Sanan ja tiedon vapaus

Informaation nopea ja vaivaton liikkuvuus verkossa on nostanut esiin uusia, ongelmallisia kysymyksiä, kuten sen, kuka omistaa tiedon ja miten oikeudet sen käyttöön määritellään. Tekijänoikeuslakeja on digiaikana jatkuvasti kiristetty, mutta toisaalta niiden valvominen muuttuu aina vain hankalammaksi.

Toinen keskeinen kysymys koskee verkon hallintaa ja tietoturvaa. Toistaiseksi internetistä puuttuu hallinto, joka säätelisi mitä siellä saa ja mitä ei saa julkaista. Maailmalla keskustelua kiihdyttivät etenkin vuoden 2001 terroristihyökkäykset Yhdysvalloissa, Suomessa internetin valvontaa pohdittiin Myyrmannin pommi-iskun jälkeen.

Monet pelkäävät, että terroristit ja rikolliset käyttävät verkosta löytyvää tietoa hyväkseen toiminnassaan, ja haluavat uusia lakeja internetin valvontaa tehostamaan. Toiset pitävät sääntelyä vaarallisena ja muistuttavat, että samaisia lakeja voidaan käyttää myös sananvapauden rajoittamiseen ja sensuuriin – esimerkiksi juuri terrorisminvastaisen taistelun nojalla.

On toisaalta myös esitetty, että sananvapaudella tulisi käsittää tietoyhteiskunnassa kokonaan eri asiaa kuin painetun median valtakaudella. Esteetöntäkään pääsyä internetiin ei voi hyödyntää tehokkaasti, mikäli tiettyihin väestöryhmiin kuuluvilla ei ole tietotaitoa heille itselleen merkityksellisen sisällön tuottamiseen, tai jos esimerkiksi haluttava materiaali on saatavilla vain vieraskielisenä.

Ehkä todellista sananvapautta tulevaisuudessa onkin mahdollisuus omaan tietoteknologiseen infrastruktuuriin ja itsenäiseen sisällöntuotantoon, kuten ehdottaa Alan Toner artikkelissaan Unzipping the World Summit on the Information Society. Erityisesti kansalaisjärjestöt ovat useaan otteeseen painottaneet, että tietoyhteiskunta ei voi toimia vain ylhäältä alas, vaan se edellyttää monisuuntaista informaation kulkua, kritiikkiä, keskustelua ja osallistumista.

Kuka omistaa tiedon?

Yhtenä nykykehityksen riskinä pidetään sitä, että kuten teollisuusyhteiskunnassa kehitysmaista ostettiin vain raaka-aineet ja itse tuotteet jalostettiin teollisuusmaissa, tietoyhteiskunnassa kehitysmaat alistettaisiin vastaavalla tavalla alihankkija-asemaan. Tähän voisivat johtaa yhä kiristyvät patentti- ja tekijänoikeuslait.

Suuryritykset, jotka ovat sijoittaneet rahaa tutkimuksiin ja tuotekehittelyyn, tahtovat käyttää tuloksia kilpailuetunaan maailmanlaajuisilla markkinoilla. Kehitysmaat sekä kansalaisliikkeet puolestaan painottavat, että tiukka patentti- ja tekijänoikeuslainsäädäntö vähentää paikallista tutkimus- ja kehitystyötä, keskittää valtaa monopoliasemassa oleville jättiyrityksille ja lisää näin kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista.

Tiedon omistusta koskevissa kysymyksissä ei pelata pikkurahalla: Maailmanpankki on laskenut, että teollis- ja tekijänoikeuksista ns. TRIPS-sopimuksen ansiosta kertyvillä maksuilla tulee köyhistä maista rikkaisiin maihin siirtymään 40 miljardin dollarin verran seuraavien 10 vuoden aikana.

Linkkejä:
Tutkimus: Englannin kielen rynnistys internetissä jatkuu
global.finland 23.03.2004