Sovinto on ruandalaisille ainoa vaihtoehto

Tuhansien kukkuloiden maaksi sanotussa pienessä Ruandan valtiossa, keskellä Afrikkaa, on vuosisatoja asunut kaksi etnistä ryhmää, hutut ja tutsit. He puhuvat samaa kieltä, asuvat samoissa kylissä ja ovat keskenään naimisissa.

Kahdeksan vuotta sitten tapahtui jotain käsittämätöntä.

Yksityinen radioasema "Tuhat kukkulaa" aloitti lähetyksensä. Radio soitti hittikappaleita: täydellinen menestys maassa, jossa ei ollut televisiota eikä juuri lehtiäkään. Mutta musiikin lomassa oli outoja juontoja. Tiskijukat uhkuivat hillitöntä pelkoa ja vihaa kaikkia tutseja kohtaan, nimittivät heitä saatanallisiksi, uhkaaviksi "torakoiksi", jotka oli eliminoitava.

Toki heimot olivat jo ennestään napit vastakkain. Tutsit, vähemmistö, olivat perinteistä yläluokkaa, hutut sorrettu enemmistö. Siirtomaaisäntä Belgia oli vielä korostanut eroja henkilöllisyyskorteilla, joihin etninen alkuperä merkittiin.

1960-luvulla valtasuhteet vaihtuivat, tutseja pakeni maasta. 1990 heidän maanpaossa perustamansa armeija RPF hyökkäsi Ruandaan. Vuoteen 1993 tultaessa näytti kuitenkin siltä, että etnisistä katkeruuksista päästään yli ja eteenpäin.

Mutta niin kävi, että radio sai ihmiset todella tarttumaan viidakkoveitsiin ja hakkuihin. Huhti-heinäkuussa 1994 hutut tappoivat 800 000 tutsia ja maltillista hutua - omia naapureitaan ja seka-avioliitoissa perheenjäseniään. Radion letkeän musiikin ja kiihotuspuheen kaikuessa ympärillä, pienessä kauniissa, tuhansien kukkuloiden maassa.

Kyläkäräjillä kohtaavat
yytetyt ja uhrit

Murhaaminen loppui kun RPF eteni maassa. Nyt vuorostaan kaksi miljoonaa kostoa pelkäävää hutua lähti maapakoon.

Tästä on siis kahdeksan vuotta. Suurin osa pakolaisista on palannut. Hutut ja tutsit elävät taas samoissa kylissä, ripirinnan - Ruanda on Afrikan tiheimmin asuttu maa. Ja köyhä.

Vankiloissa on 120 000 ihmistä syytettynä kansanmurhasta. Ruandan oikeuslaitokselta menisi sata vuotta heidän syytteidensä käsittelemiseen. Siksi on otettu käyttöön perinteinen gacaca-kyläkäräjäjärjestelmä. Peräti 250 000 tavallista, yleistä luottamusta nauttivaa henkilöä on koulutettu tuomareiksi ja lautamiehiksi käräjille.

Tarkoitus on, että vangit tuodaan omiin kyliinsä, jossa he joutuvat vastaamaan teoistaan, kyläläisten toimiessa todistajina. Tappajat ja henkiin jääneet kohtaavat. Vain kaikkein pahimmat rikokset jäävät virallisen oikeusistuimen tuomittaviksi.

Ruandan 8-miljoonaisesta väestöstä 75 prosenttia on kristittyjä. Maan kirkkoja on pyydetty auttamaan gacaca-sovintoprosessissa, puhumaan vangeille tunnustamisen tärkeydestä ja valmistelemaan kyläläisiä vankien paluuseen. Kirkot voivat sovittaa sitä, että nekin osallistuivat kansanmurhaan.

On myös koulutettu 500 traumaneuvojaa auttamaan esiin nousevien asioiden kohtaamisessa ja sovinnon rakentamisessa. Tehtävä on lähes mahdoton. Se on silti ainoa vaihtoehto.

Lisäksi pyritään parantamaan kyläläisten perustoimeentuloa. Erilaisille ryhmille annetaan materiaaliapua, kun he yhdessä sitoutuvat tekemään työtä taimitarhojen, koulujen, sadevesisäiliöiden ym. rakentamiseksi. Yhteistyö on sovinnon rakentamista käytännössä.

LML:n laajan kehitysohjelman suurimpia rahoittajia on Kirkon ulkomaanapu.

Muuten: Ruandassa on vuodesta 1996 ollut käytössä uudet henkilökortit, joissa etnistä alkuperää ei enää näy.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: Kirkko ja kaupunki