Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-lehden numerossa 2/2013. Tilaa lehti täältä.

Tämä vehreä afrikkalainen vuoristomaisema tunnetaan parhaiten vuoristogorillojen kotiseutuna. En näe niistä vilaustakaan. Naapurivaltiossa Ruandassa voi lähteä gorillasafarille, mutta Kongon demokraattisen tasavallan luonnonpuisto on kapinallisten hallussa.

Toinen turistikohde, Nyiragongon tulivuori laavajärvineen sijaitsee myös kapinallisalueella. Tulivuoren punaisena hehkuva huippu loimottaa Goman kaupungin yllä iltaisin, mutta kraatterin pohjalla kiehuva laava jää vierailijoilta näkemättä. Vain keuhkoja rasittava ilman laatu kertoo tulivuoren läheisyydestä.

Heikon turvallisuustilanteen vuoksi turisteille ei suositella matkustamista Kivu-järven rannalla sijaitsevaan Gomaan, Itä-Kongon alueelliseen keskukseen. Sen sijaan liikkeellä ovat maan sisäiset pakolaiset.

"Kotikylässäni Rumangabossa ammuskeltiin, ja mieheni kuoli tulituksessa", Maria Rahabu kertoo Mugunga I:n evakkoleirillä.

"Menetin kaiken omaisuuteni. Kapinallisjoukkojen sotilaat söivät vuoheni."

Marian talo poltettiin, joten vaikka paluu kotikylään tulevaisuudessa onnistuisikin, on elämä aloitettava alusta. Samassa tilanteessa Maria Rahabun kanssa on lähes 800 000 itäkongolaista.

"Tarvitsemme rauhaa"

Kapinallisryhmä M23 valtasi Goman viime vuoden lopulla. Myöhemmin se vetäytyi kaupungin pohjoispuolelle.
Taistelujen takia kokonaiset kylät Pohjois-Kivun maakunnassa ovat tyhjentyneet.

Mugunga I -leirin yllä leijuu hienoinen savun haju. Ihmiset laittavat yksinkertaisissa asumuksissa ruokaa avotulella. Jalansijaa saa etsiä, sillä maan pinta on kymmenisen vuotta sitten tapahtuneen tulivuorenpurkauksen jäljiltä lohkareinen ja epätasainen.

Ympärillä pyörii jatkuvasti iso lapsilauma, sillä valkoiset vierailijat tuovat vaihtelua leirin arkeen.Noin kuusikymmentä prosenttia leirien asukkaista on alle 12-vuotiaita lapsia, joten vilinää riittää.

70-vuotias Medari Bugere Kabwa ja hänen 65-vuotias vaimonsa Vumilia Furaha ovat tulleet leirille vajaa vuosi sitten, kun levottomuudet heidän kylässään alkoivat. Vanha pariskunta kaipaa tavallista elämää kotioloissa.
"Meille annetaan täällä kyllä ruokaa", Medari Bugere Kabwa sanoo.

"Se ei kuitenkaan ole sama kuin jos ansaitsisimme elantomme itse. Kotona myös pystyimme kutsumaan luoksemme vieraita ja tarjoamaan heille ruokaa. Tällaiset asiat merkitsevät rauhaa, jota me niin kipeästi tarvitsisimme."

Vain vajaa kolmannes maan sisäisistä pakolaisista asuu leireillä. Muut ovat muuttaneet sukulaisten, tuttujen tai tuntemattomienkin pihapiiriin. Taisteluja paenneet jäävät mieluiten lähelle omia kotiseutujaan, jotta voivat mahdollisuuksien mukaan korjata satoa omalta peltotilkultaan.

Valtio loistaa poissaolollaan

Samaan aikaan infrastruktuuri Kongon demokraattisessa tasavallassa rapistuu rapistumistaan. Goman kaupunkikuva on muuttunut järven rannalla sijaitsevasta lomaparatiisista mustan laavan tärvelemäksi kaupungin irvikuvaksi. Päällystettyjä katuja kaupungissa on enää yksi. Osa kaduista on kirjaimellisesti ajokelvottomia, ja auringon helottaessa ilmassa leijuu paksu pöly.

Maantiet ovat kuluneet kuopiksi ja montuiksi. Rankan sateen jälkeen autot luistelevat mudassa niin, että eurooppalaisiin teihin tottunutta hirvittää.

Kapinallisryhmä M23:n johtaja Runiga Luerero sanoo pilkallisesti, että tultaessa Itä-Afrikasta Kongoon maantiet käytännöllisesti katsoen loppuvat.

"Pääkaupunkiin Kinshasasaan mennäkseen on pakko lentää, koska maantietä ei ole. Ei ole kouluja, ei sairaaloita, eikä armeijalle makseta säännöllisesti palkkaa", kapinallisten johtaja listaa.

Tässä suhteessa kapinalliset ovat oikeassa. Eri asia sitten on, muuttuisiko tilanne, jos ryhmittymä pääsisi vallan kahvaan.

Tilanteen tekevät paradoksaaliseksi Kongon rikkaudet. Maaperässä on kasapäin arvokkaita mineraaleja kullasta ja timanteista lähtien. Niihin eri tahot haluavat päästä käsiksi.

Suuri avun tarve

Kongon köyhimmät kansalaiset ovat täysin riippuvaisia ulkomaisista avustusjärjestöistä. Avun tarve on suuri, eikä sille näy loppua. Tilanne on vakiintunut.

Itä-Kongo on viime kuukausina vilahdellut uutisotsikoissa alueella puhjenneiden levottomuuksien vuoksi.
Mutta otsikot kaukaa Afrikasta vaativat näyttäviä tapahtumia lyhyellä aikavälillä. Miljoonat sodan välilliset uhrit Kongossa eivät ole riittäneet siihen. Konflikti maassa Ruandan kansanmurhan jälkeen ja osittain sen seurauksena, on kansainvälisen pakolaisjärjestön International Rescue Committeen mukaan vaatinut kolmesta viiteen miljoonaa uhria. Toisen maailmansodan jälkeen vain Korean sota on niittänyt enemmän ihmishenkiä.

Kongossa katastrofi on tapahtunut hiljalleen. Vain murto-osa uhreista on kuollut luotiin tai viidakkoveitseen. 
Kun väestö pakenee taistelujen tieltä, ihmisiltä menevät mahdollisuudet toimeentuloon ja ruokaan. Evakkoleirien hatarat asumukset saattavat ihmiset alttiiksi trooppisille sateille ja tappaville taudeille. Kun maassa ei ole mainittavasti terveydenhuoltoa, tuloksena on valtavat määrät kuolonuhreja. Ilman suuria otsikoita.

Hidas kuolema

Kukaan ei pysty takaamaan varsinkaan evakkojen turvallisuutta. Vaikka 20 000 YK:n rauhanturvaajaa pitävät silmällä tilannetta Gomassa, ei heitä riitä hajallaan sijaitseville leireille.

Suuri ongelma on naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta, josta on Kongossa kehitetty halpa tapa käydä sotaa.
Tapaan naisia, joiden elämä on raiskauksen jälkeen suistunut raiteiltaan. He puhuvat hiljaisella äänellä, niin että puhe on kadota kattoon rummuttavan trooppisen sateen ropinaan.

Raiskaukseen saattaa liittyä julmaa väkivaltaa, joka vammauttaa naisen psyykkisesti, ja mahdollisesti myös fyysisesti. Sen jälkeen hänestä eivät halua tietää sen paremmin naisen oma aviomies, perhe kuin kyläyhteisökään. Ilmiötä kutsutaan Kongossa hitaaksi kuolemaksi.

Muun muassa heikko turvallisuus, hatarat ihmisoikeudet ja rehottava rikollisuus nostavatkin Kongon demokraattisen tasavallan epäonnistuneiden valtioiden listan (Failed States Index) toiselle sijalle. Listauksen laatijoiden tavoitteena on herätellä valtioita muutoksen tarpeeseen.

Kongon kohdalla hälytyskellojen voi huoletta antaa soida täydellä volyymilla.

Vapaa toimittaja Maija Unkuri vieraili Kongossa helmikuussa 2013.