Perjantaina marraskuun 13. päivänä Marokko hyökkäsi länsisaharalaisia mielenosoittajia vastaan Guergueratissa Marokon miehittämän Länsi-Saharan ja Mauritanian rajalla.

Protestoijat olivat sulkeneet tien, joka johtaa Marokosta miehitetyn Länsi-Saharan läpi ja itsenäisyysliike Polisariolle kuuluvan kaistaleen poikki Mauritaniaan. Parisataa rekkaa oli jumissa rajalla.

Parin päivän päästä hyökkäyksestä Marokon armeija ilmoitti hajottaneensa protestileirin ja avanneensa tien. Polisario julisti, että Marokko on rikkonut vuonna 1991 solmittua aseleposopimusta ja ettei se niin ollen ole enää voimassa.

Länsi-Saharan vuosikymmeniä kestäneen jäätyneen konfliktin on siksi pelätty viime viikkoina leimahtavan sodaksi.

”Marokko avasi Guergueratin maantien vasta muutama vuosi sitten. Tietä ei ollut, kun rauhansopimus solmittiin. Niinpä joukko sahraweja, pääosin naisia, meni sulkemaan sen”, Polisarion Suomen edustaja Baida Embarec Rahal sanoo.

Marokon miehittämiä ja Polisarion hallussa olevia alueita erottaa toisistaan Marokon rakentama 2 700 kilometrin mittainen, raskaasti miinoitettu muuri. Guergueratin maantietä varten Marokko on puhkaissut muuriin aukon, josta marokkolaiset rekat nyt kuljettavat tavaraa Polisarion hallussa olevan alueen läpi Mauritaniaan ja etelämmäs Afrikkaan.

Marokko pitää kaistaletta ei-kenenkään maana, Polisario katsoo Marokon tunkeutuneen omalle alueelleen.

”Maantie on muuttanut status quota Marokon hyväksi. Nykytilanteesta ja rauhansopimuksesta hyötyy vain Marokko, meille siitä ei ole ollut hyötyä. Sahrawit ovat väsyneet siihen, että konkreettisia toimia rauhansopimuksen täyttämiseksi ei tehdä”, Rahal sanoo.

Kansanäänestys, jota ei koskaan järjestetty

Länsi-Sahara on Marokon, Mauritanian ja Algerian väliin sijoittuva Pohjois-Afrikan Atlantin puoleista rannikkoa seuraileva maa-alue, jota asuttavat länsisaharalaiset eli sahrawit. Sillä on rikkaat kalavedet, suuret fosfaattivarat ja muita mineraalivarantoja.

Ennen Marokon miehitystä Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa. Espanja luopui alueesta kansainvälisen yhteisön painostuksesta vuonna 1975, mutta lupaamansa kansanäänestyksen ja itsenäisyyden sijaan se luovuttikin alueen Marokolle ja Mauritanialle.

Luovutussopimus turvasi Espanjan taloudelliset intressit alueella, sanoo Länsi-Saharan konfliktiin perehtynyt Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkija Karim Maiche.

”Suurimmat fosfaattifirmat siellä ovat olleet espanjalaisia, ja espanjalaiset troolarit ovat vetäneet nuottaa sen rikkailla kalavesillä.”

Vuonna 1973 perustettu Polisario taisteli ensin Espanjan siirtomaavaltaa vastaan ja onnistui vuonna 1979 ajamaan Mauritanian alueelta. Sen jälkeen Marokko miehitti myös Mauritanian jättämät alueet.

Polisario kävi sissisotaa Marokkoa vastaan aina vuoteen 1991 asti. Sodan alettua iso osa sahraweista pakeni pakolaisleireille Algerian puolelle. Algeria, jolla on ollut omat rajakiistansa ja konfliktinsa Marokon kanssa, on ollut Länsi-Saharan itsenäisyyden tärkein tukija.

Vuonna 1991 Marokko ja Polisario allekirjoittivat YK:n johdolla tulitaukosopimuksen, jossa sovittiin muun muassa kansanäänestyksen järjestämisestä. Tulitaukosopimusta kutsutaan joskus myös aselepo- tai rauhansopimukseksi.

Kansanäänestystä ei ole vieläkään järjestetty. Marokko miehittää edelleen suurinta osaa Länsi-Saharasta, Polisarion hallussa on vain maan aavikkoinen ja lähes elinkelvoton itäosa. Rauhaa alueella valvoo YK:n rauhanturvaoperaatio Minurso.

”Länsi-Saharan konfliktista sanotaan, että tarvittaisiin vain tunti demokratiaa, niin homma olisi hoidettu. Äänestetään kolmesta vaihtoehdosta: osa Marokkoa, autonominen alue tai itsenäisyys, ja tämä olisi sillä ratkaistu”, Maiche sanoo.

Leireillä eletään alkeellisissa oloissa

Arviot siitä, miten paljon sahraweja asuu pakolaisleireillä Algeriassa ja miten paljon heitä on Länsi-Saharassa, vaihtelevat sadan tuhannen molemmin puolin. Maichen mukaan kysymys on poliittinen ja liittyy muun muassa siihen, kenellä on oikeus äänestää mahdollisessa kansanäänestyksessä.

Sahrawien pakolaisleirit ovat harvinaisen hyvin organisoituja, Maiche sanoo.

Kun leirit perustettiin, miehet olivat sotimassa, ja niiden rakentamisesta vastasivat pitkälti naiset.

”Pohjois-Afrikan kontekstissa Länsi-Saharan naisilla on edelleen poikkeuksellisen paljon vastuuta ja toimijuutta, ja heitä on paljon myös päättävissä elimissä”, Maiche sanoo.

Se ei ole ollut itsestään selvää, vaan naisten aseman parantamiseksi on tehty paljon töitä, sanoo Rahal, joka asui leirillä viime kesään asti.

Vallan huipulla naisia on kuitenkin vähän. Rahalin mukaan miehet eivät vastusta naisten osallistumista politiikkaan tai julkiseen elämään, päin vastoin. Ongelmana on se, että kotityöt kuuluvat edelleen naisille, kävivät he töissä kodin ulkopuolella tai eivät.

Alkeellisella pakolaisleirillä lasten ja kodinhoito on kokopäiväistä työtä.

”Saimme sähköt vasta vuonna 2016. Yhdellä leirillä niitä ei ole vieläkään. Vauvat on pitänyt täysimettää, leipä leipoa itse ja vaatteet pestä käsin.”

Aiemmin vesi piti hakea kaukaa kaivosta, nykyään vesijohdot yltävät leirille, mutta eivät asumuksiin asti. Maanteitä tai autoja ei ole. Rutikuivalla aavikolla ei ole mahdollista viljellä mitään tai pitää eläimiä.

”Olemme väsyneitä elämään leirillä sukupolvi toisensa jälkeen. Siksi ihmiset ovat menneet Guergueratiin”, Rahal sanoo.

EU ja Marokko hyötyvät

Kansainvälinen oikeus tai YK ei tunnusta Marokon valtaa alueeseen, mutta käytännössä Marokko pitää aluetta omanaan. Ranska tukee Marokkoa, minkä vuoksi esimerkiksi EU ei pysty painostamaan Marokkoa kansanäänestyksen järjestämiseen, Maiche sanoo.

”Ranskan ja Marokon siteet ovat vahvat. Politiikan lisäksi vaikuttaa taloudellinen ulottuvuus. Marokko mahdollistaa eurooppalaisille firmoille miehitetyillä alueilla toimimisen”, Maiche sanoo.

Marokon puolta pitävät myös Yhdysvallat, Espanja ja Saudi-Arabia.

Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi ja Norja, ovat puhuneet Länsi-Saharan itsemääräämisoikeuden puolesta, mutta niiden vaikutusvalta on rajallinen. Lisäksi Polisariota tukee Venäjä, Etelä-Afrikka ja suurin osa Afrikan unionin maista.

”Länsi-Saharan konfliktissa näkyvät kylmän sodan aikaiset linjat”, Maiche sanoo.

Palataan vielä Guergueratiin. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Rahalin mukaan Polisario vaatii konkreettisia toimia kansanäänestyksen järjestämiseksi ja asian ottamista kansainväliselle agendalle sekä laajempia valtuuksia YK:n Minurso-operaatiolle, ”jotta se voisi seurata mitä Länsi-Saharassa todella tapahtuu”.

”Meidän kohdallamme kolonialismi jatkuu edelleen. Allekirjoitimme rauhansopimuksen, jotta asiat voitaisiin ratkaistua rauhanomaisin keinoin, mutta mitään ratkaisua ei ole tullut. YK:n passiivisuus, kansainvälisen yhteisön hiljaisuus ja Marokon armeijan hyökkäykset ovat johtaneet siihen, että olemme jälleen sotatilassa.”

”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa, ja ne ovat nyt tulleet vastaan”, Rahal sanoo.

OIKAISU 26.11.2020 Mauritania vetäytyi alueelta vuonna 1979, ei vuonna 1975.

Maailma.netin Unohdetut kriisit -juttusarjassa käsitellään vähemmälle huomiolle jääneiden konfliktien, humanitaaristen kriisien ja katastrofien taustoja.