Rami Kolehmainen vastaa puhelimeen Turusta, mutta pian hän istuu jälleen helikopterissa matkalla kohti Etelä-Sudanin pohjoisosia. Se on kätevin ja turvallisin tapa liikkua maassa, jossa päällystetty tie on harvinaisuus ja turvallisuustilanne arvaamaton.

Kolehmainen työskentelee Ranskassa päämajaansa pitävän kansainvälisen Nonviolent Peaceforce -kansalaisjärjestön (NP) riveissä. Pesti alkoi tammikuussa, ja toinen puolen vuoden jakso on juuri alkamassa.

NP:n filosofiana on aseeton rauhanturvaaminen. Sen työntekijät elävät maailman konfliktialueilla ilman aseita tai suojavarusteita siviilien parissa ja tekevät ruohonjuuritason rauhantyötä paikoissa, jonne muut toimijat eivät uskaltaudu.

Tärkein tehtävä on olla läsnä. Se on tehokas tapa suojella siviileitä.

”Etelä-Sudanissa tapahtuu koko ajan hirveitä asioita. Ilman kolmatta osapuolta tapahtumia ei rekisteröitäisi ja ne voisivat päästä pahenemaan nopeasti. Kun konfliktien osapuolet näkevät, etteivät he elä vain omassa kuplassaan, vaan paikalla on esimerkiksi blondi suomalainen, he ymmärtävät, etteivät voikaan tehdä kauheuksia ihan niin kuin ennen vanhaan”, Kolehmainen selittää.

Mutkikas kriisi

Etelä-Sudan kuvataan mediassa usein maanpäällisenä helvettinä. Maa kävi ennen itsenäistymistään vuonna 2011 vuosikausia kestäneen verisen sisällissodan Sudanin kanssa, ja se oli jo ennen nykyistä konfliktia rutiköyhä öljyrikkauksistaan huolimatta.

Maa ajautui kuilun partaalle, kun joulukuussa 2013 eri etnisiin ryhmiin kuuluva presidentti Salva Kiir ja varapresidentti Riek Machar riitaantuivat. Alkoi sisällissota, jossa useat osapuolet ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilejä on tapettu ja raiskattu, lapsia kaapattu ja kyliä poltettu ja ryöstelty.

Lähes kaksi miljoonaa ihmistä on paennut maan sisällä ja saman verran maan ulkopuolelle. Päälle tulee vielä vaikea, nälänhädäksi kärjistymässä oleva ruokapula, joka johtuu osin kuivuudesta, osin siitä, ettei peltoja ole väkivallan keskellä päästy viljelemään.

Viime aikoina konfliktiin on liittynyt uusia, aiemmista ryhmistä irtautuneita aseistettuja ryhmiä. Väkivaltaista vyyhteä ei voikaan selittää pelkillä etnisillä eroilla, vaan syynä on pidetty esimerkiksi taistelua luonnonvaroista ja vallasta.

Rami Kolehmaisen mukaan ruohonjuuritasolla tilanne on vielä mutkikkaampi kuin uutiset antavat ymmärtää, sillä Etelä-Sudanissa konflikteja ja väkivaltaa on oikeastaan kaikilla tasoilla: kodeissa, kyläyhteisöissä, klaaneissa ja etnisissä ryhmissä. Paikallistasolla väkivalta voi alkaa vaikkapa karjavarkaudesta. Myös suurvaltojen politiikka ja naapurimaat vaikuttavat kriisiin, ja lopulta kaikki tasot vaikuttavat kaikkiin.

Jalkapallolla konfliktinhallintaa

Kolehmaisen työ tapahtuu ruohonjuuritasolla, siviilien parissa. Sijoituspaikkana on pohjoinen Upper Nilen osavaltio, asumuksena safariteltta.

Hänen tiiminsä antaa paikallisille johtajille ja siviileille koulutusta esimerkiksi lasten oikeuksista ja sukupuolittuneen väkivallan ehkäisystä sekä siitä, miten evakuoidaan tehokkaasti väkivallan kärjistyessä. Paikallisten kesken järjestetään myös tapaamisia ja kokouksia, jotta ihmiset pääsisivät kohtaamaan toisiaan.

Lähiaikoina luvassa on esimerkiksi jalkapalloturnaus, jonka tarkoituksena on harjoitella konfliktinhallintaa.

”Alueella on paljon nuoria, joilla on paljon aseita ja vähän tekemistä. Yritämme antaa heille muuta ajateltavaa.”

Rauhanturvaajat myös välittävät avustuskuormia tuoville järjestöille tietoja avuntarpeesta ja antavat näille neuvontaa.

Työn lomassa jutellaan paikallisten kanssa ja kysellään kuulumisia.

”Tarkoituksena on muistuttaa inhimillisyydestä konfliktin keskellä. Kun väkivaltaa on koko ajan, se heijastuu omaan yhteisöön ja jää herkästi päälle”, Kolehmainen selittää.

”Emme ole uhka”

Etelä-Sudan kuhisee aseita, eivätkä edes avustustyöntekijät eivät ole säästyneet väkivallalta.

Siitä huolimatta NP:n rauhanturvaajat toimivat täysin ilman aseita. Edes kypäriä tai luotiliivejä ei käytetä. Sillä halutaan kertoa, että työ perustuu hyviin suhteisiin paikallisten kanssa, ei väkivaltaan.

”Kun liikumme ilman luotiliivejä, kypärää ja panssariautoa, osoitamme, että turvallisuus perustuu luottamukseen sekä siihen, että emme ole minkäänlainen uhka”, Kolehmainen sanoo.

Maallikon korvaan se kuulostaa hurjalta, mutta Kolehmainen kertoo, ettei häntä ole Etelä-Sudanissa koskaan osoitettu aseella. Paikallisetkin suhtautuvat ulkomaalaiseen pääosin hyvin.

Leikkeletiski kummastuttaa

Etelä-Sudanin kriisiin ei tällä hetkellä ole näköpiirissä ratkaisua. Maan ruokapula on yhä pahentunut, samoin väkivalta. YK väläytteli viime vuonna jo kansanmurhan mahdollisuutta. Kolehmaisen mukaan kaiken keskellä yritetään kuitenkin elää arkea.

”Suurin osa ihmisistä yrittää elää normaalia elämää. He rakastuvat, menevät naimisiin ja saavat lapsia, yrittävät hankkia ruokaa. Hymyilyä, tanssia ja laulua näkee paljon, sillä ne ovat ihmisten selviytymiskeinoja”, hän kuvailee.

Hän nostaa hattua etenkin eteläsudanilaisille naisille, jotka väkivallan keskelläkin elättävät perheensä ja jopa osallistuvat aseettomaan rauhanturvaamiseen yhteisötasolla.

Paljon maailman kriisialueilla työskennelleelle Kolehmaiselle paluu Suomeen on aina kulttuurishokki, tosin hyvällä tavalla.

”Se ei ahdista, mutta oman yhteisön perusasiat näyttävät hassunkurisilta. Ihmiset käyttävät kaupassa useamman minuutin miettiäkseen 20 metriä pitkällä leikkelehyllyllä, mitä ostaisivat. Se hymyilyttää”, hän toteaa.