Saudinaiset sittenkin olympialaisiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Saudinaiset sittenkin olympialaisiin

Asian kanssa jahkaillut valtio lähettää sittenkin ensimmäistä kertaa kaksi naista Lontooseen.

Saudi-Arabia lähettää sittenkin kaksi naista heinä-elokuussa pidettäviin Lontoon olympiakisoihin. Naisten oikeuksien polkemisesta tunnettu maa on vuoroin luvannut lähettää naisia kisoihin ja vuoroin perunut päätöksensä.

Vielä tällä viikolla maa sanoi, ettei yksikään nainen ole ollut mukana karsinnoissa, mutta nyt sen mukaan kaksi naista lähtee kisoihin. Wujdan Shahrkhani osallistuu judoon ja Sarah ‘Attar 800 metrin juoksuun.

Naisten osallistumisen puolesta lobannut ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) on tyytyväinen päätökseen. Järjestö kuitenkin muistuttaa, että maan sisällä naisten ja tyttöjen urheilun edistämisessä on enemmän tehtävää.

HRW:n alkuvuodesta ilmestyneen raportin mukaan tytöt eivät saa harrastaa liikuntaa valtion kouluissa. Urheilutilat ja valmentajat rajoitetaan vain miesten käyttöön, naiset eivät saa perustaa maksullisia yksityisiä urheiluseuroja ja käyttömaksut ovat monille naisille liian kalliit.

Viimeksi heinäkuun alussa urheiluministeri kielsi paikallista urheilulehteä järjestämästä naisten ja tyttöjen kisoja.

"Naisten urheilulla on pitkä matka kuljettavanaan Saudi-Arabiassa. Naisten osallistumisella Lontoon kisoihin on vaikutusta vain, jos se tasaa naisille pelikenttää maan sisällä. Kansainvälisen Olympiakomitean on aika käyttää vaikutusvaltaansa ja tehdä konkreettisia suunnitelmia naisten urheilusta tyttöjen kouluissa, naisten urheiluseuroista ja turnauksista", sanoo HRW:n Lähi-idän tutkija Christoph Wilcke.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia