Siirtyminen sähköautoihin etenee vauhdikkaasti Kaliforniassa – Kunnianhimoiset päästötavoitteet vaativat kuitenkin myös vaihtoehtoja autoilulle
Liikenne muodostaa puolet Yhdysvaltain väkirikkaimman osavaltion Kalifornian päästöistä. Osuus saattaa vieläkin kasvaa, mutta vuonna 2035 osavaltiossa saa myydä uutena enää sähkö- tai vetyautoja ja hybridejä. Etenkin vaurain väestönosa onkin jo ryhtynyt ostamaan ladattavia autoja; haasteita on odotettavissa siinä vaiheessa, kun on muun väestön vuoro.
Sara Barz ajaa muulta kuin välttämättömältä liikenteeltä rajattujen hidasvauhtisten katujen verkostoa San Franciscoon. Kuva: Reetta Kemppi.
Vuosi sitten Kalifornian kuvernööri Gavin Newson teki hallintoineen kansainvälisestikin tiukan päätöksen sähköautoihin siirtymisestä. Sen mukaan kaikkien uusina myytävien autojen tulee olla sähkö- tai vetyautoja tai ladattavia hybridejä viimeistään vuonna 2035. Sama tavoitevuosi on myös EU:lla. Kalifornian automyyjiä päätös velvoittaa sakon uhalla.
Mikäli sähköautojen osuus uusista myytävistä autoista on vuonna 2030 välitavoitteen mukainen eli 68 prosenttia, Kalifornia onnistuu omalta osaltaan myös Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n globaalissa tavoitteessa, joka pitäisi yllä toivoa ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta 1,5 asteeseen.
Berkeleyn yliopiston Law, Energy & the Environment -keskuksen tutkija Ted Lamm uskoo vuoden 2035 tavoitteen toteutuvan.
”Koska se koskee vain uusia autoja, uskon sen olevan realistinen. Monet autonvalmistajat ovat sitoutuneet samanlaiseen aikatauluun”, Lamm sanoo.
Vaikka autojen kokonaismäärään suhteutettuna ladattavien autojen osuus on vielä Kaliforniassakin yksinumeroinen prosenttiluku, osavaltiossa on myyty noin 1,5 miljoonaa ladattavaa autoa. California Energy Commissionin mukaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myydyistä uusista autoista 21 prosenttia oli ladattavia. Piilaaksossa Santa Claran piirikunnassa luku oli jo 37 prosenttia.
Kalifornian tavoite on tärkeä, sillä liikenteen suorat päästöt muodostavat noin 40 prosenttia väkiluvultaan Yhdysvaltain suurimman osavaltion kasvihuonekaasupäästöistä ja henkilöautot 70 prosenttia liikenteen päästöistä.
Kun muut sektorit vähentävät päästöjään, liikenteen päästöt saattavat vielä kasvattaa osuuttaan kokonaispäästöistä. Päätös on tärkeä myös siksi, että monet muut liberaalit osavaltiot ovat seuranneet Kalifornian esimerkkiä.
Hinnat haasteena
Teslat ovat viime vuodet keikkuneet Kaliforniassa ostetuimpien autojen listan kärjessä, mikä tarkoittaa, että vaurain väestö on se, joka ensin vaihtaa sähköautoihin. Haaste koittaa lähivuosina, kun on muun väestön vuoro. Lamm uskoo sähköautojen hintojen tulevan alas, mutta samalla latauspisteitä tulee olla helposti saatavilla niillekin, jotka asuvat kerrostaloissa tai eivät omista autotallia.
“Osavaltion ja kaupunkien tulee aktiivisesti huolehtia, että he eivät menetä oikeutta suhteellisen vaivattomaan ja edulliseen tapaan saada energiaa autoonsa sen takia, missä he elävät.”
2010-luvulla Kalifornian liikenteen päästöt olivat kasvavia, eikä yksityisautoilun mailimääriäkään saatu laskuun. Yksi syy päästöihin on ollut suuripäästöisten katumaastureiden suosio.
Katumaasturi-into ei ole ongelmatonta myöskään sähköautosiirtymässä.
“Vaikka sähköautot yleistyvätkin, ovatko ne sellaisia autoja, joita haluaisimme? Halutaanko tällaisia isoja massiivisia autoja vai pienempiä ja resurssitehokkaampia? Kuluttavathan isommat ajoneuvot myös enemmän energiaa“, Suomen ympäristökeskuksen liikennetutkija Emilia Suomalainen kommentoi maasturien globaalia suosiota.
Kaliforniassa latauspisteiden saaminen kaikkien ulottuville on suurimpia haasteita liikenteen sähköistämisessä.
Tilaa kevyelle liikenteelle
Mikään autoliikenne ei ole nollapäästöistä. Esimerkiksi sähköautojen valmistuksen päästöjä ei lasketa liikenteen päästölaskelmiin. Eikä Kalifornian vuoden 2045 hiilineutraaliustavoitteisiin päästä pelkästään autoilua sähköistämällä. San Franciscossa kaivataan myös vaihtoehtoja yksityisautoilulle.
Kalifornian kaupungeissa ja esimerkiksi New Yorkissa liikennettä ja liikennenopeuksia rajoitettiin koronapandemian aikana perustamalla turvallisemman kävelyn ja pyöräilyn katuja: slow streetejä.
Slow streeteillä on sallittu vain välttämätön liikenne, kuten huoltoajot, kuljetukset ja liikenne asuintaloihin. Ajonopeudet ovat hitaita, ja kuskien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta kevyen liikenteen käyttäjiä kohtaan.
Turvallista kevyttä liikennettä ajavan Kids Safe SF -ryhmittymän vapaaehtoinen Sara Barz on itse pyöräillyt vuosia.
”Kaupungissa matkat eivät ole pitkiä, joten pyöräily on mainio tapa liikkua. Se on hyväksi terveydelle, hauskaa, halpaa ja paljon parempi ilmastolle”, Barz perustelee.
Kun Barz muutti pandemian aikana hitaalle liikenteelle kaavaillulle kadulla, hän liittyi slow street -aktiivien joukkoon. Iso merkkipaalu oli saada Golden Gate Parkin viheralueella sijaitsevan JFK Drive -väylän vakinaistaminen autovapaaksi paikallisvaalien äänestyslistalle viime vuonna. Aloite meni läpi.
”Saimme todella valtavan kannatuksen. Sanoisin, että tarve kaduille, joilla on mahdollista liikkua ilmastoystävällisesti, on suuri.”
San Franciscossa on tällä hetkellä 18 pysyvää slow street -katua, jotka risteilevät yhteensä lähes 30 mailin verran kaupungissa yhdistäen pyöräilyyn sopivia väyliä. San Franciscon liikennelaitoksen SFMTA:n mukaan slow streeteillä kävely lisääntyi 65 prosenttia ja pyöräily 27 prosenttia.
Kids Safe SF -aktiivien seuraavina tavoitteina on saada kaupunkiin mahdollisimman yhtenäinen slow street -verkosto, säilyttää julkisen liikenteen rahoitus, lisätä sähköpyörien määrää ja kevyttä liikennettä lasten kouluun kuskaamisessa.
Sähköpyöristä apua lyhyiden automatkojen korvaamiseen
San Franciscon kaupungin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 80 prosenttia matkoista tehdään vähäpäästöisesti eli kävellen, pyöräillen, julkisella liikenteellä, kimppakyydeillä tai sähköautoilla.
Pandemian aikana sähköpyörät lisääntyivät Yhdysvalloissa ennätystahtiin. BloombergNEFin tilastojen mukaan amerikkalaiset ostivat vuonna 2021 enemmän sähköpyöriä kuin sähköautoja eli noin 790 000 kappaletta. San Franciscossa ovat yleistyneet sähköpyörät, joiden tarakoilla ja istuimilla vanhemmat kuskaavat usein kahta tai kolmeakin lasta kouluun.
Ladattaviin autoihin siirtyminen on Kaliforniassa aikataulussaan. Polttomoottoriautot säilyvät kuitenkin liikenteessä vielä pitkään. Kuva: Reetta Kemppi.
Pyöräily säännöllisenä kulkumuotona on kuitenkin vielä vähäistä. Tarkkoja tilastoja pyöräilystä ei ole, mutta San Franciscon liikennelaitoksen mukaan 16 prosenttia kaupungin asukkaista pyöräilee vähintäänkin parina päivänä viikossa. Sähkökaupunkipyörien verkosto on kattava ja latauspisteitä saatavilla.
“San Franciscossa, Berkeleyssä ja Oaklandissa on paljon sähköpyörän käyttöä, muissa maan kaupungeissa varmasti vähemmän. Sähköpyörä toimii todella hyvin kolmen tai viiden mailin matkoihin”, Ted Lamm kertoo.
Sähköpyörät helpottavat kukkulaisessa kaupungissa pyöräilyä, eikä ilmasto San Franciscon lahdella ole liian kuuma tai sateinen pyöräilyyn. Kansainvälisessä tutkimuksessa on näyttöä, että sähköpyörillä korvataan myös lyhyitä automatkoja.
”Päästöjen vähentämisessä pitäisi ensimmäiseksi yrittää välttää turhaa moottoriliikennettä sekä vähentää matkojen määrää ja pituuksia. Esimerkiksi Suomessa noin 40 prosenttia jokapäiväisistä automatkoista on alle viiden kilometrin pituisia, eli siinä mielessä voisi ajatella, että pyörillä voisi korvata automatkoja paljon enemmänkin”, Emilia Suomalainen toteaa.
Kaliforniassakin keskimääräinen automatkan pituus on lyhyehkö, viitisen mailia eli kahdeksan kilometriä.
Julkinen liikenne rahoituskriisissä
Kaliforniassa joukkoliikenteen käyttö on yleistä Berkeleyn ja San Franciscon kaltaisissa kaupungeissa. San Franciscossa joukkoliikenne joutui pandemian aikana kriisiin, ja nyt on uhkana, että osavaltion tuki sille tyrehtyy ja linjoja lakkautetaan.
Muualla Yhdysvalloissa ei Ted Lammin mukaan autoriippuvuudelle voi tehdä nopealla aikataululla paljoakaan, koska kaupungit on suunniteltu autoiluun nojaten. Julkisen liikenteen laajentaminen on kallista ja hidasta.
Tärkeintä on kuitenkin päästä eroon fossiilisista polttoaineista.
“Polttomoottoreilla kulkevat henkilöautot ja raskas liikenne ovat suurimmat saastuttajat.
Tärkeintä on saada ne pois teiltä joko korvaamalla ne sähköautoilla tai julkisella liikenteellä”, Lamm toteaa.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia