(IPS) -- Myanmarin rohingya-pakolaisten määrä Bangladeshissa hipoo miljoonaa. Elämä leireissä ei ole aina turvallista varsinkaan naisille, mutta kauheinta ovat muistot kotoa ja pakomatkalta.

Vähän yli parikymppinen Laila Khatun kertoo, miten Myanmarin armeijan sotilaat saapuivat Aung Dawngin kylään Maundawin alueella. He hakkasivat Khatunin, hänen miehensä ja neljä lastaan ja uhkasivat polttaa heidät ruohokattoiseen kotiinsa.

”Rukoilin armoa sotilailta, jolloin minut raastettiin ulos, riisuttiin ja joukkoraiskattiin,” Khatun sanoo. Hänen alistumisensa pelasti perheen.

Nasima Aktar ei ollut yhtä onnekas. ”Kun tulin tajuihini joukkoraiskauksen jälkeen, mieheni ja veljeni olivat kadonneet. Lapsianikaan ei säästetty.”

Kahden lapsen äiti Parul Akhtar pääsi perheineen pakenemaan Rajarbilin kylästä, jossa sotilaat ja näiden buddhalaiset tukijat riehuivat ryöstäen, raiskaten ja polttaen taloja.

”Pakenimme yön pimeydessä, kun koko kylä oli sytytetty palamaan”, Akhtar kertoo. Hänen kärsimyksensä eivät päättyneet siihen, vaan joukkoraiskaus tapahtui pakomatkan aikana.

Hiljainen vaellus

Peyara Begum kertoo pakomatkastaan kylänsä naisten kanssa. ”Jouduimme kantamaan lapsia ja mukaan sieppaamiamme tavaroita paetessamme pimeydessä henkemme edestä. Meitä oli seitsemän naista ja vaelsimme kukkuloiden yli 12 päivää täydellisessä hiljaisuudessa välttääksemme turvallisuusjoukot.”

”Pakolaiset ovat joutuneet kokemaan sietämättömiä kärsimyksiä”, sanovat lääkärit Bangladeshin Cox's Bazarin alueen sairaalassa.

”Olemme hoitaneet joukoittain ammutuksi joutuneita lapsia ja naisia, jotka ovat menettäneet jalkansa miinaräjähdyksissä. He ovat viattomia ja aseettomia ihmisiä, joten mikä oikeuttaa sodan heitä vastaan”, sairaalassa kysytään.

YK on luonnehtinut tapahtumia Myanmarin Rakhinen osavaltiossa etniseksi puhdistukseksi. Buddhalaismunkit lietsovat vihaa islaminuskoisia rohingyoja kohtaan, ja armeija häätää heitä maasta tappamalla, raiskaamalla ja kiduttamalla.

Rohingyoja on ollut Myanmarissa toista miljoonaa, mutta heille ei ole myönnetty maan kansalaisuutta vuoden 1982 jälkeen.

Järjestöt auttavat

Bangladeshin puolella rajaa sijaitsevat pakolaisleirit eivät nekään anna täyttä suojaa varsinkaan nuorille naisille ja tytöille, joita on joutunut ihmiskauppiaiden käsiin, kertoo YK:n siirtolaisuusjärjestön IOM:n toimintaa alueella johtava Sarat Dash.

Hänen mukaansa jotkut perheet koettavat huolehtia tyttäriensä turvallisuudesta naittamalla nämä alaikäisinä vanhemmille miehille.

YK:n väestörahasto Unfpa on perustanut leireille naisten turva-alueita, joilla saa myös neuvontaa terveys- ja muihin ongelmiin. Yksin tulleiden lasten ongelmia ratkoo YK:n pakolaisvirasto UNHCR yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa. Lapsille etsitään sijaisperheitä mieluiten heidän oman kylänsä asukkaista.

”Melkein kaikilla naisilla ja tytöillä on traumoja seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai näkemästään väkivallasta. On valtava urakka terapoida tällaista ihmisjoukkoa”, paikallisen Coast Trust -järjestön johtaja Rezaul Karim Chowdhury muistuttaa.