(IPS) -- Kaakkois-Brasilian Atafonan rantakaupungissa ilmastonmuutoksen kiihdyttämä rannikon rapautuminen on tuhonnut jo yli 500 taloa. Enimmäkseen naisten johtamat joukkoliikkeet taistelevat meren etenemistä vastaan ja samalla etsivät vaihtoehtoisia toimeentulomuotoja.

São João da Barran kuntaan kuuluvalla Atafonalla on pikkukaupunkina oma erityisluonteensa. Sen asukaskunta koostuu kalastajaperheistä ja lähistön suurten kaupunkien keskiluokkaisista tulokkaista, jotka ovat rakentaneet sinne loma-asuntonsa.

Rio de Janeirossa, 300 kilometrin päässä asunut Sonia Ferreira rakennutti talon Atafonaan rannan läheisyyteen vuonna 1980, ja vuonna 1997 hän muutti sinne pysyvästi. 

Sittemmin eroosio on nielaissut kolme korttelia, jotka aiemmin seisoivat hänen talonsa ja Atlantin välissä.

Vuonna 2008 Ferreira näki kodistaan, kuinka kaupungin korkein rakennus sortui. Tien toisella puolella sijainneessa nelikerroksisessa talossa oli supermarket, leipomo ja hotelli. Ferreira pelkäsi, että meren seuraava uhri olisi hänen talonsa, mutta Atlantti armahti häntä vielä yhdentoista vuoden ajan.

”Lähden vasta, kun muuri taloni ympärillä sortuu”, Ferreira vastusteli perhettään, joka painosti häntä muuttamaan turvallisempaan paikkaan.

Vuonna 2019 meri alkoi jälleen ahmia maata. 

”Ensimmäinen muurin osa murtui. Laitoin takapihan pikkutalon asuttavaan kuntoon ja muutin sinne, mutta pidin isomman talon kalustettuna vuoteen 2022 asti. Silloin vesi ylsi taloon asti ja sen lattia sortui. Meri ei hyökkää rakennusten kimppuun väkevinä aaltoina, vaan hiljalleen rapauttaa hiekkaista maaperää, tunkeutuu talojen alle ja vie sieltä hiekan. Lopulta talo jää keikkumaan ilmaan tukipilariensa varaan”, Ferreira kuvailee.

Vuoden 2022 lopulla Sonia Ferreira päätti purkaa ison talonsa nähtyään suojamuurin hajoavan palasiksi. Hiekka valtasi takapihan pikkutalon ja hän joutui muuttamaan tyttärensä luo. 

Ferreiran, 79, aviomies on kuollut ja kaksi muuta lasta elävät ulkomailla.

Ilmastoepäoikeudenmukaisuuden uhrit

Nykyään Sonia Ferreira kanavoi kotiseuturakkautensa yhdistystoimintaan. Hän toimii SOS Atafona -yhdistyksen johtajana. Naiset muodostavat enemmistön yhdistyksen noin 200 aktiivista, jotka väittelevät viranomaisten kanssa ja lobbaavat meren etenemistä estävien ratkaisujen puolesta.

”Kalastajat ovat kärsineet kovimman kolauksen”, Ferreira sanoo. Lomailijoilla on kotinsa toisaalla, joten heidän on täytynyt vain vaihtaa lomanviettopaikkaansa.

Atafonan alkuperäiset asukkaat ovat ilmastoepäoikeudenmukaisuuden pääuhreja. Nouseva meri ja koillistuulten voimistuminen ei ole ainoastaan tuhonnut heidän talojaan, vaan myös kiihdyttänyt Paraíba do Sul -joen suun liettymistä ja heikentänyt alueen taloutta. Jokisuun madaltuminen rajoittaa kalastusalusten pääsyä kalastussatamaan, ja siitä syystä isommat alukset mieluiten vievät saaliinsa helpommin saavutettaviin satamiin Atafonan etelä- ja pohjoispuolella.

São João da Barran kalastajien yhdistyksen johtaja Elialdo Meirelles arvioi, että Paraíba do Sulin jokisuiston Convivencia-saaressa noin 400 kalastajaperhettä on menettänyt kotinsa. Valtio tarjosi uudet talot vain 200 perheelle, ja muut ovat lähteneet muualle tai asuneet asumistuen avulla vuokralla.

Meirelles uskoo, että koko alueella mereen on vajonnut paljon enemmän kuin kaupunginhallituksen arvioimat 500 taloa. Hänen mukaansa eroosio on alkanut jo ennen 1960-lukua eli aikaisemmin kuin tutkijat ovat päätelleet.

”Synnyin vuonna 1960 Convivencia-saaressa, jossa myös isäni ja isoisäni olivat syntyneet. Isäni menetti siellä kaksi taloa, minä samoin ja veljistäni kaksi menetti kumpikin yhden. Koillistuuli oli syypää”, Meirelles kertoo.

Vuonna 1976 viranomaiset alkoivat siirtää siirtokuntalaisia saarelta, ja viimeiset lähtivät 1990-luvulla. Sitten jokisuun toisen saaren, Pontalin, yhteisön talot alkoivat vajota. Kun saari lopulta katosi kokonaan, manneralue menetti tuulensuojan.

Ilmastonmuutos pahentaa

”Ilmastonmuutos epäilemättä pahensi useiden muiden tekijöiden käynnistämää ongelmaa. Ihmisen toiminta etenkin heikensi joen virtausta”, Eduardo Bulhões sanoo. 

Hän on Fluminensen yliopiston professori ja merimaantieteilijä.

Paraíba do Sul -joki halkoo Rio de Janeiron osavaltiota ja virtailee 1 137 kilometriä läpi runsasväkisten seutujen. Joen vettä hyödyntävät kaupungit, teollisuuslaitokset ja vesivoimalaitokset. Kun joen virtaama on hyödyntämisen seurauksena heikentynyt, se ei enää kuljeta sedimenttiä jokisuulle suojaksi merta vastaan.

Sedimenttimuurin madaltumisen vuoksi meri on päässyt entistä vapaammin etenemään ylävirtaan ja suolannut kilometreittäin pintavesiä. Kunnan makean veden varannot ovat kärsineet. Voimistuneet koillistuulet työntävät maalle merivettä, joka rapauttaa rakennuksia. Tuulten kuljettama rantahiekka uhkaa peittää rantatiet ja täyttää talot.

”Eroosion aiheuttamat rakennusten sortumiset johtuvat myös siitä, että talot on rakennettu hiekkadyynien päälle”, Bulhões selittää.

Naiset ajattelevat tulevaisuutta

Alueeseen vaikuttavat myös rannikkovesien öljynporaukset. Valtiollinen öljy-yhtiö Petrobras rahoittaa Pohjois-Fluminensen valtionyliopiston Pescarte-ympäristökoulutusprojektia, jolla pyritään lieventämään ja kompensoimaan porausten vaikutuksia. Projekti keskittyy eniten kärsineeseen toimintaan eli kalastukseen, ja sen osallistujista ylivoimainen enemmistö on naisia.

Projektin keskeinen tavoite on pienimuotoista kalastusta harjoittavien kalastajien ja heidän perheidensä järjestäytyminen. Lisäksi tähdätään heidän tulojensa kasvattamiseen monipuolistamalla kalojen hyödyntämistä ja tarjoamalla entistä parempaa pääsyä markkinoille ja osuuskuntiin.

Atafonalainen Fernanda Pires osallistuu Pescarteen, ja lisäksi hän johtaa äitinsä vuonna 2006 perustamaa Arte Peixe -osuuskuntaa, joka valmistaa kahdeksaa erilaista kala- ja katkarapuvälipalaa. Osuuskunnassa on 20 jäsentä, kaikki naisia. Voitot eivät ole suuria, mutta ne täydentävät muista töistä saatavia tuloja. Pires itsekin on kunnan työntekijä.

”Naisten johtava rooli Atafonan ongelmien selättämisessä johtuu kenties siitä, että he opiskelevat miehiä enemmän ja heillä on suurempi huoli huomisesta sekä vahvempi yhteisöllisyyden tunne”, Bulhões arvelee.

Miehet viettävät yhä enemmän aikaa merellä ja ovat enimmäkseen poissa kaupungista. Kaupungissa naiset huolehtivat kalan käsittelystä ja kaupasta ja keskittyvät enemmän sekä kalastuselinkeinon että oman elämänsä tulevaisuuteen.