Irakissa valmistaudutaan 10. lokakuuta pidettäviin parlamenttivaaleihin jännittyneissä tunnelmissa.

Vuoden 2019 syksyllä Irakissa syntyi laaja protestiliike, joka sai nimekseen Tishreen (”lokakuu”). Protestit toivat yhteen ihmisiä hyvin eri taustoista. Aluksi kaduilla vaadittiin työpaikkoja ja parempia palveluja, mutta vähitellen mielenosoituksiin kanavoitui kansalaisten turhautuminen koko poliittiseen järjestelmään.

Irakin hallitus pyrki tukahduttamaan mielenosoitukset kovin ottein. Lisäksi puolisotilaalliset asejoukot sotkeutuivat tapahtumiin. Useita satoja ihmisiä sai surmansa.

Protestit johtivat lopulta pääministeri Adil Abdul-Mahdin eroon sekä vaalilain uudistamiseen. Nyt järjestettävissä vaaleissa nähdään, missä määrin Tishreenin aktivismi kanavoituu poliittiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi amerikanirakilaisen politiikantutkija Yasir Kuotin mukaan vaalit ovat ennen kaikkea kansanäänestys vuoden 2019 mielenosoitusten vaatimuksista.

Protestiliike on kuitenkin hajanainen joukko. Vaaleissa on ehdolla joitakin sen piiristä nousseita ihmisiä ja uusia puolueita, mutta osa mielenosoituksiin osallistuneista ryhmistä on ilmoittanut boikotoivansa vaaleja.

Onkin epävarmaa, missä määrin irakilaiset lähtevät vaaliuurnille. Edellisissä vaaleissa virallinen äänestysprosentti oli 44,5. Sitäkin epäillään ylöspäin väärennetyksi.

Yhdysvaltalaisen Epic-järjestön (Enabling Peace in Iraq) tuoreen raportin mukaan joka kolmas irakilainen aikoi jättää äänestämättä. Kolme kymmenestä äänestäjästä puolestaan oli epävarmoja siitä, mitä puoluetta aikovat äänestää.

Irakilaissyntyisen kansanedustajan Hussein al-Taeen (sd) mielestä protestiliikkeessä on mukana ”valtavan fiksua väkeä”, jotka kykenisivät muuttamaan maata hyvään suuntaan, jos he osaisivat poliittisen pelin. Al-Taee katsookin, että boikotoimalla vaaleja protestiliikkeen edustajat tekevät hallaa omalle asialleen.

”On ymmärrettävää miksi vaaleja halutaan boikotoida. Aikaisemmat vaalit eivät ole tuoneet haluttua vakautta, työpaikkoja tai vaurautta. Mutta vaaleja boikotoimalla saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa jo nyt valtapuolueissa vaikuttava joukko saa mandaatin jatkaa vallassa. Tämä olisi tishreen-liikkeen kannalta vahingollista.”

Identiteettipolitiikan ongelmat

Irakin edustajainhuoneeseen valitaan yhteensä 329 kansanedustajaa. Neljäsosa paikoista on kiintiöity naisille. Lisäksi Irakin erilaisille vähemmistöille on varattu yhteensä yhdeksän paikkaa.

Irakin poliittisessa järjestelmä on pyritty huolehtimaan eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien välisestä valtatasapainosta. Maan presidentiksi on vuodesta 2005 lähtien aina valittu kurdi, pääministeriksi šiia-arabi ja parlamentin puhemieheksi sunniarabi. Sama sektariaaninen jaottelu näkyy myös puoluekentässä.

”Käytännössä jaottelu ei silti ole näin yksiselitteistä, vaan sieltä löytyy monta harmaan sävyä”, toteaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund. 

”Perinteisten ideologioiden jakolinjojen yli tehdään liittoumia. Esimerkiksi šiialaisen Muqtada al-Sadrin johtama ryhmä liittoutui viime vaaleissa Irakin kommunistisen puolueen kanssa. Pohjimmiltaan näissä liittolaisuuksissa on kuitenkin kyse enemmän vaalistrategiasta kuin todellisesta lähentymisestä.”

Hussein al-Taee pitää yhtenä Irakin politiikan isoimpana ongelmana sitä, että maahan ei ole syntynyt kunnollista hallitus–oppositio-asetelmaa.

”Valta on jaettu koalitiolle, ja koalitiot ovat pääasiallisesti kaikki hallituksessa. Se on jättänyt parlamentin kumileimasimen rooliin.”

Tishreen-protestiliike on halunnut luoda jakolinjoista riippumatonta yhteistä irakilaista identiteettiä. Liikkeen vaatimuksiin on kuulunut luopuminen muhasasa-järjestelmästä, jossa eri ryhmittymille on jyvitetty omat paikkansa virkakoneistossa. 

Järjestelmän alkuperäisenä tarkoituksena on ollut taata eri ryhmien tasapuolinen edustus, mutta se on luonut maahan läpeensä korruptoituneen järjestelmän, jossa eri puolueiden edustajat maan hallinnossa huolehtivat ennen kaikkea oman ryhmänsä eduista.

Korruptio vaivaa

Irak on yksi maailman pahimmin korruption riivaamista maista. Epic-järjestön haastattelututkimuksen mukaan korruptio on irakilaisten mielestä ylivoimaisesti suurin ongelma. Sen mainitsi jopa 83 prosenttia vastaajista, kun esimerkiksi huonoja peruspalveluja piti ongelmana 31 prosenttia ja huonoa työllisyys- ja taloustilannetta 37 prosenttia.

”Jos korruptiosta saataisiin edes puolet pois, se tekisi elämästä jo siedettävää”, Hussein al-Taee toteaa.

Al-Taeen mielestä irakilaispoliitikkojen pitäisi keskittyä monipuolistamaan maan taloutta. Maailman siirtyessä vähitellen pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä Irakin kaltaisten öljyvaltioiden talous uhkaa ajautua vakaviin ongelmiin. Nykyisellään yli 90 prosenttia Irakin valtion tuloista on peräisin öljyn viennistä.

Mariette Hägglund arvioi, että vaaliuurnilla irakilaiset tekevät valintansa kuitenkin perusasioiden perusteella: ihmiset haluavat työpaikkoja, palveluja ja hyvinvointia. Tämä taas kytkeytyy haastavalla tavalla korruptioon: Irakissa juuri puolueet saattavat olla se taho, joka tarjoaa monella alueella ihmisille peruspalveluja.

”Toimimalla osana hallintoa puolueet pääsevät käsiksi suureen määrään resursseja, joita ne kohdentavat omille intressiryhmilleen ja näin ylläpitävät omaa asemaansa”, Hägglund sanoo.

”Kun äänestät tiettyä puoluetta, voit miettiä, mitä puolue voi tehdä juuri sinun puolestasi: minkälaisia palveluja se tarjoaa asuinalueellasi, tarjoaako puolue sinulle työpaikan ja niin edelleen.”

Puolitoista askelta eteen, yksi taakse

Irakin vaalilakia on muutettu ja vaalipiirejä uudistettu edellisten vaalien jälkeen. Pyrkimyksenä on ollut parantaa itsenäisten ehdokkaiden mahdollisuuksia tulla valituksi. Mariette Hägglundin mukaan uudistusprosessi on kuitenkin ollut hyvin politisoitunut, ja vanhat puolueet ovat saaneet vaikuttaa hyvin vahvasti vaalipiirien rajaamiseen itselleen edullisesti.

”Muutokset voivat hieman edistää itsenäisten ehdokkaiden mahdollisuuksia, mutta eivät pohjimmiltaan mahdollista oikeaa kilpailua”, Hägglund sanoo.

Myöskään Hussein al-Taee ei odota vaalien tuovan suuria muutoksia. Hän arvelee, että vanhat valtapuolueet onnistuvat jarruttamaan muutosvoimia houkuttelemalla uudistusmielisiä omiin riveihinsä.

”En usko, että tilanne tulee radikaalisti muuttumaan, mutta jonkinlaista positiivista muutosta on odotettavissa. Irakissa otetaan ehkä puolitoista askelta eteenpäin ja yksi askel taaksepäin.”