oikeusjärjestelmän kanssa tekemisiin joutuneiden ja vankiloissa olevien ihmisten kanssa. Siinä näkee syrjäytymisen päätepisteen, Undugussa sen alun”, Mukoya sanoo.

Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka paljon Keniassa on kaduilla eläviä lapsia ja nuoria. Mukoyan mukaan heitä on ainakin 300 000, paljon enemmän kuin valtio arvioi.

Potentiaalista kohderyhmää riittää, sillä noin 60 prosenttia kenialaisista on alle 24-vuotiaita. Joidenkin arvioiden mukaan yli 40 prosentilla nuorista ei ole riittäviä taitoja, joilla elättää itsensä. Arviot nuorisotyöttömyysasteesta vaihtelevat, mutta selvää on, että työttömistä suurin osa on nimenomaan nuoria tai nuoria aikuisia.

Jokainen on omillaan

Mukoya näkee kodittomuuden ja syrjäytymisen taustasyyt etenkin rakenteellisina. Kenia on hänen mukaansa kapitalistinen, kilpailuun perustuva yhteiskunta, jossa ihmisten on yksinkertaisesti vaikea pärjätä.

”Ihmisillä ei ole mekanismeja, joiden avulla selviytyä stressitekijöistä. Jos menettää työnsä, pitää olla hyvin vahva, sillä meillä ei ole järjestelmää, joka auttaa selviytymään.”

Moni lapsi joutuukin kadulle yksinkertaisesti siksi, ettei heidän vanhemmillaan ole varaa huolehtia heistä.

”Puute periytyy sukupolvelta toiselle. Jos äitisi ja isäsi ovat köyhiä, pysyt itsekin köyhänä”, Mukoya kuvailee.

Lapsia ja nuoria ajavat kadulle myös sosiaaliset ongelmat, kuten perheväkivalta ja vanhempien päihteidenkäyttö.

Kun kadulle kerran joutuu, sieltä on vaikea päästä pois. Työnantajat vaativat usein sekä koulutodistuksia että virallista henkilöllisyystodistusta. Kumpiakaan ei kaduilla elävillä lapsilla ja nuorilla usein ole, eikä peruskoulun jälkeisiä opiskelupaikkoja ylipäätään edes riitä kaikille.

Kuntoutuminen vaatii aikaa

Undugu on vuodesta 1973 toiminut järjestö, jonka filosofiana on aktivoida katujen lapsia ja nuoria ja tarjota heill keinoja nousta köyhyydestä.

Erityisen toimivaksi toimintamuodoksi ovat osoittautuneet nuorten omat yhdistykset, joiden avulla he saavat äänensä kuuluviin ja voivat vaatia oikeuksiaan, vaikuttaa yhteisöönsä ja jopa ansaita elantonsa. Undungun ja Taksvärkin 16 vuotta kestäneessä yhteistyöstä on perustettu 350 yhdistystä, joihin on liittynyt yli 10 000 jäsentä. Kaikki yhdistykset eivät enää ole aktiivisia, osa on irtautunut emojärjestöstään ja osassa taas on jäseninä jo seuraava nuorten ”sukupolvi”.

Osa yhdistyksistä harjoittaa liiketoimintaa, osa järjestää myös yhteisöjen kehittämiseen liittyvää toimintaa, kuten vaikkapa siivouspäiviä.

Yhdistykset ovat osa Undugun kuntouttamisprosessia, joka voi yhden nuoren kohdalla kestää kolme vuotta.

Työ alkaa Undugun työntekijöiden kontaktilla nuoriin, jotka oleskelevat usein slummien syrjäkulmilla poissa poliisin silmissä. Järjestön brändi on pitkäikäinen ja tunnettu, mikä auttaa luottamuksen saamisessa, Mukoya kertoo.

Sen jälkeen alkaa kuntoutusprosessi. Nuorille opetetaan perustason elämäntaitoja: itsehillintää, johtajuutta ja itsestä huolehtimista. He voivat saada myös ammattikoulutusta. Työhön voi kuulua myös esimerkiksi nuorten ja poliisin välien sovittelua. Kliinistä hoitoa ei tarjota, mutta nuoria tuetaan myös päihteettömään elämään.

Viimeinen vaihe on irtautuminen. Silloin nuoret jo elättävät itsensä ja asuvat jossain muualla kuin kadulla.

Malli on ollut Mukoyan mukaan toimiva. Karkeasti arvioituna 75 prosenttia osallistuneista pääsee irti syrjäytymisen kierteestä.

Suomalaiseen korvaan se kuulostaa kunnianhimoiselta. Voiko kaduilla rankkaan elämään tottuneista nuorista todella koulia yhteisöaktivisteja? Mukoyan mukaan voi, ja se johtuu osin juuri siitä, että maassa ei oikein ole muutakaan vaihtoehtoa, koska varsinaista hyvinvointijärjestelmää ei ole.

”Siksi mekin yritämme rakentaa kulttuuria, jossa ihmiset yritetään saada selviytymään sillä, mitä heillä on.”

Protestit laantuneet

Katujen nuoret muodostavat vain pienen määrän Kenian nuorisoväestöstä. Helppoa ei silti ole muillakaan. Mukoyan mukaan tyytymättömyys on muhinut kenialaisnuorten keskuudessa jo pitkään, ja se on laajaa ja syvää.

”Useimmat nuoret ovat käyneet koulua, mutta he pysyvät työttöminä. Toinen tekijä on politiikka. Nuoret eivät pääse vaikuttamaan omiin asioihinsa.”

Se työpaikat että poliittiset vaikuttamismahdollisuudet menevät usein niille, jotka ovat ”oikeaan aikaan oikeassa paikassa”. Toisin sanoen yhteiskunta on korruptoitunut, ja siitä kärsivät etenkin nuoret.

Nuorten tyytymättömyys purkautui Keniassa viime kesänä, kun maan presidentti William Ruto kaavaili rajuja veronkorotuksia talouden tasapainottamiseksi. Etenkin nuoret mobilisoituivat sosiaalisessa mediassa ja lähtivät kaduille. Poliisi tukahdutti protestit rajusti ja kymmeniä ihmisiä kuoli. Presidentti perui uudistukset, mutta rakenteellisia ratkaisuja ei ole löytynyt.

Mukoyan mielestä nuorten liikkeellä ei ollut riittävän selkeää strategiaa. Se ei valinnut omaa johtajaa ja halusi vain presidentin pois virastaan ilman tarkempaa suunnitelmaa. Siksi liike on nyt kuivunut kokoon.

Nuorten tyytymättömyys on kuitenkin asia, joka koskettaa koko Afrikan mannerta. 70 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä on alle 30-vuotiaita. Myös monissa muissa Afrikan maissa korruptioon ja työttömyyteen kyllästyneet nuoret ovat viime vuosina protestoineet kaduilla. 

Miten nuoria sitten pitäisi parhaiten tukea? Mukoyan mielestään tarvitaan etenkin kysyntään vastaavaa koulutusta sekä lisää päätösvalta nuorille. Nuorten kuluttamien tuotteiden verotusta pitäisi alentaa ja nuoria työllistäviä sektoreita kehittää.

”Nuorten keskuudessa on myös tietynlaista itsesääliä ja itsesyrjintää. He häpeävät omaa nuoruuttaan, ja heillä on huono itsetunto. Työtä on tehtävä siis myös heidän mielensä kanssa, jotta he uskoisivat, että heilläkin on valtaa muuttaa asioita.”