(IPS) -- ”Elimme täällä kaikessa rauhassa, mutta kaikki muuttui, kun sataman rakentaminen alkoi muutama vuosi sitten”, Miriam Arce sanoo.

Miriam Arce on yhteisöjohtaja, Chancayn sataman asukkaiden ja ympäristön puolustusyhdistyksen johtaja. Chancay on runsaan 60 000 asukkaan kunta 80 kilometriä Perun pääkaupungista Limasta pohjoiseen.

Perussa seutu tunnetaan viljavista laaksoistaan, kalaisista rannikkovesistään ja lainelautailijoita houkuttelevista aalloistaan. Nyt sinne rakennetaan jättiläismäistä satamaa, josta kaavaillaan Kiinan ja Latinalaisen Amerikan maiden välisen kaupan keskusta.

”Tämä lahti oli ihanteellinen pakopaikka Liman kaaoksesta. Ihmiset tulivat tänne, koska täällä saattoi olla rauhassa ja turvassa. Kaikki tunsivat toisensa, eikä kauniista rannasta ja herkullisista kalaruuista nauttiessaan tarvinnut pelätä joutuvansa ryöstetyksi”, Miriam Arce selittää.

Hänen isoisoäitinsä pakeni 1930-luvulla Espanjan sisällissotaa Peruun ja asettui tähän rantakaupunkiin, jossa hänen jälkikasvunsa on aina ollut tekemisissä kalastuksen kanssa. Arce on 54-vuotias ja elää vanhempiensa kanssa talossa, jossa ovat aiemmin eläneet hänen isovanhempansa, setäsä, tätinsä ja serkkunsa.

”Isoisäni työskenteli ensimmäisessä kalanruokatehtaassa ja 1960-luvun nousukautena yhtiö rakennutti nämä talot meren rannalle. Isäni, joka oli kalastaja, osti talon sitten myöhemmin.”

Talon etupihalta näkyy meri ja laituri. Takaosastaan talo on kiinni Kiinan suurimman rahtiyhtiön, Cosco Shippingin rakennustyömaassa, joka pakottaa asukkaat sietämään jatkuvaa melua, pölyä ja saasteita. Ainoa vaihtoehto haitoista kärsimiselle on muuttaa pois.

”Tämä ei ole pelkkä talo, tämä on osa perhehistoriaani. Miksi minun pitäisi lähteä, kiskaista itseni juuriltani, kun olen syntynyt täällä ja rakastan tätä paikkaa? En aiemmin ollut yhteiskunnallinen aktivisti, mutta Chancayn lahden puolustaminen on tehnyt minut tietoiseksi, että elämä ja oikeudet ovat uhattuina maassamme, jossa rahalla näyttää olevan enemmän arvoa kuin ihmisillä”, Arce sanoo.

Osa uutta silkkitietä

Arcea on ajanut aktivismiin Chancayn jättisataman rakentaminen. Satamahanke käynnistyi vuonna 2016 kiinalaisella 1,2 miljardin Yhdysvaltain dollarin sijoituksella, joka on osa Kiinan maailmanlaajuista talous- ja infrastruktuurihanketta. Toisinaan uudeksi silkkitieksi kutsutussa hankkeessa parannetaan teitä, satamia ja muuta infrastruktuuria lukuisissa varsinkin globaalin etelän maissa, myös Etelä-Amerikassa.

Cosco Shipping liittyi projektiin vuonna 2019. Yhtiö hankki 60 prosenttia osakkeista, otti vastuun rakentamisesta ja muutti perulaisen kaivosyhtiö Volcanin alkuperäistä, vaatimattomampaa suunnitelmaa monikäyttöterminaaleiksi. Terminaalien odotetaan käsittelevän miljoona konttia vuodessa. Valmistuttuaan Chancayn satamakompleksi on 992 hehtaarin laajuinen.

Ensimmäinen rakennusvaihe huipentuu sataman käyttöön vihkimiseen Aasian taloudellisen yhteistyön järjestön Apecin marraskuussa 2024 Perussa järjestettävän kokouksen aikana. Kiinan presidentti Xi Jinpingin odotetaan osallistuvan tilaisuuteen.

Perun hallituksen mukaan jättihanke tekee Perusta Tyynenmeren alueen Latinalaisen Amerikan logistiikkakeskuksen, joka edistää valtiontaloutta ja vientiä sekä lisää kaupankäyntimahdollisuuksia ja paikallista työllisyyttä.

Merivirrat muuttuivat

Miriam Arcen kotitalo sijaitsee Cascajo-kukkulan rinteessä, josta näkee sataman rakennustyömaan. Rinteestä näkee myös rannan rapautumisen ja ympärysmitaltaan kolmemetriset hiekalla ja vedellä täytetyt kankaiset geoputket, jotka satamayhtiö on asentanut vesirajaan eroosiota torjumaan.

”Rakennustyöt ovat muuttaneet merivirtojen suuntia, eikä meillä enää ole isoja aaltoja. Olemme menettäneet turisteja houkutelleen lahden kauneuden ja lisäksi ympäristö ja luonnonvarat ovat vaurioituneet”, Arce valittaa.

Rakennustöiden räjäytykset synnyttivät seismisiä aaltoja, jotka vahingoittivat taloja jopa 50 kilometrin päässä.

Paikallisten asukkaiden protestien ansiosta yhtiö suostui maksamaan aiheuttamistaan haitoista 75–260 US dollarin korvauksen taloutta kohden.

”Ongelmana on, ettei yhtiö tunnusta meitä ihmisiksi, joihin projekti on vaikuttanut. Yhtiön kanssa tehtyjen korvaussopimusten ehdot käytännössä sanelevat, etteivät ihmiset voi valittaa tai protestoida”, Angely Yufra sanoo.

Hän on asunut Chancayssa koko 49 vuoden ikänsä.

Yufra elää nykyään aviomiehensä kanssa kahden, lapset ovat itsenäistyneet. Hän sanoo, ettei pelkää yhtiötä, vaikka se on haastanut useita protestien johtajia oikeuteen.

Arcen mukaan hanketta ovat alusta alkaen leimanneet salailu ja valheellinen tiedotus. Siihen ovat syyllistyneet kaikki hallinnot Alan Garcian toisesta presidenttikaudesta (2006–2011) lähtien.

”Ollanta Humala, Pedro Pablo Kuczynski ja Pedro Castillo, kaikki he antoivat vuorollaan hyväksyntänsä, vaikka kansalaisjärjestöt ja julkiset organisaatiot toimittivat yli sata huomautusta hankkeen ympäristövaikutustutkimukseen”, Arce sanoo.

Vikasuuntaan heti alussa

Sataman rakennustyöt ovat käytännössä vallanneet kokonaisia kaupunginosia, joiden läpi rekat rahtaavat materiaaleja työmaalle. Satamarakennelmiin kuuluu myös Chancayta halkova vajaa parikilometrinen kuljetustunneli, joka on rakennustyön aikana jo kertaalleen sortunut.

”Chancayn maaperä vaihtelee suuresti, mutta maaperäanalyysia tunnelin rakentamista varten ei tehty. Alun alkaen projekti lähti vikasuuntaan, sillä työn laajuuden vuoksi se olisi pitänyt toteuttaa asumattomassa erämaassa”, Arce huomauttaa.

Panamerikkalainen pikatie halkoo Chancayn kahtia. Nyt siellä seisoo valtavia betonipylväitä, joiden päälle rakennetaan korotettua tietä sataman rekkoja varten. Sataman logistiikka-alueelle odotetaan päivittäin vähintään 4 000 rekkaa.

”Mitä tapahtuu tien vieren asukkaille? He jäävät ansaan, eivät pääse kouluun, torille tai sukulaisiin. Yhtiö on sanonut, että se rakentaa vaihtoehtoisen tien, mutta siihen saattaa mennä vuosia”. Arce huokaa.

Kivi jättiläisen kengässä

Hanke vaikuttaa myös asukkaiden mielenterveyteen. Ikänsä Chancayn satamassa elänyt 75-vuotias María Bautista kertoo, ettei milloinkaan ole kärsinyt yhtä pahasta ahdistuksesta kuin juuri nyt.

Bautista pitää yhdessä tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa lainelautailijoiden aiemmin suosimaa ravintolaa ja majataloa.

”Nyt he eivät enää tule, sillä täällä ei enää ole aaltoja”, hän valittaa. ”Lisäksi maaperän saasteet vahingoittavat keuhkoputkiamme ja yhtiön henkilökunta talloo ihmisarvoamme, kun he antavat meille korvausrahojamme.”

Asukasjärjestöjen aktiivit tietävät, ettei rakennustöitä lopeteta heidän valitustensa takia. Taloudelliset ja poliittiset intressit ovat siihen aivan liian suuret. Järjestöt toivovat vain, että hallitus tunnustaa heidän oikeutensa kohtuullisiin korvauksiin.

”Me olemme kivi jättiläisen kengässä”, Arce kuvaa satamayhtiön ja paikallisten asukkaiden suhdetta.