Ulkar Aghayeva, 28, osallistui elokuussa 2019 Tutkijaliiton kesäkouluun, jonka otsikko oli ”Ajattelun dekolonisaatio”, ja järkyttyi.

”Osa valtaväestöön kuuluvista puhujista ei lainkaan tiennyt, mistä he puhuivat. He eivät tiedostaneet etuoikeutettua asemaansa yhteiskunnan valtarakenteissa, mutta puhuivat niistä – rasismista, dekolonisaatiosta, antirasismista – kuin olisivat asiantuntijoita. Silloin ajattelin, että MakeSomeNoise voisi olla hyvä paikka aloittaa näistä ongelmista puhuminen.”

MakeSomeNoise perustettiin vuonna 2016 osana Maahanmuuttajanuorten Helsinki -kehittämisprojektia. Se on puhujafoorumi, jossa maahanmuuttajataustaiset nuoret puhuvat itse heitä koskevista asioita.

”MakeSomeNoise on kehitetty tilanteeseen, jossa maahanmuuttajataustaisten nuorten asioista puhuvat kantasuomalaiset keski-ikäiset ihmiset keskenään nuorten ohitse ja yli, ja tähän haluttiin muutosta”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Irma Sippola.

Nyt Aghayeva on yksi noin paristakymmenestä nuoresta, jotka käyvät erilaisissa tilaisuuksissa puhumassa tärkeiksi kokemistaan asioista sekä aiheista, joista heillä on asiantuntemusta.

Ysin keskiarvo ei riitä

MakeSomeNoisessa on mukana taustaltaan hyvin erilaisia nuoria, Sippola kertoo. Osa opiskelee, osa käy töissä, joillekin uskonto on tärkeää, toisille ei lainkaan. Osa on ollut mukana alusta asti ja toiset, kuten Aghayeva, ovat tulleet mukaan myöhemmin.

Nyt ryhmään on liittynyt myös kaksi romaninuorta.

”He olivat kuuntelemassa tilaisuuttamme ja totesivat, että heidän kohtaamansa asiat ovat hyvin samanlaisia”, Sippola sanoo.

Millaisia asioita ne sitten ovat?

”Maahanmuuttajataustaisia nuoria ei nähdä yhtä kyvykkäinä kuin kantasuomalaiset nuoret. Se voi olla tiedostamatontakin, mutta helposti ajatellaan, että jos esimerkiksi käyttää huivia tai on tummaihoinen, sillä on joku yhteys osaamiseen tai motivaatioon.”

Tilanne on vähän sama kuin naisten kohdalla aiemmin, Sippola vertaa. Naisten on pitänyt tehdä kaksin verroin töitä saavuttaakseen saman aseman työelämässä kuin miehet.

Tästä on kokemusta myös Aghayevalla. Hän sanoo hakeneensa yhtenä kesänä neljääsataa kesätyöpaikkaa ja päässeensä vain yhteen työhaastatteluun. Sekin työ jäi saamatta, sillä haastattelijan mukaan Aghayeva oli ylikoulutettu hakemaansa siivoojan tehtävään.

Aghayeva oli 16-vuotias ja vasta menossa luonnontiedelukioon.

”Yläasteella haaveilin lääkärin ammatista, mutta opinto-ohjaajan mukaan arvosanani eivät riittäneet. Hän suositteli minulle lähihoitajakoulutusta.”

Aghayevan keskiarvo oli 9,3.

”Syrjintä, mikroagressiot ja myös rasismi ovat olleet arjessani läsnä ala-asteelta yliopistoon asti. Joudun joka päivä taistelemaan niitä vastaan ja samalla pitämään kuitenkin omaa arvokkuutta yllä, ja se on välillä hyvin vaikeaa.”

Nuori ennemmin kuin maahanmuuttaja

Sippolan mukaan ennen koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia MakeSomeNoisen nuorille tuli viikoittain puhujapyyntöjä. Tietoa puhujafoorumista ovat levittäneet muun muassa tilaisuudet, joissa on käytetty niin sanottua kuuntelevan dialogin menetelmää.

Siinä nuori puhuu itse valitsemastaan aiheesta, ja kommentoijaksi on pyydetty korkeassa asemassa yhteiskunnassa tai liike-elämässä oleva ihminen, jolle puheen sisältöä ei ole paljastettu etukäteen.

”Voidakseen kommentoida on kuunneltava tarkkaan, mitä nuori puhuu.”

MakeSomeNoisen nuoret ovat saaneet koulutusta muun muassa esiintymiseen ja äänenkäyttöön. Isojen esiintymistilaisuuksien lisäksi he käyvät puhumassa niin päiväkodeissa, kouluissa kuin nuorten tapahtumissa.

Sippolan mukaan palaute on ollut innostunutta ja jokainen esiintyminen on tuonut lisää puhujapyyntöjä.

”Tarve tällaiselle on ilmeinen. Mukana olevat nuoret ovat valtavan taitavia ja kunnianhimoisia, he ovat niitä jotka kyllä pärjäävät. Mutta paljon töitä he ovat joutuneet sen eteen tekemään.”

Nyt MakeSomeNoisea ollaan laajentamassa Helsingistä muualle Suomeen. Sippolan mukaan Helsingissä asenteet maahanmuuttajataustaisia kohtaan ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan, mutta työtä on edelleen paljon.

”Vieläkin on jopa oppilaitoksia, joissa lähdetään ’tutustumaan maahanmuuttajiin’, mennään katsomaan ’heidän ruokakauppojaan’ ja ottamaan niistä kuvia”, Sippola sanoo.

Nuorille keskeisin identiteettiä määrittävä tekijä on kuitenkin nuoruus, ei vanhempien kulttuuri tai maa, jossa he ovat ehkä syntyneet, hän korostaa.

”Nuoret odottavat, koska saavat riisua maahanmuuttajan viitan pois. Suomalaisuuden käsite on kovasti omistettu, mutta Helsinki-identiteetti on jo helpompi. Helsinkiläisenä ei tarvitse niin vahvasti olla joko kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, täällä voi olla monenlainen.”

Asiantuntijoita, ei kokemusasiantuntijoita

Aghayeva on yksi niistä pärjäävistä nuorista, joka on tehnyt paljon töitä saavutustensa eteen. Tällä hetkellä hän työskentelee harjoittelijana Euroopan parlamentissa Brysselissä Heidi Hautalan (vihr/EFA) avustajana ja tekee Åbo Akademissa maisterintutkintoa sosiaalisesta syrjäytymisestä.

MakeSomeNoisen lisäksi hän toimii Global Dignity Girls & Boys -järjestön puheenjohtajana ja feministisen ja antirasistisen Fem-R-järjestön hallituksessa.

Aghayevan perhe muutti Suomeen Azerbaidžanista, kun hän oli kahdeksanvuotias. Alueen ihmisoikeustilanteen seuraaminen on nyt osa hänen työtään Brysselissä.

MakeSomeNoisen tilaisuuksissa hän on puhunut muun muassa ongelmista, joita seuraa, kun läntistä demokratiamallia yritetään sellaisenaan viedä etelän maihin ymmärtämättä niiden kulttuureja.

Irma Sippola korostaa, että MakeSomeNoisen nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita, jotka puhuvat vain siitä millaista on olla ”maahanmuuttajanuori”, vaan asiantuntijoita omilla aloillaan ja itseään koskevissa asioissa.

Aghayeva haluaa lopuksi välittää viestin ”henkilöille, jotka ovat vaikeassa tilanteessa eivätkä saa vertaistukea”.

”Kehotan heitä rohkeasti pyytämään apua, vaikka koulu- tai työpaikkojen hakemiseen tai cv:n kirjoittamiseen, joko minulta tai joltain muulta. Kaikilla sosiaalisen median alustoilla – Instagramissa, Snapchatissa, Facebookissa, Twitterissä, jopa Tiktokissa – on meitä, jotka olemme kokeneet syrjintää ja joita on toiseutettu, mutta jotka olemme siitä huolimatta sinnikkäästi jatkaneet eteenpäin.”

OIKAISU 2.4: Irma Sippolan titteli on projektipäällikkö, ei koordinaattori.