Keväällä 2021 Sri Lankan presidentti Gotabaya Rajapaksa määräsi, että koko maa siirtyy luomuviljelykseen. Synteettisten lannoitteiden ja hyönteismyrkkyjen maahantuonti kiellettiin, ja siirtymä oli määrä toteuttaa lähes yhdessä yössä. 

Vain puoli vuotta myöhemmin srilankalaiset viljelijät kapinoivat kaduilla ja kotimainen riisin tuotanto oli vähentynyt 20 prosenttia. 

Kesällä 2022 noin 300 000 mielenosoittajaa valtasi presidentti Rajapaksan kodin ja sytytti pääministerin talon tuleen. Presidentti joutui eroamaan ja poistumaan maasta, ja lopulta myös lannoitteiden tuontikieltoa höllennettiin.

Syyt Sri Lankan kriisiin olivat luomuvallankumousta moninaisemmat, mutta sen myötä luomua syystä tai toisesta vastustavat pääsivät toteamaan: mitä minä sanoin. 

Esimerkiksi viime vuoden elokuussa Jarkko Tontti kutsui kokoomuksen verkkolehti Verkkouutisissa luomua ”homeopaattiseksi taikauskoksi”, johon maailmalla ei ole varaa.  

”Minä ajattelen, että mikä tahansa muutos näin nopealla aikataululla olisi johtanut samoihin tuloksiin,” kommentoi laboratoriopäällikkö Laura Forsman Helsingin yliopistosta.

”Jos olisi vaikkapa sanottu, että nyt koko maa siirtyy hetkessä tuottamaan geenimuunneltua maissia tai uudenlaista laboratorioproteiinia, lopputulos olisi ollut aivan sama.”

Globaalit riippuvuudet ongelmana

Sri Lanka on kuitenkin hyvä esimerkki globaalin ruokajärjestelmän ongelmista.  

Ruokaa tuotetaan väärissä paikoissa, liian yksipuolisesti, ja liian paljon globaalista tuotannosta päätyy hävikkiin. Ukrainan sodan kaltaiset katastrofit horjuttavat ruokaturvaa Afrikassa asti. Kahvin ja teen kaltaisia hyödykkeitä tuotetaan monokulttuureina pienellä alueella etelässä, ja varsinkin kahvin vaikutus monimuotoisuuteen on kielteinen. 

Vientikasvit vievät viljelypinta-alaa sellaiselta tuotannolta, jota voitaisiin käyttää paikallisen väestön ruokkimiseen. Kemiallisten lannoitteiden tuonti ja viljelijöille maksettavat tuet ovat suuri lovi monen valtion budjetissa – myös Sri Lankassa.

Ruoan tehotuotanto ja kuljetus aiheuttavat suuren osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä, ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat tulvat, kuivuus ja muut sään ääri-ilmiöt vaikeuttavat ruoan tuotantoa. Se puolestaan kärjistää nälkäongelmia etenkin globaalissa etelässä. Ruokapula on nyt globaalissa etelässä pahempi kuin vuosikausiin.

Ideologinen siirtymä

Sri Lankan luomuvallankumouksen taustalla vaikutti presidentti Rajapaksan valtaan nostanut Viyathmaga-kansanliike. Rajapaksan nimittämä maatalousministeri perusti komiteoita, joiden tarkoitus oli toimia neuvonantajina luomusiirtymän toteutuksessa. 

Perinteisiä maatalousasiantuntijoita ei otettu jäseniksi. Sen sijaan joukossa oli muun muassa lääketieteellisen seuran johtaja, jonka mukaan kemialliset lannoitteet aiheuttivat srilankalaisväestössä vakavia terveyshaittoja. Väitettä ei ole pystytty yksiselitteisesti todistamaan.

Sri Lankan oli määrä siirtyä tuottamaan omavaraisesti luonnonmukaista lannoitetta ja luoda noin kaksi miljoonaa puutarhaa, joissa kasvatettaisiin ruokaa paikallisten tarpeisiin. Tuontilannoitteiden hinnat alkoivat nousta vuonna 2020, mikä ehkä vaikutti siirtymän hätäiseen toimeenpanoon.

“Minusta vaikuttaa siltä, että Sri Lankassa oli oikeansuuntaisia periaatteita, mutta toteutus meni pahasti pieleen,” Forsman kommentoi.

Sinänsä ajatus tuontilannoitteista luopumisesta ja oman lannoitetuotannon lisäämisestä on järkeenkäypä kehittyvien maiden ruokaturvan ja omavaraisuuden kannalta. Fakta kuitenkin on, että synteettiset lannoitusaineet tuottavat nopeammin kasvavia satoja, eikä Sri Lankassa annettu viljelijöille riittävästi aikaa siirtymän toteuttamiseen.

Sri Lankassa tee on maan merkittävimpiä vientituotteita. Sen viljely on vaurastuttanut maata ja luonut työpaikkoja. Kun kemiallisista lannoitteista yhtäkkiä luovuttiin, teen satomäärät laskivat kerralla dramaattisesti.

YK:n maatalousjärjestö FAO:n raportissa (pdf) todetaan, että Sri Lankan tuotantovaikeudet tuntuivat maailmanlaajuisesti teen hinnassa vuonna 2022, mutta maa on edelleen maailman suurimpia teen viejiä Kiinan, Intian ja Kenian ohella. 

Hajautettu tuotanto päämääränä

Maailman ruokajärjestelmän muuttamiseksi ei ole olemassa valmiita ratkaisumalleja, mutta yksi tärkeä askel voi olla siirtymä globaalista ruuantuotannosta kohti paikallista.

”Jos Sri Lankassa valtaosa valtion omasta maa-alasta käytetään teen tuotantoon, voi miettiä, voitaisiinko sama viljelymaa käyttää paikallisen väestön ruokkimiseen. Tämä on tieteellisen tutkimuksen tarjoama suuri linja: globaaleista riippuvuuksista pitäisi päästä kohti lokalisoitua, vähemmän keskittynyttä tuotantoa,” Forsman sanoo.

Paikallisissa ruokajärjestelmissä olisi helpompi suunnitella ravinnekierto ja monipuolistaa viljelylajikkeita. Yksipuolinen maankäyttö on ongelma niin ilmaston, biodiversiteetin kuin yhä enemmän ruokaturvankin näkökulmasta.

Lyhyesti: tavan tuottaa ja kuluttaa ruokaa on muututtava myös meillä pohjoisessa, jotta globaali nälkäongelma saataisiin kuriin.

Laura Forsman vetää Helsingin yliopiston johtamaa Food SystemiCity -ohjelmaa, joka muun muassa edistää vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja paikallisen ruoantuotannon lisäämiseksi. 

”Kestävä järjestelmä voisi yhdistää vaikkapa urbaania viljelyä, kuten kattopuutarhoja, sekä tiiviimpiä linkkejä lähituotantoon ja sitä suoraan palveleviin tuotantolaitoksiin. Ruokaa pitäisi saada kätevämmin suoraan tuottajilta kuluttajille, ilman useita välikäsiä.”

Toimivien liiketoimintamallien ohella tarvittaisiin myös poliittista ohjausta, mutta haasteena ovat ruokabisneksen lobbauskoneistot. Myös kuluttajien tottumukset on pakko ottaa huomioon. 

”Kumppanuusmaatalous on yksi jo nyt käytössä oleva liiketoimintamalli, mutta se ei kovin helposti taivu laajaan käyttöön. Se usein vaatii ruoan ostajalta sellaista sitoutumista, johon keskiverto vähittäiskauppaan tottunut kuluttaja ei välttämättä ole valmis.”

Kumppanuusmaatalous on malli, jossa kuluttajat ja tuottajat ovat kiinteästi tekemisissä keskenään ja ruoka siirtyy suoraan pelloilta asiakkaille. Yleensä malli toimii niin, että kuluttajat sitoutuvat etukäteen ostamaan tuottajan tuotteita koko satokauden ajaksi.  

Pelastaako laboratorioproteiini?

Toimittaja George Monbiot kirjoitti marraskuussa 2022 The Guardian -lehdessä, että poliittisin päätöksin ilmastotoimet eivät etene tarpeeksi nopeasti, ja että laboratoriossa fermentoimalla tuotettu proteiini voi sentään vielä pelastaa meidät. Uudenlaiset teknologiat vapauttaisivat maankäyttösektoria ruoantuotannosta ja sen aiheuttamista päästöistä. 

”Mietin itse, miksi kukaan ei kysy, haluammeko me syödä tällaisia ruokia. En keksi ruoan lisäksi kovin montaa hyödykettä, jossa tottumuksella olisi yhtä suuri merkitys. Minun on vaikea uskoa, että ihmiset yhtäkkiä päästäisivät irti mieltymyksistään niin, ettei heidän enää ikinä tekisi mieli tuoretta vihannesta tai hedelmää,” sanoo Forsman.

Hyönteisten syömiselläkään ei ole pohjoisessa perinteitä, joten hyönteisbuumi ei täällä jäänyt kovin pitkäikäiseksi.

Forsman ajattelee, että laboratoriossa tuotetuilla proteiineilla voi olla suuri merkitys paikoissa, joissa nähdään nälkää. Esimerkkinä käy suomalainen Solar Foods, jonka menetelmällä pystytään tuottamaan proteiinijauhetta pelkän sähkön ja ilman avulla – siis vaikkapa keskellä hiekka-aavikkoa.

”Mutta minun on hirveän vaikea nähdä, että kuluttajat pitäisivät näitä tuotteita luksuksena. Todennäköisemmin niitä syövät tulevaisuudessa ihmiset, joilla ei ole varaa aitoon asiaan.” 

Kaikki vaihtoehdot harkintaan

Maailmanlaajuinen luomuvallankumous ei sekään välttämättä olisi paras mahdollinen vaihtoehto, vaikka luomulla paikkansa kestävässä ruokajärjestelmässä onkin, Forsman toteaa. Tuotannon tulee olla kestävää myös sosiaalisesti, eikä se saa matalien satojen vuoksi syöstä viljelijöitä ahdinkoon.

”Ehkä ei ole pakko mennä äärimmäisyyksiin. Voimme myös kehittää edelleen tapoja, joilla valtavirran viljelymenetelmiä saataisiin kestävämmiksi.”

Forsmanin mukaan nyt tulisi ajatella käytännöllisesti esimerkiksi geenimuuntelun mahdollisuuksia.

”Asiasta on kuitenkin vaikea keskustella, sillä geeniteknologiaan liittyy paljon negatiivisia mielikuvia, joista osa ei perustu tosiasioihin. Ylipäänsä mielikuvilla on ruokakysymyksissä suuri merkitys, ja nähdäkseni ruoka-alan innovointia pitäisi tehdä myös viestinnässä.”