Uutiset Hlbti-oikeudet maailmalla
Pakistanissa yritetään heikentää transihmisten oikeuksia suojelevaa lakia – Transyhteisö pelkää väkivallan leviämistä
Osa Pakistanin poliitikoista pitää transihmisten oikeuksien kunnioittamista Euroopan ja Amerikan agendana. He ehdottavat muun muassa lautakuntaa, joka päättäisi ihmisen ”oikean sukupuolen”. Transyhteisön mukaan kampanja on jo lisännyt syrjintää.
Karachilainen transaktivisti Bindya Rana ja transihminen Shahazadi Rai ovat huomanneet, että keskustelu vuonna 2018 hyväksytystä laista on lisännyt transihmisten kohtaamaa väkivaltaa ja syrjintää. Kuva: Zofeen Ebrahim / IPS.
(IPS) -- Vuonna 2018 Pakistanissa hyväksyttiin laki transsukupuolisten ihmisten oikeuksista. Osa poliitikoista taistelee edelleen lakia vastaan ja väittää sen olevan sekä islamin että maan perustuslain vastainen.
”Kyseessä on maamme ulkopuolelta tuleva, anti-islamilainen ja Koraanin vastainen laki”, sanoo senaattori Mushtaq Ahmed, Jamaat-e-Islam -puolueen (JI) poliitikko, joka johtaa translakia vastustavaa kampanjaa.
Lakimuutosta vaativia on myös muissa puolueissa.
”Länsi iskee kahteen ummahin [muslimiyhteisön] vahvimpaan instituutioon eli perheeseen ja avioliittoon. He haluavat heikentää meitä.”
Ahmed väittää lain avaavan tien homoseksuaalisuudelle ja samaa sukupuolta edustavien avioliitolle. Hänen mielestään hallitus on kansalaisjärjestöjen tuella ”häpeämättömästi edistänyt Euroopan ja Amerikan agendaa”.
Ahmed esitti viime vuonna muutoksia translakiin, ja aiemmin tässä kuussa hän esitteli kokonaan uuden lain khunsojen suojelemiseksi. Khunsa tarkoittaa ihmistä, jolla on vammoja sukuelimissään.
Lakiesityksessä khunsan kuvataan olevan henkilö, jolla on sekä naisen että miehen sukupuolielinten piirteitä tai niissä on synnynnäistä tulkinnanvaraisuutta. Khunsalla olisi oikeus lääkärilausuntojen perusteella rekisteröityä naiseksi tai mieheksi.
”Perehdyin vanhaan lakiin. Keskustelin juristien kanssa, myös ulkomaisten, lääkäreiden ja uskonoppineiden”, Ahmed selittää, miksi hän vastustaa vuosia voimassa ollutta lakia.
Jotta ”oikeat transsukupuoliset erotettaisiin vääristä” Ahmedin lakiesityksessä ehdotetaan, että joka alueelle perustetaan asiantuntijalautakunta, joka viime kädessä päättäisi ihmisen ”oikean sukupuolen”.
Kallis ja kelvoton idea
Terveydenhuollon ammattilaisten mielestä lääketieteellisten lautakuntien perustaminen jokaiselle Pakistanin 160 alueelle on mahdoton tehtävä.
Monipuolinen tutkimus edellyttäisi esimerkiksi ulkomailla tehtäviä kalliita geenitestejä ja vähien asiantuntijoiden käyttämistä diagnosointiin.
”Lautakunta voi auttaa ihmisiä selventämään sukupuoli-identiteettiään tarjoamalla heille persoonallisuustestejä ja verikokeita. Se voi auttaa sukupuolidysforiasta kärsiviä tarjoamalla lääketieteellisiä ja ei-lääketieteellisiä toimenpiteitä”, sanoo sukupuolten moninaisuuteen perehtynyt lääkäri Sana Yasir.
Ihmisen kokemusta itsestään lautakunta ei kuitenkaan voi muuttaa, Yasir painottaa.
”Emme salli kenenkään tulla tutkimaan meitä”, toteaa puolestaan Bindya Rana, karachilainen transaktivisti ja perustamansa GIA-järjestön (Gender Interactive Alliance) johtaja.
”Me tiedämme, keitä olemme, aivan kuin maanmiehemme ja -naisemme tietävät, keitä ovat!”
”Uskonnon käyttäminen tunteiden lietsomiseen on vaarallista”, varoittaa karachilainen transihminen Shahzadi Rai.
Hän toivoo, ettei transsukupuolisuutta tarkasteltaisi uskonnon kautta. Ahmedin esittämät uhkakuvat ovat virheellisiä, eivätkä transihmiset Rain mukaan edes hyväksy homoseksuaalisuutta.
”Oikeistopoliitikot tarvitsevat tällaisia kysymyksiä pitääkseen politiikkansa hengissä”, kuittaa vuoden 2018 lain valmisteluihin osallistunut Pakistanin ihmisoikeuskomission komissaari Anis Haroon.
Transfobia vahvistunut ja lisääntynyt
”Häirintä, syrjintä ja väkivalta ovat lisääntyneet Jamat-e-islamin propagandan kannustamana”, sanoo islamabadilainen transaktiivi Reem Sharif.
”Viikko siten eräs transsukupuolinen murhattiin. Epäilty murhaaja on telkien takana, mutta hän on kertonut poliisille käyvänsä pyhää sotaa, ja transsukupuolisten tappaminen vie hänet suoraan taivaaseen. Hän on varma vapauttamisestaan ja siitä, että pääsee viimeistelemään työnsä”, Shahzadi Rai kertoo.
Hän muistelee myös parin viikon takaista hyökkäystä, jonka kohteena oli kolme tunnettua transnaista.
”Heihin osui useita luoteja, mutta onneksi kaikki selvisivät”, Rai sanoo.
Hyökkäys levitti paniikkia ja pelkoa transyhteisössä. Rai uskoo tukahdutetun transfobian päässeen valloilleen.
Rai kertoo pelänneensä henkensä puolesta puolustettuaan translakia useilla tv-kanavilla ja osallistuttuaan pappien järjestämiin keskusteluihin.
”Olen kehottanut asuinkumppaneitani olemaan valppaina ja ryhtymään varotoimiin, kun avaavat ystävilleen oven.”
”Kyse on vastareaktiosta”, toteaa lahorelainen Moon Chaudhary.
”Kymmenen päivää sitten Lahoressa eräiden transihmisten kimppuun käytiin hienolla asuma-alueella. Heidät riisuttiin väkisin, tivattiin sukupuolta ja raiskattiin.”
Aisha Mughalin mukaan hänen kaltaisensa näkyvät transaktivistit kokevat olevansa entistä haavoittuvampia.
”Häirintä jatkuu ja ihmiset uhkailevat avoimesti”, selittää Mughal, joka saa valtavia määriä loukkaavia tekstiviestejä tuntemattomista numeroista.
Mughal sanoo, että hänen sukupuolensa on esitetty väärin televisiossa ja pätkiä ohjelmasta on jaettu sosiaaliseen mediaan.
”Minun on väitetty olevan mies ja teeskentelevän naista”, Mughal kertoo. Hänen mukaansa ihmisiä lietsotaan jihadiin transsukupuolisia vastaan.
”Luulin olevani vahva ja kestäväni online-julmuutta, mutta se ei voi olla vaikuttamatta mielenterveyteeni”, Shahzadi Rai toteaa. Hänen saamistaan vihaviesteistä osa on hyvin väkivaltaisia, Rain murhaamiseen tai elävältä polttamiseen viittaavia.
Myrsky vesilasissa vai aikapommi
Bindya Rana myöntää, että kampanja on aiheuttanut vahinkoa transihmisten asialle. Hän on silti vakuuttunut siitä, että JI:n ehdottama lakimuutos on vain myrskyn nostattamista vesilasissa, eikä tule menemään läpi.
”Vuosien työmme on mennyt hukkaan”, Rana kuitenkin valittaa.
”Laki kieltää transihmisten syrjinnän koulutuksessa, terveydenhuollossa, työelämässä ja kaupankäynnissä, mutta ainoa toteutunut hyöty on ollut oikeus vaihtaa nimeään ja sukupuoltaan henkilötodistukseen, ajokorttiin ja passiin. Sekin oli meille suuri voitto.”
Noin 28 000 transihmistä on korjannut sukupuolensa, ja nyt sekin oikeus on uhattuna.
Mushtaq Ahmed sanoo jatkavansa taistelua.
”Jos khunsa-laki ei mene läpi me [JI] viemme sen korkeimpaan oikeuteen ja aloitamme mielenosoitukset”, hän varoittaa. ”Ja se on tikittävä aikapommi.”
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia