Onko tietoyhteiskunnalla merkitystä köyhissä maissa?

Toisinaan kuulee väitettävän, ettei tietoteknologiasta ole hyötyä maissa, joissa akuutein ongelma on äärimmäinen köyhyys eikä suuri osa kansasta osaa lukea. Osittain väitteessä on perää, mutta aivan näin yksinkertaisesti tietoyhteiskuntakeskustelua tuskin voi ohittaa.

Yleiset kehitystavoitteet ja ICT voivat tukea toinen toistaan kahdella tavalla, uskoo intialaistutkija Avinash Jha: käytännössä jokainen valtio on riippuvainen tietoteknologiasta, mikäli se mielii saada kansallisen taloutensa sopeutettua globaalin talouselämän dynamiikkaan.

Lyhyesti sanottuna ICT-osaaminen on siis yksi talouskasvun edellytys. Toisaalta itseisarvoiseksi kehitystavoitteeksi on Jhan mielestä katsottava myös siirtyminen kohti osaavampaa, koulutetumpaa yhteiskuntaa. Tässä tieto- ja viestintäteknologia voi toimia merkittävänä tukena.

Kyse on paitsi uusista teknologioista myös globalisaatiosta ja erilaisten yhteiskunnan osa-alueiden verkottumisesta maailmanlaajuisesti: liike-elämän lisäksi hallitukset, kansalaisjärjestöt, poliittiset liikkeet, media ja tiedemaailma ovat entistä tiiviimmässä vuorovaikutuksessa ICT:n avulla.

"Jos et käytä näitä teknologioita, saatat jäädä koko sen globaalin verkkoyhteisön ulkopuolelle, joka kehittyy osana maailmanyhteisöä", Jha muotoilee. Toisin sanottuna "digitaalinen kuilu" kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä kasvattaa kuilua myös muilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Vaikka köyhät maat päättäisivät jättäytyä ICT-kehityksen ulkopuolelle, ne eivät silti voisi välttyä sen vaikutuksilta. Esimerkiksi maaseutu- ja kyläyhteisöjen elämänmuoto tosin kiinnittyy perinteen kautta opittuihin tietoon ja taitoon, mutta globaalitasolla tehdyt kaupankäyntiä ja markkinoita koskevat päätökset heijastuvat vääjäämättä paikallistasolle ja vaikuttavat suoraan ihmisten mahdollisuuksiin selviytyä tietyn elinkeinon varassa.

Paikallismediat tasapainon takaajina

Maailman nykytilanteessa saattaisi olla hyödyllistä katsoa myös taaksepäin teollistumisen aikakauteen ja sen kansainvälisiin vaikutuksiin. "Tämän päivän kehitysmaat maksoivat elämällään ja luonnonvaroillaan sen hinnan, joka teollisen maailman nousu toisaalla maksoi", siteeraa intialaistutkija Krishna Gandhi UNESCOn verkkosivuilla käytyä keskustelua.

"Yhtä suuri osa ihmiskuntaa näyttää tuomitulta maksamaan elämällään ja luonnonvaroillaan nykyisen tietoyhteiskunnan kehityksestä." Uhkana on, että kehitysmaat jäävät jälleen ulkopuolelle, ja niistä tulee rikkaiden maiden yhteiskunnille räätälöityjen tuotteiden kulttuurinen kaatopaikka.

Monet tahot ovat korostaneet paikallismedioiden merkitystä tiedon sisällöistä käytävän kamppailun tasapainottajana. Radio on edelleen maailman laajalle levinnein tiedotusväline, ja on sekä käytännöllinen että edullinen keino maailman köyhimpien yhteisöjen saavuttamiseksi.

Communication Rights in the Information Society (CRIS) –liike korostaa verkkosivuillaan, että paikalliskanavat tarjoavat uutisia ja näkökulmia, joihin eivät vaikuta kansainvälisten uutistoimistojen valinnat. Ohjelmaa tehdäkseen tai sitä kuunnellakseen ei myöskään tarvitse osata lukea.

Tietoyhteiskuntakeskustelua ei tulisikaan rajata koskemaan vain internetiä ja muita uusia teknologioita, vaan myös eri tiedotusvälineiden ja esimerkiksi kirjastojen rooli tiedon lähteenä tulisi arvioida suhteessa paikalliseen kulttuuriin ja muihin ympäröiviin olosuhteisiin. Siten löydettäisiin tehokkaimmat väylät paikallistason osallistumiselle, oman sisällön tuottamiselle ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämiselle.