Puhetta verkosta

Tietoyhteiskunnan ilmiöt ovat viime aikoina nostattaneet suuria toiveita demokratian kehittämisestä. Kommunikaation helpottuessa helpottuu myös kansanliikkeiden ja viranomaisten yhteydenpito, ja julkinen keskustelu saa aivan uusia muotoja.

Tämän asian tiimoilta Helsingin yliopistolle kokoontui perjantaina 23.1. alan tutkijoita ja muita asiantuntijoita Julkinen keskustelu informaatioyhteiskunnassa -seminaariin. Seminaarissa pohdittiin muun muassa kansalaisvaikuttamista tietoyhteiskunnassa - sekä globaalina että paikallisena kysymyksenä.

Globaaleja mahdollisuuksia

Useimmiten kansalaisliikkeet katsovat internetin helpottaneen poliittista toimintaa. Sosiologi Tuomas Ylä-Anttila toikin esille internetin hyödyt uusliberalismin vastaiselle liikehdinnälle. Internetin ansiosta on saatu paitsi uusia muotoja liikkeinä ja parempia yhteydenpidon välineitä, myös aivan uusia aktivismin tapoja.

Esimerkeistä käyvät Ylä-Anttilan mukaan erilaiset Indymedia-projektit ja esimerkiksi “virtuaaliset istumalakot”, joissa suuri osa ihmisiä jumiuttaa jonkun organisaation palvelimet.

Maailma.net -portaalia edustanut Timo Mielonen totesi myös, että internet tarjoaa valtavasti välineitä ihmisten yhteydenpitoon. Näin tiedonvälityksen sivuuttamat ihmisryhmät voivat saada ääntään kuuluviin. Esimerkiksi OneWorld -verkosto ja Maailman sosiaalifoorumi ovat syntynyneett pitkälti tällaisen yhteydenpidon ansiosta.

Mielosen mukaan netin yleistyminen tuo mukanaan myös suuria ongelmia.

“Keskeisin ongelma internet-pohjaisessa globaalissa keskustelussa on se, ketkä pääsevät osallistumaan. Esimerkiksi Afrikassa useimmilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta käyttää internettiä ja vaikka olisikin, se on kallista ja yhteydet ovat epäluotettavat. Lisäksi globaaleja keskusteluja käydään yleensä englanninkielellä, eikä kaikille kielille edes löydy fontteja,” Mielonen listasi.

Ylä-Anttila pohti myös, miksi kansainväliset liikkeet näyttävät kuitenkin onnistuvan netin hyödyntämisessä varsin hyvin. Hänen mukaansa kyse on lähinnä siitä, että suureen otokseen mahtuu paljon näkyviä onnistumisia. Moni kokeilu on mennyt pieleenkin.

Mutta mikä sitten tekee virtuaalisen kansalaisvaikuttamisen hankkeista onnistuneita? Tutkijat analysoivat kysymystä suomalaisten kokemusten valossa.

Viranomaiset ja projektit

Erityisesti pohjois-Karjalassa toteutettuihin erilaisiin verkkokokeiluihin perehtynyt Marja Vehviläinen tarkasteli asiaa yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta. Vehviläinen oli pessimistinen sen suhteen, että internet parantaisi todella kansalaisten osallistumista päätöksentekoon.

Hän viittasikin useisiin tutkimuksiin, joissa on tutkittu kansalaisten osallistumista internetin kautta. Tällöin osallistumiseen on luotu viranomaisten aloitteesta oma fooruminsa. Tutkimuksissa on huomattu, että tietoverkko muodostuu viranomaisten tiedottamisen kanavaksi: keskustelun sijasta kansalaisia pyritäänkin valistamaan.

Vehviläinen mainitsi Joensuun Marjalan kaupunginosan naisten projektin esimerkkinä onnistuneesta projektista. Projektissa naiset itse loivat foorumin ja yhteydet, apuna oli yksi työllistämisvaroin palkattu työntekijä. Projekti lähti pienestä ja arkisesta mutta paisui mielenkiintoiseksi keskusteluväyläksi, jonka kautta ryhdyttiin esimerkiksi pitämään yhteyttä kansanedustajiin.

Vehviläisen mukaan trendi kansalaisvaikuttamisen foorumeissa tällä hetkellä on se, että kansalaislähtöisyys on kadonnut. Marjalan naisten kaltaisten projektien tilalle ovat tulleet viranomaisten suunnittelemat ja johtamat projektit.

Vehviläinen näki myös erityisenä ongelmana sen, että Suomessa - ainakin Helsingin ulkopuolella - eletään “projektitodellisuudessa”. Kaikki mikä toteutetaan, toteutetaan erityisinä hankemuotoisina projekteina joihin haetaan rahaa EU:lta. Tämä ei ole omiaan pitkäkestoisten demokratiaa syventävien instituutioiden luomiseen.

Täysin ilman valtiovaltaa Vehviläinen ei kuitenkaan haluaisi pärjätä. Tärkeää hänen mukaansa olisi, että julkinen valta kokisi velvollisuudekseen tarjota teknistä tukea omaehtoisten foorumien rakentamiseen.

Vaikuttaa vai kuunnella?

Toisaalta Vehviläinen muistutti, että internetissä käydään valtavasti keskusteluja. “Näissä keskusteluissa voidaan purkaa valtasuhteita ja luoda uusia alliansseja”. Nämä keskustelut kuitenkin käydään yleensä varsinaiseen vaikuttamiseen luotujen virallisten kanavien ulkopuolella.

Viestinnän tutkija Sinikka Sassi totesi samaa: useimmiten kansalaisia ja viranomaisia lähentävät projektit tuppaavat epäonnistumaan. Esimerkikkinä Sassi mainitsi valtion virastojen kansalaisfoorumin www.otakantaa.fi:n.

“Ongelmana on se, että kansalaiset haluaisivat vaikuttaa asioihin, kun taas viranomaiset haluavat vain kuunnella kansalaisia. Viranomaiset kokevat että kansalaiset haluavat määritellä agendaa silloin, kun kyse on valmiin agendan kommentoinnista, ja ajattelevat kansalaisten ymmärtäneen foorumin idean väärin,” Sassi analysoi.

“Kansalaiset taas useimmiten ajattelevat että heitä on petetty: eihän täällä päässytkään vaikuttamaan”.

Vehviläinen totesikin, että tulisi puhua toimijuudesta kansalaisuuden sijaan ja korostaa näin ihmisten aktiivisuutta. Mielonen oli samoilla linjoilla ja kyseli, ajatellaanko internetin syventävän demokratiaa vai tuovan esille puheenaiheita, jotka muuten jäisivät pimentoon. “Jälkimmäinen on huomattavasti kiinnostavampi kysymys”.

Sassi nosti esille myös kysymyksen anonyymina esiintymisestä. Erityisesti pienempien yhteisöjen asukkaat ovat kokeneet hankalaksi omalla nimellään esiintymisen verkkokeskusteluissa. Tutkijoiden kanta olikin, että kansalaisilla tulisi olla oikeus keskustella anonyymina, vaikka viranomaiset eivät tällaista toivokaan.

“Tämä aiheuttaa joitain ongelmia, kuten hyvin inhottavien rasististen viestien ryöpsähtelyä esiin. Verkkokeskusteluilla on kuitenkin kyky säädellä itseään aika hyvin, joten ehkä näiden ryöpsähtelyjenkin on parempi tulla esiin tällä tavoin,” Sassi kommentoi.