2010-luvun alussa Myanmarissa – ja sen demokratiakehitystä seuraavissa länsimaissa – elettiin toiveikkaita aikoja.

Myanmaria vuodesta 1962 alkaen hallinnut sotilasjuntta oli ryhtynyt siirtämään maata siviilihallintoon. Opposition toiminta ja mielenosoitukset sallittiin, vaaleja valmisteltiin ja poliittisia vankeja – myös demokratia-aktivisti Aung San Suu Kyi – vapautettiin.

Länsimaissa iloittiin. Palkitakseen hyvän kehityksen ne poistivat Myanmarille asetettuja pakotteita, antoivat velkoja anteeksi ja ohjasivat sille kehitysapua. Maailma.netkin uutisoi vuonna 2014, että Myanmarista oli tulossa yksi Suomen tärkeimmistä kehitysavun vastaanottajamaista.

Nyt maa näyttää olevan taas lähtöruudussa. Viime viikon maanantaina armeija kaappasi taas vallan. Siviilihallinnon edustajat, myös Aung San Suu Kyi, pidätettiin ja hallitus korvattiin entisillä tai nykyisillä kenraaleilla.

Eihän tässä näin pitänyt käydä.

”Kyllä se yllätyksenä tuli. Myanmar oli hitaasti avautumassa, oli merkkejä demokratisoitumisprosessista. En usko, että moni arvasi tämän olevan tulossa”, toteaa maata pitkään seurannut Helsingin yliopiston dosentti Bart Gaens.

Hän työskentelee Ulkopoliittisen instituutin (UPI) Aasian tutkimuksen ryhmässä vanhempana tutkijana.

Jännitteet kärjistyivät

Armeijan mukaan vallankaappauksen syy oli vilppi marraskuun parlamenttivaaleissa, joissa Aung San Suu Kyin puolue NLD sai noin 83 prosenttia äänistä.

Vilpistä ei ole olemassa todisteita, ja vallankaappauksen todelliset syyt ovatkin luultavasti aivan muualla.

Armeijan ja Aung San Suu Kyin välillä on ollut pitkään kahnauksia. Marraskuinen vaalivoitto oli Aung San Suu Kyin NLD-puolueelle jo toinen, sillä se voitti myös Myanmarin ensimmäiset demokraattiset parlamenttivaalit vuonna 2015. Aung San Suu Kyistä tuli tuolloin Myanmarin valtiokansleri, käytännössä maan johtaja.

”Siitä lähtien, kun Aung San Suu Kyi nousi valtaan vuonna 2016, on koko ajan pelätty, koska takaisku tulee. Häntä pidettiin tasapainottavana voimana armeijan ja siviilihallinnon välillä, mutta nyt jännitteet kärjistyivät tavalla, jota kukaan ei toivonut”, toteaa Myanmarin rauhanhankkeen johtava projektipäällikkö Johannes Vierula Suomen Lähetysseurasta.

Armeijalle on jäänyt Myanmarissa paljon valtaa demokratisoitumisesta huolimatta. Sille on esimerkiksi varattu neljännes parlamenttipaikoista sekä sisä-, puolustus- ja rajaministerin paikat. Aung San Suu Kyin tavoitteena on viime vuosina ollut vähentää tätä valtaa, mikä on johtanut kitkaan.

Länsimaat olivat liian optimistisia

Bart Gaensin mukaan yksi taustatekijä viime aikoijen tapahtumissa saattaa olla myös se, että Aung San Suu Kyi on viime vuosina saanut kovaa kritiikkiä länsimaissa. Hän ei ole asettunut puolustamaan Myanmarin syrjittyä rohingya-vähemmistöä, johon armeija kohdisti väkivaltaisia etnisiä puhdistuksia vuonna 2017, vaan on kiistänyt kansainvälisen tuomioistuimen asettamat kansanmurhasyytteet.

”Koska Aung San Suu Kyi on menettänyt suosionsa länsimaiden silmissä, armeija ei ehkä enää tarvinnut häntä oikeuttaakseen valtansa”, Gaens sanoo.

Hän muistuttaa, että armeijalla ei ollut koskaan aikomustakaan tehdä Myanmarista länsimaista demokratiaa vaan pitää valtansa, sillä se uskoo olevansa ainoa, joka pystyy pitämään Myanmarin koossa.

”Sitä on katsottu vähän läpi sormien länsimaissa. Oli ehkä liikaa toiveita siitä, että Myanmarista oli tulossa kuin me, länsimainen demokratia, jota Aung San Suu Kyin läsnäolo jäljitteli”, hän sanoo.

Myös esimerkiksi yhdysvaltalaisen Devex-mediasivuston haastatteleman yhdysvaltalaisen U.S. Army War Collegen professsorin Azeem Ibrahimin mukaan länsimaat ovat olleet Myanmarin demokratiakehityksen suhteen liian optimistisia. Ne alkoivat nähdä Myanmarin kaltaisenaan demokratiana, vaikkei se koskaan oikeastaan ollutkaan sitä.

Yksi tekijä on myös Aung San Suu Kyin oma valtaan tarrautuminen. Kriitikoiden mukaan hän on esimerkiksi yrittänyt hankiutua eroon mahdollisista kilpailijoista oman puolueensa sisällä, analysoi The New York Times -lehti viime viikolla.

Nyt valtapeli saattoi siis mennä liian pitkälle.

Optimismiin oli aluksi syytäkin

Täysin naiiveja länsimaat eivät Myanmarin demokratisoitumisen suhteen ole olleet, sillä alkuvaiheessa optimismiin saattoi olla syytäkin.

Vuosina 2011–2016 Myanmaria hallitsi uudistusmielinen presidentti Thein Shein ja sotilashallinnon tarkoituksena ehkä olikin avata maata, sanoo Lähetysseuran Johannes Vierula.

”Sotilashallinto ei ole monoliitti, vaan senkin sisällä käydään valtataistelua. Tilanne muuttui, kun NLD voitti ensimmäiset vaalit. Silloin armeijan sisällä herättiin siihen, että tarvitaan kovempi linja ja Aung San Suu Kyistä on saatava tiukempi ote, jotta hän ei vie kaikkea armeijan valtaa”, hän muistuttaa.

Se, miksi vallankaappaus tapahtui juuri nyt, saattaa liittyä myös armeijan sisäisiin asioihin. Vallan kaapanneen kovan linjan kenraalin Min Aung Hlaingin oli määrä jäädä tulevana keväänä eläkkeelle. Tarrautumalla valtaan hän pystyy varmistamaan omien intressiensä toteutumisen tulevaisuudessakin.

”Nykyisen perustuslain mukaan presidentti päättää armeijan seuraavan ylijohtajan. Kenraali saattoi nähdä, että nyt oli oikea hetki ottaa valta, sillä nyt hän pääsee päättämään, kuka on hänen seuraajansa”, Vierula sanoo.

Demokratian maku jää mieleen

Vallankaappauksesta on vasta reilu viikko, eikä vielä tiedetä, onko Myanmarin demokratisoitumisprosessi nyt kokonaan tuhoutunut.

Tuskin, sillä kymmenen viime vuoden aikana on saavutettu paljon: maassa on järjestetty kahdet onnistuneet vaalit, kansalaisyhteiskunta on vahvistunut ja lisääntynyt netin, kännykän ja somen käyttö on parantanut kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia.

”Ihmiset ovat ainakin päässeet maistamaan demokratiaa. Aiemmin heillä ei ollut käsitystä siitä, mitä demokratia voisi olla”, Vierula pohtii.

Osittain se ehkä näkyy siinä, että viime päivinä kaduilla on nähty kymmenien tuhansien ihmisten protesteja. Se saattaa olla merkki siitä, että kymmenen vuoden ajan demokratiasta nauttineet kansalaiset eivät anna periksi. Pelkona on kuitenkin armeijan väkivaltainen reaktio, josta on jo saatu esimakua.

Esimerkiksi rauhanprosessi on nyt joka tapauksessa vaarassa. Maassa on ollut vuosikymmenet käynnissä useita konflikteja etnisten ryhmien ja armeijan välissä. Viime vuosina niitä on soviteltu poliittisessa dialogiprosessissa sekä tulitaukoneuvotteluissa.

”Poliittisessa prosessissa tuskin päästään eteenpäin, sillä aseelliset ryhmät eivät todennäköisesti ole halukkaita neuvottelemaan pelkästään juntan kanssa vaan haluaisivat NLD:n mukaan. Tulitaukoneuvotteluissa sen sijaan parhaassa tapauksessa saatetaan edetä, sillä armeija on lausunnoissaan korostanut haluavansa rauhanprosessin jatkuvan”, Vierula arvelee.

Vierula on vetänyt vuodesta 2017 alkaen rauhanhanketta, jossa Myanmarin lukuisia aseellisia etnisiä ryhmiä tuetaan hallituksen kanssa käytävissä rauhanneuvotteluissa.

Myanmaria ei saa eristää

Länsimaat ovat tuominneet Myanmarin vallankaappauksen, ja nyt ne joutuvat pohtimaan myös kehitysavun kohtaloa. Esimerkiksi Suomi antoi Myanmarille tukea vuonna 2019 yhteensä 12,4 miljoonaa euroa, ja Myanmar oli viidenneksi suurin Suomen avun vastaanottajamaa. Lähes koko tuki on kuitenkin kanavoitu YK:n ja kansalaisjärjestöjen kautta, ei suoraan hallinnolle.

Devexin mukaan Iso-Britannia on jo ilmoittanut avun uudelleen arvioimisesta ja Yhdysvallat todennäköisesti tekee samoin. Suomi ei ole tehnyt vielä päätöksiä vaan keskustelee muiden samanmielisten maiden kanssa avunantajien yhteisestä linjasta, kertoo tarkastaja Tiina Vaivio ulkoministeriön eteläisen Aasian yksiköstä.

UPI:n tutkijan Bart Gaensin mukaan Myanmarille todennäköisesti asetetaan kenraaleihin kohdistettuja pakotteita. Kehitysapua on hänen mukaansa kuitenkin tärkeää jatkaa.

”On tärkeää, ettei Myanmaria eristetä, koska sillä tulee olemaan vain kielteisiä seurauksia. Jos maa eristetään, Kiinan läsnäolo Myanmarissa vahvistuu, koska sille sopii kyllä yhteistyö kenraalin kanssa. Jonkinlainen dialogiprosessi täytyy pitää käynnissä”, hän sanoo.