Suomi haluaa päivittää Afrikka-strategiansa 2000-luvulle, eikä se ole ainoa – Miksi Afrikka kiinnostaa nyt kaikkia?

Suomi laatii parhaillaan ensimmäistä koko valtionhallinnon kattavaa Afrikka-strategiaa, jonka on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Tarkoituksena on, että tulevaisuudessa Afrikka ei ole enää pelkkä kehitysavun vastaanottaja vaan tasavertainen kaupallinen ja poliittinen kumppani.

”Suomi on tehnyt Afrikassa 70 vuotta kehitysyhteistyötä. Näiden vuosien aikana Afrikka on kehittynyt valtavasti. Haluamme varmistaa, että Suomi on kehityksessä mukana ja että politiikkamme on sellaista, että se vastaa tämän päivän Afrikkaa”, luonnehtii ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston Afrikka-politiikan tiimin vetäjä Maria Kurikkala.

Hän vetää strategian valmisteluprosessia virkamiestasolla.

Strategian teko sisältyy pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmaan, ja syksyllä aiotaan aloittaa eri sidosryhmien kuulemiset.

Afrikan vaikutusvallasta kilpaillaan

Strategian laatiminen ei ole nykyisessä maailmantilanteessa poikkeuksellista: oikeastaan kaikki vähänkään merkittävät toimijat haluavat nyt osansa Afrikasta.

”Afrikan globaali merkitys on eksponentiaalisessa kasvussa, erityisesti Euroopassa. Suomi laatii strategian, koska kaikilla muillakin on: muuten se jäisi takakamariin”, toteaa Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään erikoistunut rauhan- ja konfliktintutkimuksen emeritusprofessori Tuomo Melasuo Tampereen yliopistosta.

Esimerkiksi EU julkisti viime keväänä oman Afrikka-tiedonantonsa, joka korostaa vihreän siirtymän, digitalisaation, kestävän kasvun, rauhan sekä muuttoliikkeen merkitystä.

Myös monet suurvallat, kuten Kiina, Venäjä, Brasilia, Intia ja Persianlahden maat, ovat jo pitkään viritelleet mantereella erilaisia yhteistyöprojekteja.

Kiinnostusta selittää Afrikan viime vuosikymmenien kehitys. Mantereella sijaitsivat ennen koronapandemiaa maailman nopeimmin kasvavat taloudet. Siellä on luonnonvaroja, laajat markkinat ja paljon innovaatiopotentiaalia, kuten mobiiliteknologian monet sovellukset.

”Ilman muuta suomalaistenkin yritysten kannattaa olla mukana hyödyntämässä näitä mahdollisuuksia”, Kurikkala toteaa.

Yksi Afrikan valteista on väestörakenne.

”Nuorison osuus on suurempi kuin missään muualla, ja se koulutetumpaa kuin aiemmin. Se muodostaa varteenotettavan taloudellisen potentiaalin: sekä markkinoina, tuottajina että innovaatioiden kehittäjinä”, Melasuo sanoo.

Kyse on myös suurvaltapolitiikan muutoksista. Eurooppa sai pitkään toimia Afrikassa rauhassa, mutta nyt sinne suuntaavat muutkin tavoitteenaan saada Afrikalta myös poliittista tukea esimerkiksi YK:n äänestyksissä.

Toisaalta myös monet maailman isoimmista ongelmista – konfliktit, eriarvoisuus, köyhyys – keskittyvät juuri Afrikkaan.

”Nykyisin tiedostetaan yhä paremmin, että se, miten Afrikka kehittyy, vaikuttaa koko maailmaan ja tietysti ennen kaikkea Eurooppaan. Oli kyseessä sitten ilmastonmuutos, biodiversiteettikato, terrorismi tai turvattomuus”, Kurikkala sanoo.

Uusi kolonialismin muoto?

Afrikka-hypetyksen voi nähdä myös riskinä, sillä vaarana on, että kun mantereen mahdollisuuksia syöksyvät hyödyntämään kaikki, afrikkalaisten omat tarpeet jäävät sivuun aivan kuten siirtomaa-aikanakin.

Emeritusprofessori Melasuo pitää huolestuttavana esimerkiksi sitä, että Suomessa korostetaan vahvasti suomalaisten yritysten etuja Afrikassa. Myös EU:n Afrikka-strategia on täynnä muotikäsitteitä, jotka palvelevat parhaiten eurooppalaista yhteiskuntaa, hän sanoo.

”Kaiken toiminnan pitäisi tapahtua yhteistyössä afrikkalaisten kanssa, ei niin, että suunnitellaan täällä, mennään sinne ja sanotaan, että tässä on. --- Euroopan ja Suomen roolina pitäisi olla enemmänkin auttaa afrikkalaisia saavuttamaan näiden omat tavoitteet, etenkin tukemalla kansalaisyhteiskuntaa”, hän toteaa.

Riskit tiedostetaan myös ulkoministeriössä. Siksi strategia aiotaan pohjata Afrikan unionin omaan tavoitepaperiin, Agenda 2063:een. Strategiaa varten kuullaan myös esimerkiksi Suomen afrikkalaisen diasporan ja lähetystöjen näkemyksiä, Kurikkala kertoo.

Strategian onnistumista edesauttaa se, ettei Suomella ole Afrikassa samanlaista siirtomaahistoriaa kuin monilla muilla Euroopan mailla, vaikka Suomikin toki hyötyi kolonialismista.

”Suomea arvostetaan neutraalina maana Afrikassa. Koulutuksen laatu tunnetaan hyvin, ja Suomea pidetään myös hyvänä rauhanvälittäjämaana, koska se ei sorra ketään”, kuvailee Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maajohtaja.

Sama kokemus on myös Suomen Punaisella Ristillä (SPR), joka välittää humanitaarista apua Afrikan kriisimaihin ja tekee maanosassa myös kehitysyhteistyötä.

”Suomi on erittäin neutraali toimija, ja meidän passillamme voi mennä moniin tilanteisiin, joissa muilla on hankalaa. Se tuo selvästi etua, mutta yksin sillä Suomi ei voi asemoida itseään merkittäväksi toimijaksi Afrikassa”, toteaa järjestön katastrofiriskien hallinnan suunnittelija Toni Jokinen.

Tukea pienyrityksille – ja oppia Afrikalta

Kansalaisjärjestöillä on paljon toiveita siitä, mitä tulevan Afrikka-strategian pitäisi sisältää.

Wycliffe Nshekan mukaan Suomen kannattaisi painottaa etenkin koulutusta, rauhaa ja turvallisuutta sekä ympäristöä ja energiaa, sillä ne ovat Suomen vahvuusalueita. Hän toivoo myös tukea pienille ja keskisuurille yrityksille.

”Meillä on raaka-aineita, mutta haasteena on, ettei meillä ole kapasiteettia prosessoida niitä. Jos esimerkiksi Ugandassa pyytää kahvia, saa Nescaféta, vaikka kahvi on Ugandassa tärkeimpiä rahakasveja. Tarvitsemme tukea arvoketjun vahvistamiseen”, hän sanoo.

Punainen Risti puolestaan korostaisi muun muassa terveyspalveluita, humanitaarista apua, kansalaisyhteiskuntaa sekä ilmastonmuutos- ja muuttoliikekysymyksiä. Lisäksi järjestö painottaa, että kaikessa politiikassa pitää ottaa huomioon haavoittuvimpienkin tarpeet.

”Apua ei pidä kokonaan unohtaa. Jos Afrikka-suhteissa irtaudutaan hyvin kauas perinteisestä avusta ja aletaan painottaa enemmän yhteistyötä ja talouskehitystä, ongelmaksi voi nousta se, että kaikkein hauraimmat valtiot jäävät ulkopuolelle. On myös tärkeää, että esimerkiksi infrastruktuuri-investoinnit ovat oikeudenmukaisia ja palvelevat koko yhteiskuntaa, eivät vain tiettyä väestönosaa”, Toni Jokinen muistuttaa.

Wycliffe Nshekan mielestä strategiassa olisi olennaista miettiä myös sitä, voisiko Suomi ehkä oppia Afrikalta jotakin.

Hän tarjoaa esimerkiksi omaa kotimaataan Ugandaa ja sen pakolaispolitiikkaa. Uganda on ottanut vastaan noin 1,4 miljoonaa pakolaista.

”Euroopan maat sulkevat pakolaisilta rajojaan, mutta me toivotamme heidät tervetulleiksi. Ugandan pakolaispolitiikassa uskotaan inhimillisen arvokkuuteen. Emme pane ihmisiä leireille vaan annamme pakolaisille melkein samat oikeudet kuin ugandalaisillekin. Suomi voisi oppia paljon Ugandan kotouttamis- ja pakolaispolitiikassa”, Nsheka sanoo.