Maanpaossa asuvien tiibetiläisten perinteet haurastuvat

Maanpaossa elävien tiibetiläisten on yhä hankalampaa vaalia perinteitään globalisaation ja uuden asuinmaansa elämäntavan paineessa.

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai lama tukijoineen joutui lähtemään maanpakoon lähes puoli vuosisataa sitten, kun Tiibetin vuonna 1950 miehittänyt Kiina kukisti verisesti tiibetiläisten kansannousun yhdeksän vuotta myöhemmin.

Vuosikymmenten kuluessa moni maanpaossa oleva on huomannut, kuinka side tiibetiläiseen elämäntapaan ja uskonnolliseen perinteeseen haurastuu vääjäämättä.

Maanpaossa elävät tiibetiläiset välttyivät Kiinan kulttuurivallankumoukselta, jonka aikana Tiibetin sorto ja perinteiden tukahduttaminen olivat pahimmillaan.

Pakolaisten elämäntapa on kuitenkin jäänyt muunlaisten paineiden puristuksiin.

Uuden kotimaan kulttuuri on vähitellen kietonut tiibetiläiset ystävälliseen mutta vieraaseen syleilyynsä. Viime vuosina globalisaatio on alkanut omalla tavallaan etäännyttää nuoria tiibetiläisiä juuriltaan.

Nykyisin maanpaossa asuu yli 130 000 tiibetiläistä, heistä noin satatuhatta Intiassa ja 25 000 Nepalissa.

"Emme vastusta kaikkea uutta, mutta olemme huolissamme siitä vieraantumisesta, johon nykyisenkaltainen kehitys voi johtaa", sanoo Kunchok Tsundue, joka työskentelee Tiibetin maanpakolaishallituksen palveluksessa Dharamsalassa Intiassa.

Nykyisin yhä useammat tiibetiläiset nuoret lähtevät Intiasta opintojen tai työmahdollisuuksien perään Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Eurooppaan. Tsundue nimittää ilmiötä tiibetiläisten toiseksi maanpaoksi.

Hän sanoo, että nuorten kiinnostus ajaa Tiibetin asiaa näyttää olevan hiipumassa. Moni ulkomailla opiskellut ei aiemmasta poiketen enää palaa Intiaan. Muuttajien yhteys omaan taustaan ja kulttuuriin haalistuu entisestään.

"Monessa mielessä globalisaatio on nykyisin kaikkein tuhoisinta tiibetiläisten asialle", Tsundue sanoo.

Tavalliset perheet jakavat tiibetiläisten johtajien huolen.

Tsetin Norbhu pakeni vanhempiensa kanssa Darjeelingiin Intiaan 50-luvulla ja on nykyisin itse kahden lapsen äiti. Tytär opiskelee hammaslääkäriksi, poika puolestaan käy vielä koulua.

Norbhu sanoo, ettei lasten tiibetinkielen taitoa ole ollut uudessa asuinmaassa helppo vaalia. "Olen joutunut ponnistelemaan jo sen eteen, jotta lapset oppisivat edes puhumaan tiibetiä. Lukeminen ja kirjoittaminen on ollut vieläkin työläämpää", Norbhu sanoo.

Perhe ei juurikaan puhu kotona tiibetiä, vaan enimmäkseen nepalia, joka on Himalajan alueen puhutuin kieli. Työelämässä Norbhu ja hänen puolisonsa käyttävät hindiä ja englantia.

Molemmat työskentelevät lentokentällä lentoyhtiö Air Indian palveluksessa.

"Suurin osa toisen ja kolmannen polven tiibetiläisistä tuntee vain nykyisen asuinmaansa kulttuurin. Täällä Intiassa nuoret kuuntelevat intialaista popmusiikkia ja katsovat intialaisia elokuvia", Norbhu sanoo.

Perheet laittavat lapsensa usein mieluummin intialaiseen kuin tiibetiläiseen kouluun käytännön syistä.

"Kyse ei ole siitä, etteikö tiibetiläisiä kouluja olisi. Perheet valitsevat kuitenkin intialaisen koulun, koska arvioivat sen olevan hyödyllisintä lapsensa tulevaisuutta ajatellen", sanoo Youdon Aukatsang, joka palasi Intiaan opiskeltuaan Yhdysvalloissa stipendiaattina.

Aukatsang on hänkin sitä mieltä, etteivät nuoret aja Tiibetin asiaa yhtä tarmokkaasti kuin vanhempansa. Syynä tähän on hänen mielestään se, että nuoriin kohdistuu yhä enemmän paineita menestyä opinnoissa ja työelämässä.

"Sisimmässämme olemme kuitenkin yhä tiibetiläisiä", hän sanoo.

(Inter Press Service)