Kenialainen Empashin kylä vajaa sata kilometriä Nairobista luoteeseen on päältä katsoen maalaisidylli. Maasaikansan perinteet ovat voimissaan, kylässä raikuvat rytmikkäät kansanlaulut ja etäältä kantautuu lehmien ammuntaa.

Ikiaikaisen rauhan vaikutelma kuitenkin peittää monen maasainaisen puistattavan todellisuuden: kylän tyttöjen yhä yleisesti odotetaan suostuvan sukuelintensä silpomiseen perinteen nimissä.

Uhri ja esikuva

Viiden lapsen äiti Naomy Kolian on yksi kylän silvotuista, mutta hän on myös innoittava esikuva silpomisen vastustajille. Neljätoistavuotiaaksi asti hän oli menestyvä koululainen ja urheilija, kunnes hänet pakotettiin leikkaukseen kesken koulunkäynnin.

”Meidät vietiin äitini luokse. Siellä oli useita ihmisiä ja lehmä oli teurastettu. Kun kysyin, mitä oli tekeillä, minulle ensin valehdeltiin, ettei mitään erikoista. Sitten äitini paljasti, että minut silvottaisiin, kuten kaikille ystävilleni oli jo tehty”, Naomy muistelee. Hänen äänensä on yhtä aikaa tuskainen ja päättäväinen.

Seuraavana päivänä tyttö tuotiin perinteiseen savimajaan, jossa ikääntyneet naiset ottivat hänet huostaansa. Varhain aamulla hänet vietiin ulos, riisuttiin ja kasteltiin jääkylmällä vedellä, jonka piti toimia kivun vaimentajana. Naomy pyörtyi, ja kun hän palasi tajuihinsa, väkivahvat naiset painoivat hänet kovin ottein savimajan maalattialle.

”He sitoivat köydet jalkoihini ja pujottivat köydet seinässä olevien reikien läpi. Ulkopuolella miehet vetivät köysiä, jotka pakottivat jalkani erilleen ja antoivat silpojanaiselle tilaisuuden kaikessa rauhassa suorittaa toimenpiteensä”, Naomy kertoo.

Hunajaa haavaan

Maasaiyhteisöllä ei ole sukuelinten silpomiselle turvallista menetelmää, ja leikkaus johtaa usein vakaviin ongelmiin. Naomy vuoti runsaasti verta, eivätkä haavaan voidellut sokeri, hunaja ja kylmä maito auttaneet. Verenvuotoa yritettiin tyrehdyttää myös sitomalla tytön jalat yhteen sekä juottamalla hänelle melkein litra vasta vuodatettua lehmän verta.

”Kärsimäni kipu on yhä tuoreena mielessäni. Pahinta oli, että menetin urheilulahjani täysin. Opettajat rankaisivat minua siitä, etten osallistunut urheiluun. He luulivat kyvyttömyyttäni haluttomuudeksi”, Naomy sanoo.

”Sanoin itselleni, etten saa luovuttaa. Kerroin isälleni, että jatkaisin lukioon. Vanhempani vastustelivat ja sanoivat, että nyt kun minut on leikattu, minun pitäisi avioitua. He kutsuivat kotiini vanhan miehen, mutta silloin päätin huijata ja ryhdyin suhteeseen nuoren miehen kanssa. En rakastanut häntä, mutta tulin raskaaksi”, Naomy kertoo.

”Pelkäsin sairaalaan menoa, sillä pelkäsin, että leikkausarpi repeytyy. Lapsi syntyi keskosena. Äitini lohdutti minua ja sanoi, että niin yleensäkin tapahtuu. Sairaalasta päästyäni en pystynyt kävelemään kunnolla”, Naomy muistelee.

Kokemus teki hänestä intohimoisen ja vaikutusvaltaisen sukuelinten silpomisen vastustajan. Perustettuaan ruohonjuuritason järjestön Naomy on keskittynyt nuorten voimaannuttamiseen ja turvapaikkojen tarjoamiseen tytöille, jotka haluavat paeta silpomista.

Elämänmittainen haitta

Silpomisen puolustajat väittävät, että kulttuuri, uskonto tai molemmat vaativat sitä.

”Mutta kun kysymme, mikä uskonto todella kannattaa tätä inhaa käytäntöä, vastausta ei löydy”, professori Patrick Muia Ndavi toteaa. Hän korostaa silpomisen elämänmittaisia haittavaikutuksia, jotka ovat niin ruumiillisia kuin henkisiäkin.

Naomy Kolian ei taistele yksin.

Runoilija Jane Soipan Letooya puhuu runoissaan sukuelinten silpomista vastaan. ”Koska silpomisen katsotaan kuuluvan kulttuuriimme, se rehottaa yhteisössämme. Käytäntö on tuhonnut monen tytön tulevaisuuden”, runoilija sanoo.

Seitsemän lapsen äiti Lilian Saruni on naimisissa kymmenen vaimoa omistavan ikämiehen kanssa. Miehellä ja vaimolla on jyrkästi eroavat käsitykset silpomisesta, johon vaimokin aikoinaan tyttönä pakotettiin.

”Mieheni uhkasi kirota jokaisen, joka yrittää estää tytärteni leikkaamisen”, Lilian kertoo. Paikallisen kyläpäällikön ja pappien avulla Lilian onnistui pelastamaan tyttärensä ja auttamaan kylän muitakin tyttöjä.

Asiasta on puhuttava

Lilianin isältään pelastama tytär Sharon Saruni, 23, on nykyään opiskelija. ”On tarvetta yhteiselle keskustelulle, jotta päästäisiin kaivautumaan maasaiyhteisöä riivaavan vaivan juurille. Tyttöjen on puhuttava asiasta pelotta, jotta silpomisen aiheuttama alhainen itsetunto ja unelmien murskaantuminen tulisi selväksi”, Sharon painottaa.

Tyttöjen silpominen on yleinen käytäntö kautta Itä-Afrikan, kertoo The Girl Generation -järjestön paikallisjohtaja Jacinta Muteshi. ”Afrikan mantereella 28 valtiossa sukuelinten silpomista esiintyy runsaasti, ja sen kokeneita tyttöjä on nyt noin 55 miljoonaa. Silpomisen yleisyys usein liittyy varhaisiin pakkoavioliittoihin”, Muteshi sanoo.

Keniassa valtion poliittinen johto on silpomista vastaan ja taistelu on saanut paitsi julkista tukea, myös resursseja.

”Monissa maissa on lakeja, mutta niitä ei panna toimeen johdonmukaisesti tai niiden valvontaan ei osoiteta voimavaroja. Siksi on tarpeen saada parlamentaarikot havahtumaan”, Muteshi lisää.

Saavutettava tavoite

Unicefin tuore raportti naisten sukuelinten silpomisesta kertoo, että myönteisen kehityksen kiihtymisestä huolimatta käytännön pitäisi vähentyä 27 kertaa nykyistä nopeammin, jos tarkoitus on poistaa silpominen maailmasta vuoteen 2030 mennessä.

Entinen opettaja ja kyläpäällikkö Saruni Reson on taistellut silpomista vastaan omalla esimerkillään. ”Perheeni tyttöjen lisäksi olemme pelastaneet leikkaukselta 59 tyttöä ja ottaneet tehtäväksemme levittää sanomaa tätä paheellista käytäntöä vastaan”, Reson sanoo.

Tyttöjen pelastamisessa keskeinen tekijä on ollut kylän oma turvallisuusmalli, joka yhdistää kylänvanhimpien ja paikallispoliisin voimavarat. Valtiolta Reson pyytää vielä turvataloja oppilaitosten lähettyviltä, jotta tytöillä olisi paremmat tulevaisuudennäkymät.

”Hallituksen tavoite silpomisen hävittämiseksi vuoteen 2030 mennessä voidaan saavuttaa avullamme. Me tosin aiomme saavuttaa päämäärän jo aikaisemmin”, Reson uskoo.