Maailmassa räjähtelee, mutta Euroopan unionia nähdään harvoin etulinjassa ihmisoikeuksia puolustamassa tilanteen ollessa kuumimmillaan. Jos konflikti on jo karannut käsistä, jää EU:n rooliksi usein joko katsoa omien jäsenvaltioidensa toimia sivusta tai toimia YK-operaatioiden puitteissa.

EU:n ongelmana on etenkin nopean reagoinnin puute, arvioi tutkija Katja Creutz Ulkopoliittisesta instituutista.

"Vaikka kansanmurhan uhkaan pitäisi puuttua nopeasti, tämä ei kuulu EU:n vahvuuksiin. Nopean toiminnan joukot kyllä kehitettiin, mutta niitä ei ole ikinä käytetty."

Haaste on tietenkin yhteisen ulkopolitiikan luominen 28 jäsenmaan voimin. Yhteinen ulkosuhdehallinto ei ole tilannetta ainakaan vielä mullistanut.

"Eri mailla on eri intressit, Keski-Afrikan tasavallan suhteen Ranskalla on suuremmat intressit toimia kuin muilla jäsenmailla, siirtomaahistorian takia", toteaa Creutz.

Keski-Afrikan tasavalta on Ranskan entinen siirtomaa, joka on ajautunut viimeisen vuoden aikana yhä pahempaan kaaokseen. YK otti syksyllä haltuunsa ranskalais-afrikkalaisten joukkojen rauhanturvaoperaation.

Ketä syyttää, kenen kanssa hieroa rauhaa?

Erityisen haastavia EU:n ihmisoikeuspolitiikalle ovat konfliktit, joissa neuvottelevia osapuolia ei ole helppo löytää, toteaa pohtii Kirkon Ulkomaanavun vanhempi rauhantyön asiantuntija Matthias Wevelsiep.

"Useat konfliktialueet ovat sellaisia, joilla perinteiset ja uskonnolliset rakenteet ovat vahvoja ja paikalla on jonkin verran kansainvälisiä järjestöjä, mutta ei kunnolla tai lainkaan toimivaa valtiota."

Niin sanotuissa valtiottomissa konflikteissa keskeisenä ongelmana on vastuullisen löytäminen, sekä konfliktin aikana että sen jälkeen. Keski-Afrikan tasavalta on tällaisesta tilanteesta hyvä esimerkki.

"Maan pääkaupungissa Banguissa on periaatteessa virkamiehet, joiden kanssa voi neuvotella. Mutta on hyvä kysyä, onko tämä taho, jonka kanssa voi todella päästä eteenpäin?" kysyy Wevelsiep.

International Crisis Group -järjestö on kutsunut Keski-Afrikkaa jo pitkään haamuvaltioksi, jolla ei ole mitään todellista toimintakykyä.

"Meidän pitäisi muutenkin ymmärtää paremmin, miten näissä ei-valtioissa ihmisoikeuksia voitaisiin edistää. Tätä kokonaisuutta ja lähestymistapoja siinä EU:n pitäisi kehittää."

Ihmisoikeudet eivät ole vain valtion vastuulla

Perinteinen näkemys ihmisoikeuksista, jossa valtio on vastuunkantaja – velvollinen valvomaan ja toteuttamaan – ja kansalaiset oikeuksien haltijoita, ei usein riitä. Tämän "vastuutahon" puuttuessa ihmisoikeuksien horisontaalinen puoli painottuu entisestään, Wevelsiep toteaa.

Horisontaaliset ihmisoikeudet painottavat yksilöiden vaikutusta ja vastuuta siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat. Siihen vaikuttavat esimerkiksi negatiiviset stereotypiat ja kaavat.

"Konfliktitilanteissa juuri tämä horisontaalinen taso menee usein huonompaan suuntaan", sanoo Wevelsiep.

"Olisi tärkeää, että EU:ssakin nähtäisiin molemmat tasot. Hauraissa valtioissa, joissa valtion rooli on pieni tai olematon, moni perinteinen kehitysyhteis- ja ihmisoikeustyön lähestymistapa ei toimi. On vielä aika hakusessa, miten näissä tilanteissa on paras toimintatapa", sanoo Wevelsiep.

Kansalaisjärjestöt voivat olla tällöin erityisen tärkeä toimija tai paikallistasolla myös hyvä neuvottelukumppani, hän huomauttaa. Järjestöt voivat myös toimia ja puhua virallisia tahoja vapaammin.

Antaa mahdollisuuden paikallistuntemuksen ja erityisosaamisen hyödyntämiseen, toteaa myös Creutz.

Hän myös muistuttaa, että vaikka EU:lla on ehkä omat erityisongelmansa kriisinhallinnassa, sen vahvuuksiin kuuluu taloudellinen ja humanitaarinen apu.

"Kuka tahansa on voimaton hauraiden tai hajonneiden valtioiden suhteen. Ulkoapäin kun ei voi ratkoa kaikkia ongelmia, vaan pitää yrittää saada paikalliset rakentamaan omaa tulevaisuuttaan.