Nepalilaisen ympäristökasvatusjärjestön ECCAn toiminnanjohtaja Yogendra Chitrakar on havainnut viime vuosina yllättävän muutoksen. 

ECCA kouluttaa lapsia ja nuoria tavoitteenaan tehdä heistä aktiivisia kansalaisia. Siinä, missä tyttöjä piti aiemmin houkutella toimintaan mukaan, nyt ollaan lähes päinvastaisessa tilanteessa.

”Tyttöjen voimaannuttamiseen on Nepalissa viime vuosina panostettu paljon, ja tulokset alkavat näkyä. Nykyään tyttöjä on oppilaskuntien johtajina jo enemmän kuin poikia. Heidän määränsä kasvaa myös luontokerhoissa, ja he ovat aktiivisempia kuin pojat”, Suomessa vieraileva Chitrakar kertoo.

Chitrakar on seurannut Nepalin kasvatusjärjestelmän kehitystä jo 25 vuotta ECCAn riveissä. Hän uskoo, että kouluttamalla lapsia ja nuoria voidaan vaikuttaa koko yhteiskuntaan.

”Lapset omaksuvat nopeasti tietoa ja muuttavat sen mukaan käyttäytymistään, toisin kuin vanhemmat ihmiset. He voivat tukea yhteisöään, kun heillä on tietoa siitä, miten he voivat osallistua yhteisön toimintaan”, hän sanoo.

Oppilaskunnat aktivoituvat

Vuonna 1987 perustetun ECCAn toimintaperiaate on yksinkertainen. Se kouluttaa yliopistossa opiskelevia nuoria, jotka sitten puolestaan kouluttavat ala- ja yläkouluikäisiä lapsia. 

Tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille tarvittavat tiedot ja taidot, jotta he voivat itse muuttaa kouluympäristöään ja samalla koko paikallista yhteisöä. Kouluihin muun muassa perustetaan oppilaskuntia, jotka sitten tarttuvat ongelmiin.

Tarvetta on, sillä Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista. Peruspalvelut ovat heikot, ja esimerkiksi kouluista puuttuu yleisesti puhdas vesi ja viemäröinti. 

ECCAn työtä tukee suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö Taksvärkki, joka rahoittaa työtä muun muassa koulujen vuotuisella Taksvärkki-kampanjalla.

Koulutusten ja kampanjoiden aiheet vaihtelevat koulujen ja yhteisöjen tarpeiden mukaan. Teemat voivat olla niinkin arkisia ja suomalaisille tuttuja kuin täiden ehkäisy tai kiusaamiseen puuttuminen. Oppilaskuntakoulutuksissa käsitellään kuitenkin myös vakavampia teemoja, kuten lapsiavioliittoja, kuukautistabuja ja sanitaatioon sekä hygieniaan liittyviä haasteita.

Työhön kuuluu myös ilmastotietoisuuden lisäämistä. 

”Ilmastokeskustelu on Nepalissa hyvin aktiivista, sillä kärsimme esimerkiksi lumien sulamisesta, tulvista ja maanvyörymistä sekä vesipulasta ja kuivuudesta. Etenkin yliopisto-opiskelijat ovat huolissaan ja miettivät sitä yhä enemmän”, Chitrakar kertoo.

Koulutuksissa oppilaita koulutetaan organisoimaan toimintaa, kommunikoimaan ja tekemään toimintasuunnitelmia – käytännössä ratkomaan ongelmia. Toimintaan kuuluu myös tiedon levittäminen paikalliselle yhteisölle esimerkiksi vaikuttamistilaisuuksien avulla.

Koulu ei valmista elämään

Oppilaskunnilla on tärkeä rooli myös siksi, että Nepalin kulttuuri on perinteisesti ollut hyvin hierarkkinen. Nuorten mielipiteitä ei arvosteta, vaan heitä pidetään yhteiskunnassa jopa uhkana. Valta on vanhemmalla sukupolvella. 

Maan koulujärjestelmä on verraten nuori. Opetussuunnitelmaan ei sisälly ajatusta siitä, että lapsista pitäisi kasvattaa aktiivisia kansalaisia, toisin kuin vaikkapa Suomessa.

”Koulutuksessa keskitytään vain tiettyjen aineiden opiskeluun. Oppilaat opettelevat asioita ulkoa, suorittavat kokeita ja unohtavat kahden päivän jälkeen kaiken. Koulusta valmistuttuaan he ovat hämmentyneitä eivätkä tiedä, mitä tekisivät”, Chitrakar kritisoi.

Hän itse on ollut mukana ECCAn työssä jo 25 vuotta. Vuosien varrella hän on nähnyt monia muutoksia. 

ECCAn ja Taksvärkin tukemissa kouluissa oppilaat ovat esimerkiksi vaikuttaneet siihen, että kouluihin on saatu vessoja, viemäröinti ja vesipiste. Ne ovat tärkeitä asioita etenkin tytöille, jotka jäävät kuukautisten takia usein pois koulusta. Joissakin hankkeissa on edistetty ympäristöystävällisten lamppujen ja liesien käyttöä. 

Aluksi paikalliset yhteisöt kritisoivat työtä, sillä aiheet koettiin liian yksinkertaisiksi. Nykyään vanhemmat tukevat ECCAa, sillä he haluavat nähdä lastensa toimivan aktiivisesti, Chitrakar kertoo. 

Nuoria pitää tosin edelleen houkutella mukaan.

”Nuorten kiinnostuksen herättäminen on haaste. He kyllä haluavat oppia uusia asioita, mutta meidän pitää päivittää ohjelmiamme, jotta he pysyvät kiinnostuneina. Samaa asiaa ei voi tehdä joka vuosi”, hän naurahtaa.